pia.pentikainen@gmail.com
Läsnäolo- tilastoaTiistai 25.3.2025 klo 21.15 - Pia Kokouksen alussa todetaan läsnäolijat. Läsnäolijat merkitään pöytäkirjaan, joten ne voi tarkistaa myöhemminkin. Isojen kaupunkien tai eduskunnan poissaoloja seurataan median taholta- julkisista pöytäkirjoista. Tässäpä tilastoani minun "urani" ajalta. Luottamustehtäviä ei ole heinäkuussa eikä tammikuun alussa. - Suonenjoen valtuusto kolme kautta eli noin 12 vuotta. Kokouksia on viidestä kuuteen vuodessa. Olen ollut poissa kolmesta kokouksesta, siksi että varavaltuutettu pääsisi edes joskus kokoukseen. - Suonenjoen kaupungin hallitus kaksi kautta eli kahdeksan vuotta. Kokouksia on noin joka toinen viikko. Poissaoloja nolla eli olen ollut läsnä joka kokouksessa. - Suonenjoen kasvun ja oppimisen lautakunta kaksi kautta eli kahdeksan vuotta. Kokouksia on kerran kuukaudessa. Olen lautakunnan puheenjohtaja. Poissaoloja nolla eli olen ollut läsnä joka kokouksessa. - Pohjois-Savon liiton maakuntahallitus kolme kautta eli 12 vuotta. Kokouksia on kerran kuussa. Olen ollut poissa yhden kokouksen. Se oli 50- vuotisjuhlieni jälkeinen maanantai. Ei johtunut juhlista vaan auto ei lähtenyt käyntiin, pakkasta -32. En osallistunut maakuntahallituksen yhdelle Brysselin reissulle, koska olin käynyt niin usein siellä ja halusin, että varajäsen pääsee tutustumisreissulle. - Kuntaliiton hallitus yhden kauden eli neljä vuotta. Kokouksia on kerran kuussa. Poissaoloja nolla eli olen osallistunut joka kokoukseen. Kokoukset ovat Helsingissä tai etänä. Kaiken tämän lisäksi erilaisia haastatteluja, työryhmiä (liikuntakeskuksen rakentamisryhmästä alkaen...)jne. Olen sitoutunut päättäjä. Olen ollut töissä eduskuntatalossa kansanedustajan avustajana eli viikot Helsingissä. Ja nyt olen töissä järjestösihteerinä eli matkatyö ja paljon kokouksia. Silti olen järjestänyt aina niin, että hoidan luottamustehtävät mihin minut on valittu. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luottamustehtävät, poissaolot, läsnäolo |