Yhteystiedot


pia.pentikainen@gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:693166 kpl

Pikakysely

Tuoko hyvinvointialue parenpaa SoTea?

Keskellä ollaan...

Tiistai 14.3.2017 - Pia P

Kerronpa nyt Suomen maaseudun pikkukunnista ja - kaupungeista. Osa kaupungeistakin pääsee tähän juttuun kun kuntaliitokset muuttavat poliittisia suhteita - ainakin aluksi. Keskuskaupungin valtapuolueet, kokoomus, demarit ja jossain vihreät, ovat jääneet alakynteen kun liitosalueen valtapuolue keskusta jyllää kaupunkiin. Aivan, tämä juttu on keskusta-puolueesta. Aihe nousi taas esiin kun kuulin, että henkilö ei voi lähteä toisen puolueen ehdokkaaksi, vaikka haluaisi, kun on helpompi olla keskustan riveissä maalla - vaikkei heitä kannata. Aika surullista.Tai yrittäjä ei voi olla muukuin keskustalainen maaseudulla, muuten ei riitä asiakkaita. Keskustahan on hyvin saannut edustuksen yrittäjäjärjestöönkin.

Tienviitta sen jo joka kunnassa kertoo - keskusta on tuolla ja täällä.

Paikkakunnalta löytyy osuuspankki, osuuskauppa, metsänhoitoyhdistys, metsästysseuroja, marttoja, kirkkovaltuusto, valtuusto, yrittäjäyhdistys, leijonat, paikallislehti ja maakunnan lehti, kalastusosuuskuntia, tiehoitokuntia, kyläyhdistyksiä ja muita erilaisia yhdistyksiä yms.

Vaalimenestyksen myötä valtuuston paikkojen lisäksi keskustalaisia on valtuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajissa, lautakunnan puheenjohtajat ja lautakunnan jäsenistön enenmistö ja eri luottamuspaikoissa kaupungin edustajana. 

Ja mikä näitä yhdistää? Niissä on kaikissa keskustapuolueen jäsenten enenmistö ja jossain jopa kaikki ainakin kannattavat keskustaa. Verkosto ja verkko on vahva. Moni on ollut tietämättään keskusta-puolueen jäsen, esim puolueen rahankerjuukirje on saattanut paljastaa, että isi on liittänyt lapsensa rippikoulun jälkeen puolueeseen. 

Onhan kunnan asioita helppo järjestellä vaikka hirven metsästyksen ohessa. Missäköhän Suonenjoella keksittiin, että ostetaan vanha tehdaskiinteistö kunnan purettavaksi kun se kuulemma rumentaa näköalaa? Hinta oli niin julma, ettei määrärahat riittänyt vaan piti välillä lisää nuijia rahaa ostosta varten, kaavaakin piti muuttaa ja puolisuonelumerkintäkin poistetatettiin. Myyjäpuoli oli varmaankin tyytyväinen - hänen ostohinta kymmenkertaistu Tulevat sukupolvet voivat ihmetellä päätöstä -ostetaan purettavaksi. Miksi ihmettelevät? No, hehän maksavat näitä meidän ajan investointeja. 

Tämä kirjoitus ei ole mikään haukkuma tai arvostelu vaan tosiasia. Keskustapuolueen  suuruus on tosi asia monella paikkakunnalla.

Mites tämä näkyy päätöksen teossa? Suurin osa istuu hiljaa paikallaan. Sanoo vain  "paikalla" nimenhuudossa ja äänestää kuten on käsketty. Puolueessa on paikkakunnilla muutama kova ääninen toisinajattelija, joka kerää äänet ja hänen mukanaan menee pari muuta keskustalaista valtuustoon. Mutta mitä sillä on väliä jos ei puhu mitään kokouksissa tai häviää omille äänestyksissä?

Demokratiassa enemistö ratkaisee asiat. Kenellä on eniten kavereita, se määrää lelut ja leikit. Onneksi välillä joku voi saada läpi, että tehdään jotain viisaanpaa. Esimerkiksi kuntaveron laskeminen.

Uskallatko Sinä äänestää vaihtoehtoa? Jotain muuta mitä ennen olet äänestänyt? Jotain muuta mitä vanhenpasi on äänestänyt? Miksi et käytä äänioikeuttasi ja muuta äänelläsi kuntaasi?

Vaalipopulismia on vastustaa oman puolueen ajamia asioita, esimerkiksi jos keskustalainen ajaa nyt vaaleja kunnan terveyspalveluiden ulkoistamista. Vaalien jälkeen tässäkin ollaan takaisin puolueen ruodussa- selvitykset eivät yllättäen yksityistämistä kannattanutkaan. 

Ole rohkea!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, puolue, maaseutu, vaalit

Maaseutu vetää asukkaita

Lauantai 8.11.2014 klo 9.18 - Pia P

Maaseutu vetää asukkaita ja varsinkin lapsiperheitä. Tämänlaista viestiä saadaan muuttovoitaja kunnista ja maaseutukaupungeista. Lapsiperheet haluavat asua turvallisessa, helpossa ja lapsille hyvässä paikassa. Isotkin talot ovat kaupunki-kaksioiden hinnoissa. Elämään tulee laatua kun naapuri ei jumppaa korvan vieressä ohu seinä välissä kerrostalossa.

Moni on paluumuuttaja. Ne, ketkä vannoivat yläasteella, etteivät ikinä asu enää tuppukylässä, ovat nyt muuttamassa oman perheen takaisin. Vuodet ruuhkaseuduilla, kiireessä, ihmispaljoudessa ja saasteissa on saanut paluuhaaveet itämään. Netissä surfataan etsimässä sopivaa omakotitaloa ja pottumaata.

Mitä Suonenjoki tarjoaa tähän? Rakenteilla olevan tiiviin kerrostaloalueen junaradan varteen. Se on meidän ainoa kohde mihin laitetaan rahaa ja tarmoa. Onneksi asuntokauppa ei ole kaupungin käsissä. Asuntoja löytyy varmasti kaikille halukkaille, vaikka enää ei rakennettaisi yhtään kerrostaloa ostomaalle keskustaan.

Mikä täällä vetää? Puhdas luonto, turvallisuus, hyvät koulut, erityisen hyvät liikuntapaikat, harrastuksia laidasta laitaa ja helppo asuminen. Täältä löytyy kaikki ja on silti lyhyt matka isoihin kaupunkeihin.

Mikä täältä karkoittaa? Kallis asuminen - osa valtion syytä ja esim. veroprosentti osin kunnan syytä.

Mitä valtio tarjoaa maalle muutolle? Hallitusohjelma mukaan maaseutu pitää tyhjentää isojen kaupunkien lähellä Etelä- Suomeen. Hallitus ohjelman mukaan Suomeen jää vain Oulu ja Turku - Helsingin ympäristö - Tampere - kolmio. Muu Suomi jää alkutuotanto ja luonnonvara-alueeksi.

Tämän pohjalta hallitus tekee päätöksiä. Koulut ei saa enää rahoitusta eli ne joudutaan lakkauttaa. SOTE -palvelut saa vain isoista kaupungeista (yöpäivitys lähti jo). Liikkumisen hinta (polttoaine tai matkaliput) nostetaan ja samaan aikaan julkisia kulkuyhteyksiä lakkautetaan koko ajan. Mikä ristiriita tässäkin puheissa ja teoissa - käytä julkisia, mutta me lakkautettiin jo ne... Taajaman ulkopuolelle ei saa enää rakennuslupia (Keski- Suomen puolella ennakkotapaus, joka tulee laajenemaan). Jätevesiasutus iski suoraan syrjäseutujen asukkaan kukkaroon. Puunpolttominen halutaan kieltää lämmitysmuotoina ja sen käyttö kotiuuneissa ja - saunoissa (taajamissa menossa läpi jo), Sähkönhinta on niin korkea ympäristöverojen takia, ettei sitä ole varaa käyttää suurikulutuksissa omakotitaloissa. Valtion virastojen "pakkomuutto" on pysähtynyt, kukaan ei muista, että niitä haluttiin joskus hajasijoittaa.

Valtionosuusrahoitus tulee laittamaan suurimman osan kunnista ja kaupungeista polvilleen ja anomaan pääsyä isoon kaupungin kylkeen. Iso kaupunki sitten lakkauttaa palvelut syrjäseuduilta, niin silloin viimeistään ihmisten on pakko muuttaa isoihin kaupungin keskustan läheisyyteen.

Masentavaa ajatella, että osan ihmisten on pakko muuttaa pois maalta. Mutta on hienoa, että joskut haluavat uhmata hallitusohjelmaa ja muuttavat tännepäin. Joskus oli asuttamispolitiikkaa, nyt pitäisi olla maalla asumispolitiikkaa eikä maalta pakottamispolitiikkaa.

Tervetuloa, tänne maalle mahtuu!

Jk. Olen asunut yhteensä 20 vuotta Helsingissä ja loput ympäri Suomea. Minulla on tässä kokemuksen syvä rintaääni. Maalla on paras asua! Kaupungissakin elää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maaseutu, hallitusohjelma, maalta pakottaminen