Miehillä armeijajutut ja naisilla synnytysjutut!

Pitänee siis kirjoittaa vain ja ainoastaan yksi synnytysjuttu tähän pörinä- plokiin.

Ensinmäinen Ipanani syntyi 1989. Olin naimisissa ja talokin oli ostettu ja remontoitu. Tein pätkätöitä koko ajan ravintoloissa. Töihin pääsi kun käveli sisään ja kysyi töitä. Ei kysytty koulupapereita, hygenia - eikä anniskelupassia. 

Olin 20- vuotias, äitini 40- v ja mummoni 60- v. Näin silloin meni, sukupolvien ketju

Asuimme paikassa, minne ei ollut tietä. Kuljimme veneellä salmen yli. Talvella moottorikelkalla tai jäätietä myöten autolla. Rospuuttona (ei vielä tarpeeksi jäätä eikä enää sulaa vettä) piti kävellä 2,5 km autolle. 

Viimeiselle neuvolakäynnille menin traktorilla kun olin tuomassa metsäkoneen kuljetuslavettia pois metsästä. Synnyttämäänkin lähdettiin kun lapsivettä lorisi. Sairaalan ovella tuli heti käsky pyörätuoliin kun ei saanut olla pystyssä. En kehdannut sanoa, että olin tullut moottoriveneellä ja autolla.

Ihana rakas lapsi tulikin! Vauveli oli 4 kk ikäinen kun isä jäi häntä hoitamaan ekan pätkän. Minä menin töihin. Isä oli myös kotihoidontuella kotona lasta hoitamassa. Ajatelkaa tämä onnistui 30- vuotta sitten ihan lakisääteisesti! Ja nyt ollaan pakottamassa isiä kotiin kun jotkut perheet eivät osaa itse sopia hoitovuoroista.

Toinen lapseni syntyi reilun vuoden päästä.  Synnärireissulla piti käydä ostamassa vanhemmalle talvihattu. Anttilan jonosta reilun tunnin päästä oli lapsi synytynyt. Ihana rakas lapsi tulikin! Silloin syntyi samaan aikaan kaveripiirissäni paljon lapsia.  Pikkulapsi- arki oli oikeasti haastavaa kun mies oli matkatöissä, piti kulkea veneellä ja vesikin loppui. Eli kävin kylässä pyykkivuoren kanssa, juomavesi piti tuoda kanistereissa kotiin ja lapset- toinen oli kantokopassa ja toinen (reilun vuoden) mihin käveli kun laski sylistä ja kaikki nämä veneessä kulkien. Talon lämmitys oli hakkeella eli ihan itse sai joka päivä lämmittää, jos meinasi, että oli lämmintä. Ei silloin tullut mieleen, että oli raskasta. Nyt jälkikäteen ajateltuna, ihmettelen miten sitä selvinnyt ja jaksanut. Niin lisäkertoimena, että menin vuorotöihin kun nuorimmainen oli alle 9 kk vanha. Kai sitä nuorena jaksoi mitä vaan. Kävin muuten autolla kurvailemassa Tukholmassa kun piti Ikeaan päästä - kaksi pientä lasta ja iso maha. Silloin ei ollut Ikeaa Suomessa. 

Kolmas lapseni syntyi kahden vuoden päästä. Eli sain kolme lasta kolmessa vuodessa. Ipana syntyi vauhdilla. Ja pääsin vuorokauden päästä pois. Ihana rakas lapsi tulikin! Järvi oli jäätymässä, mies oli matkatöitä ja minulla kolme pientä lasta kotona. Ostin maastoauton, jolla pääsi metsätraktoritietä myöten kulkemaan. 2,5 km matka kesti jyrrytellä puoli tuntia, mutta pääsi omaan pihaan! Isoa tietä myöten oli vielä 10 km matka kylälle. Lapsia syntyi muillekin samalla kylällä paljon. Perhekerho ja kaikki yhteiset tapaamiset olivat ihania. Lapset leikki ja oli juttuseuraa aikuisista. Muistan lämmöllä sitä yhteisyyden aikaa.

Tuli avioero ja piti muuttaa pois. Kolme pientä lasta ja eikä kunnon ammattia. Ja lamavuodet. Lähdin opiskelemaan Rovaniemelle opistotason tutkintoa . Lapset meni vuorohoitoon kun opiskeluun kuului työharjoitteluja ravintoloissa. Vuoropäiväkoti oli pelastus! Lapset oli 6-, 5- ja 3- v.. 

Opiskelut päättyivät ja päädyin lasteni kanssa Helsinkiin töihin. Ja taas päästään itse jutun aiheeseen eli synnyttämään!

Reilu 16- vuotta sitten.

Imuroin koko huushollin (100 neliöö kahdessa kerroksessa) ja pesin kuivausrumpua nukkasihdin ja pyyhin telkkarin, koska äitini oli tulossa lapsenvahdiksi.

Hyppäsin bussiin (Myllypuro - Itäkeskus-Naisten klinikka) ja kävelin loppumatkan.

Pimputin ovikelloa ja hoitaja kysyi:"Mitä asiaa?"

Kysymys nauratti, kun miksi siinä synnärin ovella maha pystyssä ollaan? Vastasin, että  meinaan tehdä tämän Ipanan nyt. 

"Supisteleeko?" Vastasin, ettei, mutta kohta syntyy.

Siitä tuntni päästä oli lapsi syntynyt. 

Jos olisin odotellut supistuksia kotona, olisi hän syntynyt bussiin... Ihana rakas lapsi tulikin!

Ja minä pääsin taas elämää vauva- aikaa, mutta täysin erilaista. Julkiset kulkuvälineet kulkivat - ei tarvinnut edes omaa autoa. Vettä tuli hanasta ja lämpöä riitti, vaikkka itse ei lämmittänyt. Pääsin kavereiden kanssa istuskelemaan mammakahviloissa kauppakeskuksissa. Isommilla lapsilla oli pullaa leipova äiti kotona kun he tulivat koulusta kotiin. 

Ja taas elämän kiemuroiden kautta olltiin lähtöpisteessä eli Kuopiossa synnyttämässä 8 vuotta sitten - lapsi numero vitosta. " urakan" alku ja loppu samassa paikassa. Aikaväliä reilu 20 vuotta ja sama homma! 

Ihana rakas lapsi tulikin! 

Mikä muuttui 20 vuodessa synnytyksissä. Itse touhu on ollut vuosituhansia samaa. Muu on muuttunut. Ensimmäisen kohdalla tuotiin ruoka sängyn viereen, äitiä hoidettiin enempi ja oli vauvala, missä vauvat oli esim yöt, että äidit sai nukkua yöllä toipuessaan - tissille tuotiin tarvittaessa. Nykyisin ruoka on "tuolla noin" ja vauva on koko ajan äidin hoidettavana, esim suihkussa käynnin ajan muut äidit vahtivat vauvaa- jos vahtivat. Suurin muutos on, että odottavat äidit ovat lähtökohtaisesti jotenkin sairaita. Pakko löytää jotain,  Melkein kaikilla on diabetes (vaikka ei löydy, niin sitten on piilevä) ja vauvoja tutkitaan mahassa tosi paljon, annetaan ymmärtää, että ilman tutkimista ei tule mitenkää tervettä vauvaa. Tosin lapsivesipunktio aiheuttaa reilun prosentin keskenmenoriskin ja se ei löydä kuin tutkinut geenivirheet. Odottavien äitien ruokarajoitteet aiheuttaa hämmennystä.

Suomessa on vallalla yhden totuuden asia - kunnes se muutetaan. 

Olen niin kiitollinen kaikista lapsistani!