pia.pentikainen@gmail.com
TiedoteMaanantai 14.10.2013 klo 13.34 - Pia P Perussuomalaisten Suonenjoen valtuustoryhmä
Suonenjoen sosiaalilautakunnan kokouksessa 26.9.2013 tehtiin paljon lain vastaisia päätöksiä. Esityksessä oli jo virheitä ja lautakunta päätti leikata ja lopettaa lakisääteisiä ihmisten perusoikeuksiin kuuluvista asioista loppuvuodeksi 2013. Korostamme, että lautakunta teki äänestyspäätöksen, jossa lainvastainen päätös meni läpi enenmistön tuella ja muut lainvastaiset kohdat meni koko lautakunnan hyväksynnällä läpi. Suonenjoen kaupungin sivuilta löytyy ko. kokouksen pöytäkirja.
Suonenjoen Perussuomalaisten valtuustoryhmä pyytää anteeksi omalta osaltaan aiheuttamaa haittaa ja toivomme, että lainvastaiset esim. toimeentulotukipäätökset on oikaistu pikaisesti. Teimme kantelun AVIin lautakunnan ja viranhaltijoiden lainvastaisesta toiminnasta. Perussuomalaiset eivät kannata sosiaalietuuksien leikkauksia vaan huolehdimme myös kaikista heikommassa asemassa olevista ihmisistä ja perheistä.
Kannamme omalta osaltamme poliittisen vastuun ja Suonenjoen sosiaalilautakunnan Perussuomalainen jäsen erosi lautakunnasta.Valitsemme uuden jäsenen lautakuntaan. Toivomme, että muutkin puolueet miettivät lautakunnan viranhaltija- esittelijän, puheenjohtajan ja jäsenten asiantuntemusta ja tekevät omat johtopäätökset tai ainakin järjestävät heille koulutusta.
Pia Pentikäinen
Perussuomalaisten Suonenjoen valtuustoryhmän puheenjohtaja |
Avainsanat: suonenjoki, toimeentulo, säästö, leikkaus, perussuomalaiset |