Politiikan teossa on ehdottomasti parasta ihmisten kanssa oleminen. Olen paljon torilla ja tapahtumissa ja moni ihminen on tullut kertomaan mikä mättää Suomessa, hallituksessa ja omassa elämässä.  Vuodesta toiseen ja hallituksesta toiseen on ollut puheenaiheena, että köyhältä viedään kaikki tai ainakin leikataan paljon. Hallitukset on tänä aikana vaihtunut, mutta aina nykyinen on se huonoin.

Suomessa pidetään huolto pienituloisesta tai tulottomista. Jos ei ole töissä, saa työttömyysrahaa - palkkaan sidottua tai perusrahaa.. Jos sairastaa ja ei pääse töihin, saa sairaspäivärahaa. Jossain vaiheessa pääsee eläkkeelle ja silloin saa rahaa eläkeyhtiöstä ja/tai valtiolta (kansaneläke). Valtio antaa rahaa lapsista, asumisista (asumistuki), asuntolainan maksamista, lääkekuluista, lääkärimatkoista ja tarvittaessa vielä paikkaa näidenkin etuuksien jälkeen eli saa rahaa elämiseen (toimeentulotuki).

Nämä avustukset on sidottu hakemuksiin ja tiettyihin raameihin. Eli niitä pitää hakea ja jos ei hae, niin ei saa. Raameja on esimerkiksi asumistuessa. Tuki on sidottu tuloihin ja asumisen kuluihin (vuokra tai yhtiövastike, vesi ja asunnon lämmitys). Jos asunto on liian kallis tukimäärää, joutuu maksamaan itse loppuosan. Toimeentulotuessa otetaan huomioon 3-6kk kalliinpi vuokra ja sinä aikana pitäisi löytää halvempi asunto. Jos ei etsi/muuta, vaikka tarjolla olisi halvempi asunto, niin tukea tulee raamien mukaan, vaikka asunto olisi kalliinpi.

Monen köyhyys johtuu kalliista asunnosta - asumistuki ei riitä kattamaan vuokraa. Perusteena on ollut, että haluaa asua kaupungissa, keskustassa, lemmikit tarvitsee tilaa, itse tarvitsee tilaa, ei tykkää muuttaa tai haluaa asua juuri siinä asunnossa. Asumistuki ei riitä kattamaan vuokraa ja silloin joutuu käyttämään paljon elämiseen varattua rahaa asumiseen. Se on hallituksen vika - myös edellisten ja tulevien. On niin outoa ajatella, että kun asumistuen raamit on tiedossa ja itse ei pysy niissä, niin rahan puute on jonkun muun vika. Eikö voisi ajatella, että kun valitsen tämän asunnon eli haluan asua tässä, niin silloin se tarkoittaa, että minulla on vähän rahaa. Hyvin kärjistetysti kirjoitettu, mutta  niinhän tämä menee. Jos tukea saamaton etsii vuokra-asuntoa, niin hän etsii sellaisen, johon rahat riittävät. Kun joku etsii ostettavaa asuntoa, niin hän tai ainakin pankki tietää, mihin hänellä on varaa (lainamaksukyky kuukausittain). 

On niin outo ajatus, että jos ja kun jonkun ryhmän asumista tuetaan, niin sen tuen pitäisi olla niin määräämättömän iso, että voisi asua missä haluaa, kun itse maksavat asuvat siellä missä on varaa.

Asuin itse lapsena seitsemän ensimmäistä vuotta Helsingissä. Aika oli 1970- luvun alkua. Silloin asuttiin omalla rahalla eli ei ollut asumistukea. Asunto oli kaksio, jossa toisessa huoneessa oli kolme miestä vuokralla ja toisessa huoneessa asui meidän nelihenkinen perhe. Vessa oli yhteinen. Suihku oli saunan yhteydessä kellarissa. Täällä maalla saattoi olla parin huoneen talo ja siellä asui kymmenhenkinen perhe. Isäni opiskeli. Opintukea ei ollut, joten koulun loma-ajat hän oli töissä. Perheemme pärjäsi silloin niukilla, kuten suurin osa siihen aikaan.

Olen saannut asumistukea moneen eri asuntoon, monessa eri elämän tilanteessa ja monena eri aikana. Eninmäisen kerran sain asumstukea kun opiskelin Rovaniemellä 1995-1998 - kolmen lapsen yksinhuoltajana. Sain asumistukea, opintukea ja otin rutkasti lainaa opintoihin. Toimeentulotukea en saannut mihinkään, koska "yksinhuoltajuus ja opiskelu ei ole mikään syy saada..."- sossutäti sanoi näin. 

Olen saannut asumistukea myös kun olin Helsingin kaupungilla töissä (palkka alta kaksi tonnia, vaikka esimiesasema) ja neljä lasta. En olisi voinnut ikinä asua sellaisessa asunnossa ilman asumistukea. Neuvolassa tosin moitittiin, että jokaisella lapsella pitäisi olla oma huone. Asuin silloin 5h+k, 100 neliötä. Silloin mietin, että kauaksi on tullut minun lapsuudesta verrattuna omien lasteni lapsuuteen asumisessa.

Suurin osa Helsingin kaupungin pienipalkkaisista työntekijöistä joutuu (tai haluaa asua...) asumaan kaukana keskustassa, kehäkunnissa. Niillä palkoilla ei pysty työssäkäyvä asumaan Helsingissä.

Tällä hetkellä (kolme lasta jo yli 18-vee)  ja tuolla palkalla en voisi enää asua siinä asunnossa. Se on tosiasia. 

Järjestelmä on hyvin "armoton", kun sain henkilökohtaisen palkanlisän, niin asumistuki laski enemmän kuin palkka nousi. 

Väitän, että jos ja kun hyväksyy asumistuen raamit ja pysyy ITSE niiden sisällä (asumisen hinta) , niin se on ratkaiseva apu pienituloisuudessa. Aina on toki poikkeuksia.

Jos on asumistuen saaja ja haluaa asua liian kalliissa asunnosa, niin se on oma valinta, eikä hallituksen vika jos jää vähän rahaa elämiseen. Moni hyväksyy tämän ja on hyvin tyytyväinen valintaansa. Ihana asunto ja vähänpi rahaa elämiseen.

Moni perustelee, että ei ole halvempia asuntoja tarjolla. Ei varmaan olekaan kaupungin keskustassa kaksiota saunalla yksineläjälle.

Olen tosi kiitollinen asumistuista, jotka olen asumishistoriani aikana saannut. Se on verovaroilla tarjottua tukea. Kiitos!

Onko ihmisoikeus/ perusoikeus/ kansalaisten tasa-arvoa/ yms  asua juuri siinä asunnossa missä haluaa vaikkei ole varaa.? Vai onko erittäin hieno asia, että asumista tuetaan, jos tukea tarvitsee?

Loppuuko hienot aatteet siihen kun on asumistukeen kelpaamaton ja maksaa itse asumisen ja siten asuu siellä missä on varaa?

Asumistukea voi saada vuokra-asuntoon ja omistusasunnon yhtiövastikkeisiin ja lämmitys-vesilaskuun.