Yhteystiedot


pia.pentikainen@gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:685943 kpl

Pikakysely

Tuoko hyvinvointialue parenpaa SoTea?

Kaupungin työntekijät

Perjantai 24.3.2017 - Pia P


Kun haet Suonenjoelle töihin, niin ole valmis olemaan täällä hamaan eläkeikään asti. Mikään syy ei ole riittävä syy lähteä pois vaan se on osoitus kiusaamisesta ja vakavasta johtamisongelmasta.

Se, että saat parempi palkkaisen työn jostain muualta, ei ole hyvä syy lähteä. Urakehityksen hakeminen on myös huono asia. Syyksi ei riitä sekään, että perheesi asuu toisessa paikassa ja saat uuden työpaikan perheesi paikkakunnalta ja tunnin työmatka suuntaansa jää pois. Ei kuule riitä. Se, että rakastut ja uusi kumppani asuu toisella paikkakunnalla ei riitä syyksi lähteä pois Suonenjoen työntekijäkaartista. Pitää kieltääkin  parin ja perheen muodostaminen, joku voi lähteä pois. Eläkkeelle jäämisen takia pitää pyytää eroa työpaikasta,  ei muuten sitten myönnetä jatkossa, ettei tule lautakunnan pöytäkirjaa ikäviä eroamispyyntöjä. Täällä suhtaudutaan hyvin negatiivisesti kaikkiin eroihin.Piste.

Muuten valtuutetut alkavat laulaa jopa lehtien palstalla... On se Suonenjoki kurja työpaikka. sillä ei ole väliä vaikka samlla tuhotaan työnantajan maine.

Suonenjoen kaupungilla on n 500 työntekijää - kaupunginjohtajasta siivoajiin. Töissä on opettajia, uimavalvojia, avustajia, lähihoitajia, rakennusmiestä, traktorikuskia jne. 

Kaupungin työpaikka on yleensä tavoiteltu. Palkanmaksaja on varma ja työehdot on hyvin sovittuja. Moni kunta on tosin joutunut irtisanomaan, mutta ei Suonenjoki. Moni kaupunki on joutunut lomauttaa, muttei Suonenjoki. Suonenjoella on työntekijöiden määrä noussut koko ajan vuosittain, esim paljon säästökohteena omien mukaan olleen koulutuslautakunta on lisänyt viidessä vuodessa 19 työntekijää - ei kuullosta kovinkaan kovalle leikkaamiselle.

Suonenjoella on kuulemma ilkeästi muutettu työnkuvia ja samalla työtapoja.

Seuraavat asiat ovat ihan yleistyksiä, ei liity kenenkään eikä mihinkään eikä varsinkaan tähän paikkakuntaan...Kyllä, on kurjaa kun tietokoneaika muutti monta asiaa. Puhelimetkin on nykyisin taskussa, eikä tarvita keskuksenhoitajaa. Moni esimies osaa jopa itse kirjoittaa, mitä ei muutama vuosikymmen osattu edes ajatella- ettei joka johtajalla ole omaa sihteeriä.

Samoin lattianhoitokoneella pesee isomman alan kun lattialuutulla kontaten. Kopioita ei tarvita monistaa ja  jakaa kaikille kokouksissa kun asiat löytyy pilvestä salasanan takaa (ei onnistu Suonenjoella...).

Moni asia muuttuu, osa hitaammin ja osa nopeasti, mutta harva ammattikuva pysyy samana, vaikka työpaikka olisi kaupunki.

Kukas kaupungin työntekijöiden työnantaja on? Suonenjoella asukkaat ja palkan maksaa veronmaksajat. Tälläinen Suonenjoen mainee pilaaminen toreilla, kaduilla ja lehtien palstoilla sekä kokouksien jälkeen valittamalla pitää lopettaa. Meiltä alkaa kohta oikeasti lähtee porukkaa- ei onnellisten perhetapahtumien vaan jatkuvan valituskierteen takia. Töitäkin pitäisi tehdä.

Suonenjoki on hyvä paikka elää, asua ja olla työssä. Kehitetään mielummin parempaa suuntaa kuin niin , että etsitään  toisista virheitä.  Kannattaa kokeilla joskus kehua, sillä saa parempaa aikaan kuin haukkumalla toisia.

Ihan oikeasti, onkohan ammattiliiton ja parin puolueen vahva sidos hyvä asia? Ammattiliittoa käytetää puolueen etujen ajamiseen, näin kuntavaalien alla liiton jäsen - kuntavaaliehdokkaiden tukemiseen. Onko oikein, että Sinun liiton jäsenmaksuja käytetään vain joidenkin ehdokkaiden tukemiseen? Onko oikein, että liiton tukea käytetään kun huononnetaan työnantajansa mainetta valittamalla?

http://www.suonenjoki.net/d5web/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=20171756

Arvostan todella paljon kaupungintyöntekijöitä, Te olette kaupungin sydän!

Avainsanat: Suonenjoki, kiusaaminen, työpaikka, irtisanominen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini