Yhteystiedot


pia.pentikainen@gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:693440 kpl

Pikakysely

Tuoko hyvinvointialue parenpaa SoTea?

Pöytäkirjan pitoa

Sunnuntai 29.3.2015 klo 9.40 - Pia P

Suonenjoen kaupungihallituksen esityslistalla maanantaina 30.3.2015 on tekemäni valitus.

Suonenjoen kaupunginhallitus pitää vastata eduskunnan oikeusasiamiehelle, miksi kokouksen pöytäkirjassa ei kerrota asian sisältöä, eikä päätöstä ole kirjoitettu pöytäkirjaan eikä sitä liitetty liitteeksi.

Mistä tässä asiassa on kyse? Suonenjoen uuden jäteveden puhdistamon siirtoviemärin rakennusurakasta.

Kerroin jo aikaisemmin selvitystyöstäni, missä yritin selvittää, miksi Iisveden järven pohjaan - uimarannan  ja venesataman eteen- oli ruoppaamalla upotettu siirtoviemäri eli paskapaska -putki .En löytänyt mistään tallennettua kokouspäätöstä, missä viemäri oli päätetty upottaa veteen.

Ainoa viittaus kaupungin pöytäkirjoissa oli ko. kokouskohta. Tein valituksen kirjaamistavasta.. Kokouksessa on viranhaltijan mukaan esitelty siirtoviemäri loppupään vaihtoehtolinjaukset. Yhtenä vaihtoehtona oli ollut kokouksessa esitellyissä papereissa - mitä ei liitettytty pöytäkirjaan- Iisveden pohja. Osa kokouksessa olleissta muistaa vain alkuperäisen ja muuallakin puhutun linajauksen eli Karsikonmäentien vieressä siis kuivalla maalla.

Kunnalliseen päätöksen tekoon kuuluu avoimuus. Jälkikäteen pitää pystyä todentamaan kuka, missä ja mitä päätti. Päätökset pitää olla hyvin valmisteluita. Päättäjien pitää pystyä etukäteen tutustua käsiteltävään asiaan.

Nyt päätösasiakirjat on merkkaamattomana papereina, jota voi lukea pyynnöstä kaupungin tiloissa. Pöytäkirjantarkastajat ei kuittaa liitteitä eikä edes lue niitä, jos niitä ei ole pöytäkirjan mukana.

Saas nähdä mikä on aikanaan eduskunnan oikeusasiamiehen päätös Suonenjoen kaupunginhallituksen pöytäkirjan pitotavasta.

_______

Kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina 23.3.2015 § 16  200 000 euroa lisämäärähakemusta kirjaston kellarin remonttiin eli arkiston siirtoon, vessan tekoon ja valojakin piti saada enempi. Tiukan säätökuurin aikana menee 500 000  euroa kaupungin rahoja johonkin, jonka esittelytapa ja laajuus voi tarkistaa pöytäkirjasta.

Se on kuulkaas suonenjokelaiset melkein saman verran kuin yhden veroprosentin tuotto vuodessa kaupungille. Meille perustellaan, että ne on eri rahoja, mutta samasta pussista ne tulee - Sinulta.

Sinulta otetuista veroista tai kaupungin ottamana lainana, jonka Sinä ja lapsesi maksavat. Nyt jo lapsenlapsenlapsetkin alkaa olla maksumiehenä.

Lisämäärärahan ansiosta meidän ei tarvitse käydä kerrosta ylempänä vessassa kun käymme taidenäyttelyssä kirjaston kellarissa. Maksakoon lapsemme tämäkin meille. Vaihtoehtona 200 000 € olisi saanut neljä hoitajaa vuodeksi esim. Vanhuksille.  Arvovalintoja! 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suonenjoki, pöytäkirja, valitus, liitteet

Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kuntapäätöksen tekoon

Tiistai 6.1.2015 klo 20.55 - Pia Pentikäinen

Loppukesästä ihmeteltiin Iisveden Pavin rannan edessä olevia mittavia ruoppaus- ja kaivaustöitä Vesi oli kuraista ja sameaa. Järven pohjaa myllerrettiin.

Uuden jäteveden puhdistamon puhdistetun veden purkuputki oli tulossa Iisveden järven pohjaan pitkittän, mutta tämä kaivanto kulki lahden pohjan poikki

Kyläläiset alkoivat kysellä, että mikäs tämä on?

Aloin ottamaan selvää. Sain selville, että se on jätevedenpuhdistamon siirtoputki eli siinä menee loppumatka paskapaska- putkesta järven pohjassa. No hetkonen, miten en minä kuntapäättäjänä tai kyläläiset tiennyt tätä? Senhän piti mennä Karsikontien vierusta ylös mäelle puhdistamolle

Tässä Teille päätöksen tekoa Suonenjoen malliin..

Suonenjoen kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden jätevedenpuhdistamon Kaupunginvaltuusto Pöytäkirja 10.06.2013 Pykälä 70 kaavan.. Kaavassa esiteltiin, että ei esitetä siirtoputken paikkaa. Päätöksessä on kaava liitteenä luettavissa netissä.

Hyväksytyn kaavan tekstissä löytyi siirtoputkesta, että ”Viemärin loppu-

osa on mahdollista tuoda puhdistamolle maitse Karsikonmäentien ja Iisvedenran-

nantien vartta pitkin tai järvenpohjaan upotettuna. Kun siirtoviemärin paikka on

selvillä, tekee kaupunki johtoalueiden käyttöoikeussopimukset ko. maanomistajien

kanssa. Siirtoviemärilinjoja ei ole tarpeen esittää tämän asemakaavan yhteydessä.

Siirtoviemäreiden osalta kaupunki selvittää eri vaihtoehtoja johtolinjojen rakentamiseksi. Tässä vaiheessa johtojen tarkat paikat eivät ole selvillä”

Tekninen lautakunta § 82 27.11.2013 kokouksessa valitsi rakennuttajakonsultin uuden jätevedenpuhdistamon ja siihen liittyvien

siirtoviemäri- ja purkuputkihankkeisiin

Ramboll Finland Oy:n Tarjous vertailuhinnallaan 106 300 €..

Tässä pöytäkirjassa oli mukana liite, jonka pystyi myös kaupungin ”pöytäkirjapankin” kautta lukemaan.

Seuraavaksi löytyi itse päätös siirtoputken rakentamissuunnitelmista ja niiden hyväksymisestä toteututusurakoiden pohjaksi

Kaupunginhallitus § 22    10.02.2014

Esityslistassa oli maininta, että suunnitelma esitetään kokouksessa Pöytäkirjan mukaan päätös on esitelty ja hyväksytty kokouksessa. Mutta hetkinen, mitä päätettiin?

Selvitin asiaa ja kuntaliiton lakipalvelun mukaan pöytäkirjassa pitää lukea mitä päätettiin ja jos se on liian laaja kirjattavaksi pöytäkirjaan, pitää päätös selvitä liitteistä, jotka liitetään päätökseen Pöytäkirjassa ei ole mainintaa liitteestä eikä sitä ole liitetty ollenkaan pöytäkirjaan. Pyysin pöytäkirjaotetta liitteineen kaupungilta 26.92014 , vastaus oli  "ei ole liitettä. Putsari asiat löytyvät kaupungin tekniseltä puolelta”.

Pia Perussuomalainen tietysti miettii, että onko sieltä tuleva ”kaupunginhallitukselle esitelty” suunnitelma oikeasti esitelty siellä kun dokumentointi puuttuu.

Tämä asia on tämän tarinan huonoin kohta: Kaupunginhallitus päättää asiasta ilman mahdollisuutta etukäteen tutustumiseen ja edes pöytäkirjaan tai sen liitteeksi ei jää päätöstä. Jotain on siis päätetty ja hinta tuli selville teknisen lautakunnan pöytäkirjaasta::

Tekninen lautakunta § 10 1    9.02.2014

Uuden jätevedenpuhdistamon siirtoviemäri- ja purkuputkiurakan urakoitsijan valintavalintaperuste on halvin hinta.

Ehdotus:

Tekninen johtaja ehdottaa, että uuden jätevedenpuhdistamon siir-

to vie mä ri- ja purkuputkiurakan urakoitsijaksi valitaan Varpaisjärven

Maan siirto ja Vesitekniikka Oy hintaan 2 593 000,00 € (alv 0 %). Lo-

pul li nen tilaajaa sitova sopimus syntyy kuitenkin vasta, kun tilaaja ja

ura koit si ja ovat sopimuskatselmuksessa yhdessä tarkastaneet tar-

jouk sen ja sopimus on allekirjoitettu.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Päätöksestä on päätös ja liite netissäkin.

Siis Suonenjoen kaupunginhallitus tekee 2,6 miljoonan päätöksiä ilman etukäteen mahdollisuutta tutustua asiaan ja mihinkään päätöksen sisältöä tallentamatta.

Takaisin itse kysymykseen, kuka tai mikä instanssi päätti paskapaska -putken upottamisen Iisveteen?

Minulle on perusteltu, että AVI antoi luvan putken upottamiseen. Soitin AVIin ja lupa perustuu hakemukseen. Hakemukseen ei liitetä kaupungin päätöstä tai perustella sitämillään päätöksellä. Eli AVIlta saatu lupa ei kerro, onko putken paikkapäätös tehty tai onko se oikein tehty. Tai kuka sen on tehnyt.

AVIn lupahakemukset ja - päätökset löytyvät netistä. Suonenjoen kaupungin hakemus on ollut nähtävillä juhannuksen aikaan 2014 Mikkelissä ja Suonenjoen ilmoitustaululla, joka on tyhjillään olevan kaupungintalon seinällä. Tosin hakemuksessa  paikkaakin on jouduttu vaihtamaan kun huomattiin, että on helpompi rakentaa senaattikiinteistön eli valtion maalle. Yksityiset maanomistajat eivät varmaan innostuneet paskaputken vetoon omalle maalle. Olisi pitänyt käydä juhannuksena vaikka Mikkelissä lukemassa ilmoituksia, että pysyisi Iisveden asioissa perillä.

Rakennuskonsultti on kuulemma tehnyt vertauksia eri linjauksista, mutta oliko hänellä päätösvalta? Konsulttitarjouspyynnössä ei lukenut mitään kaupungin päätöksien tekemisestä ohi kunnallisen päätöksen teon.

Rakennustoimikunta on kuulemma tehnyt päätöksiä lisäurakoista ja paikkojen siirrosta. Rakennustoimikunta koostuu kaupungin työntekijöistä, teollisuuden edustajista ja muutamasta kaupunginhallituksen valitsemasta päättäjästä.

Rakennustoimikunnan nimeäminen löytyy Kaupunginhallitus § 340   02.12.2013

En löytänyt mistään kohtaan, että miten esim. teollisuuden edustajat voivat päättää jäteveden siirtoputken paikasta Suonenjoella? Kuka antoi heille päätösvallan? Ohi kunnallisen päätöksen teon? Rakannustoimikunnan kokouksien mahdolliset pöytäkirjat eivät ole avoimia kuntalaisille.

Maksaja on selvillä. Suonenjoen kaupunkilaiset. Mutta päättäjä jäi tässä tapauksessa selvittämättä.

Saas nähdä, onko reilun 100 000 euron arvoinen konsultti palkkansa ansainnut vai tuleeko kaupunkilaisille lisämaksua.

Mikä on tarinan sisältö?

Ihmetyttää miksi, esim. tarkastuslautakunta ei puutu puutteellisiin pöytäkirjoihin tai liitteiden puuttumiseen edes näin mittavissa urakoissa. Toinen ajatus on, että miten voidaan rakentaa jonnekin jotain ja siitä päätöstä ei löydy mistään.

Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kuntapäätöksien tekoon.

____

Tein tästä tapauksesta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka valvoo viranomaisten toiminnan laillisuutta.

JK. Miksi siirtoputki on erotettu uuden jätevedenpuhdistamon rakentamisesta? Vesilaitoksen osakeyhtiöittämisinnossa  ei hoksattu, että EU- tukea ei voi saada kuin kaupungin tekemään rakennusprojekttiin. Eli siirtoputken maksaa Eu- tuki ja suonenjokelaiset, mahdolliset lisämaksut tulee vain kaupunkilaisille

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suonenjoki, jätevedenpuhdistamo, siirtoputki, pöytäkirja. liite