Yhteystiedot


pia.pentikainen@gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:693192 kpl

Pikakysely

Tuoko hyvinvointialue parenpaa SoTea?

Maahanmuuttajia kuntaan...

Lauantai 30.1.2016 klo 18.13 - Pia P

Pohjois-Savon ELY on lähestynyt kuntia, jotta alueella tuleville myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneille löydettäisiin kuntapaikkoja. ELY neuvottelee nyt 285 henkilön kuntapaikasta, joka on 35% tällä hetkellä alueella olevien turvapaikanhakijoiden määrästä. Suonenjoen neuvottelut on 21.3.2016, siihen osallistuu ELYn väkeä, kunnan johtoa ja luottamushenkilöitä.

Kuntapaikkojen neuvotteluissa myönteisten päätösten määrä on alakanttiin arvioitu, kenties on helpompi lisätä paikkoja kuntiin kun on ensimmäinen ryhmä saatu hyväksyttyä. Kielteisen päätöksen saaneiden ihmisten palauttaminen on hidasta, vaikeaa ja jopa mahdotonta. Suomeen jää paljon ihmisiä, joilla ei ole kuntapaikkaa. Lisäksi Suomeen on tulossa tänäkin vuonna paljon uusia turvapaikanhakijoita, joten vastaanottokeskuksia tarvitaan edelleen.

Suonenjoki on hoitanut  turvapaikkahakijalasten opiskelun lain perusteella. Kustannuksia tulee joka kuukausi lisää ja ne ovat selvillä, mutta korvauksen määrä selviää vasta syksyllä 2016. Silloin vasta ilmoitetaan opiskelussa olleet 6-16 vuotiaat turvapaikkahakijalapset. Vain aikarajojen, yli 4 kk ylittäneistä saadaan puolet vuosikovauksta ja yli 8 kk läsnä olleista koko vuoden korvaus. Jos oppilas on vaikka 3,5 kk, niin kunta ei saa yhtään rahaa valtiolta. Loppusyksystä 2016 maksetaan korvauksia tästä koulukustannuksesta. Samalla tavalla turvapaikkahakijoiden terveydenhuoltokustannuksien korvaus on "pitkässä viiveessä".

Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniaisen on sanonut, että valtion pakolaisista maksama korvaus kattaa arviolta vain 60 % todellisista kustannuksista" (Lapin aluekehitytspäivät Rovaniemi syyskuu 2015). Moni kunta on joutunut rahapulassa perumaan tai pienentämään kiintiötä eli kannattaisi uskoa kokemusta mielummin kuin luuloa, että valtion raha riittää kustannuksiin.

Suonenjoella on siis jo tällä hetkellä iso velvoite ja kustannus järjestää opiskelua kaupungissa oleville turvapaikkahakijalapsille. Lisäksi kielteisen päätöksen saaneille ja paperittomille kouluikäisille kuuluu oppioikeus, jonka kunta, esim. Suonenjoki,on lain mukaan hoidettava, mutta siitä ei saa korvausta uudenkaan lain perusteella. Harvassa kunnassa on 4,2, % kunnan väkiluvusta vastaanottopaikkoja (7500 asukasta ja VOK paikkoja 320)  ja nyt pitäisi ottaa vielä erikseen lisää maahanmuutajia kuntalaiseksi. Eikö Suonenjoen taakan kanto ole jo täytetty tässä kriisissä?

Suonenjoen valtuustossa päätettiin kanta vastanottokeskuksesta syyskuussa 2015. Olin valtuutetuista ainoa, joka ei kannattanut sitä. Joulukuun 2015 valtuustossa esitin, että meidän on keskusteltava julkisesti ja avoimesti tarjoammeko kuntapaikkaa maahanmuuttajille ja miten me varaudumme siihen. Oleskeluluvan saaneet maahanmuuttajat voivat muuttaa tai jäädä myös omatoimisesti kuntaa, jos kunta tai yksityinen tarjoaa asuntoa. Kotouttamiseen on panostettava, oli tulotapa mikä tahansa.

Me kaikki tiedämme miksi pitäisi ottaa maahanmuuttajia kuntaa, kukaan ei kiistä sitä. Me tiedämme, että turvaa on tarjottava, mutta osa silti laittaa oman kunnan asukkaat etusijalle.
Kuntapaikan tarjoamishaluiset voisivat avoimesti kertoa myös millä rahalla ja miten katamme kustannukset? Valtion korvaukset eivät kata tutkitusti kaikkia kustannuksia ja niitäkin maksetaan vain kolme vuotta. Lisäksi perheen yhdistäminen tuo mukana monta uutta kuntalaista maahanmuuttajan mukana.

Suonenjokelaisille on tärkeää itsenäisen kaupungin säilyttäminen. Onko oikein, että kriisiytyvä kunta säästöpakotteessa vielä lisää vapaaehtoisesti -vaikka hyvää tarkottaen- menoja ottamalla sopimuksella maahanmuuttajija ja leikkaa, supistaa ja pientää kantasuonenjokelaisilta? Vai nostetaanko kuntaveroa?

Maahanmuutajasopimuksen teko on vielä vapaaehtoista kunnalla, se on kunnan oma päätösvallan alainen asia. Suonenjoella ei ole varattu tähän rahaa  ja maahanmuutajien vastaanoton aloittaminen on niin merkittävä asia, ettei kaupunginhallitus voi tehdä sopimusta tästä vaan kaupunginvaltuustoon pitää päättää tämä. Avoimen kansalaiskeskustelun jälkeen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ELY, Maahanmuuttaja, kuntapaikka, Suonenjoki

"Suonenjoki -lisä" lasten kotihoitoon

Perjantai 2.10.2015 - Pia P

Kela maksaa kotihoidon tukea 9 kk -3 v lapsesta, joka hoidetaan kotona. Lapsen mahdolliset sisarukset voivat olla hoidossa subjektiivisen päivähoidon turvin samaan aikaan kunnan tarjoamaasa päivähoidossa.

Kelan hotihoidon tuki ei ole kaikille perheille realistinen vaihtoehto tuen pienuuden takia vaan lapset viedään hoitoon ja vanhemmat menevät töihin, opiskeluun tms.

Kelan sivuilta löytyy tieto :

Hoitorahaa maksetaan jokaisesta tukeen oikeutetusta lapsesta erikseen. Hoitoraha on

  • yhdestä alle 3-vuotiaasta 342,53 e/kk

  • muista perheen alle 3-vuotiaista lapsista kustakin 102,55 e/kk

  • yli 3-vuotiaista, alle kouluikäisistä lapsista 65,89 e/kk kustakin.

On taloudellisesti kannattavampaa olla työtön ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden ansiosta viedä lapset päivähoitoon.

Moni kunta ja kaupunki maksaa kelan maksaman kotihoidon lisäksi ns. kuntalisää tekemään kotihoidon tuesta houkuttelevammaksivaihtoehdoksi päivähoidolle.

Ehdotan, että Suonenjoen kaupunki selvittää mahdollisemman nopeasti kuntalisän vaikutukset, hyödyt ja kustannukset sekä sen tuomat säästöt.

Suonenjoki -lisä” toisi perheiden kaipaaman vaihtoehdon lapsen päivähoitotarjontaan.

Esitän, että asia valmistellaan pikaisesti kaupungin vuoden 2016 budjettiin.. Summa voi olla esim. 200 euroa kuukaudessa per perhe, kun perheen kaikki alle esikouluikäiset lapset hoidetaan kotona kotihoidontukea saavan lapsen lisäksi.

Suonenjoki -lisä ” voisi olla määräaikainen tai voimassa kunnes uusi päivähoitolaki tulee voimaan. Määrärahakin voisi olla vuosittain sidottu, niin ”Suonenjoki -lisä” ei tee määrärahaylityksiä.

Tiedän, että tällä ”Suonenjoki- lisällä” saadaan kustannuksia laskettua päivähoidon puolella ja purettua päivähoidon jonoa.

Päiväkotipaikka maksaa keskimäärin tuhat euroa kuussa per lapsi ja vanhemmat maksavat siitä tulojen mukaan 0 – 283 euroa kuukaudessa.

Monessa kunnassa onnistuu kuntalisän maksaminen, joten uskon sen onnistuvan Suonenjoellakin. ”Suonenjoki -lisä” olisi kaupungillekin imagollisesti hyvä asia tänä säästämisen ja leikkaamisen aikana.

2 kommenttia . Avainsanat: kuntalisä, kotihoidontuki, Suonenjoki

Suonenjoki valtuustossa vastaesitys

Maanantai 28.9.2015 - Pia P

Suonenjoen kaupunginvaltuuston 28.9.2015  esityslistasta leike:

"35 Suonenjoen kaupungin kannanotto Maahanmuuttoviraston tiedusteluun alaikäisten (16- 17-vuotiaiden) nuorten tukiasumisyksikön perustamisesta Suonenjoen Vanhamäelle

Ehdotus:

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle päätettäväksi,

että Suonenjoen kaupunki suhtautuu myönteisesti alaikäisten (16 -17-vuotiaden) nuorten tukiasumisyksikön perustamiseen Vanhamäelle, jota ylläpitäisi Vanhamäki-säätiö."

----------

Arvoisa puheenjohtaja,

Teen vastaehdotuksen;

Suonenjoen kaupunki päättää, ettei kannata nuorten tukiasumisyksikön perustamiseen Vanhalle mäelle, jota ylläpitää Vanhamäki – säätiö.

Perusteluina on että, koska se ei ole esittelynkään mukaan Suonenjoen kaupungin asia ja Suonenjoen kaupungin kannalla ei ole esittelyn mukaan väliä, niin mitä väliä on kaupungin kannalla. Maahanmuuttovirasto tekee esittelynkin mukaan itsenäiset päätökset kunnan kannasta huolimatta – suuntaan tai toiseen. Kuntademokratiaa halveksitaan tällä hetkellä.

Toinen perustelu on, että näin muuttuvasti ja epäselvästi pohjustettu asia on päätöksen tekemisen kannalta huono asia. Esittelyssä oli paljon lienee, ehkä ja konditionaalimuotoja. Eli päätöksen pohjan asian voivat muuttua nopeastikin.

Kolmas perustelu on, että Suonenjoen kaupunki ei tiedä mihin myönteinen kanta vaikuttaa. Moni täällä ajattelee, että jos nyt suostumme tähän, niin se on siinä. Taitaa olla niin päin, kun suostumme tähän, niin se tarkoittaa jatkossa kyllä.

Neljäs perustelu on, että Suonenjoen kaupingin taloudellinen tilanne on niin huono, että meillä ei ole varaa lisätä mihinkään sektorille tulevia kuluja. Turvapaikkahakijoiden jatkopäätökset ja jatkotoimenpiteet ovat täysin avonaisia.

Toivoisin, että termistö olisi kaikilla hallussa. Tänne on tulossa turvapaikanhakijoita, ei pakolaisia.

______

Suonenjoen valtuustoosa kukaan ei kannattanut esitystäni, joten asia ei mennyt edes äänestykseen. Jätin eriävän mielipiteen ja kirjallisen vastalauseen pöytäkirjaan liitettäväksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suonenjoki, vastaesitys, turvapaikanhakija, kuntapaikka

Rahalla saa, muttei pääse

Tiistai 28.4.2015 - Pia P

Eduskuntavaaleissa paloi rahaa ja paljon. Puolueet, puolueen piirit ja yhdistykset, ammattiliitot yms sekä -ja varsinkin - ehdokkailla paloi rahaa.

Moni ehdokas laittoi paljon rahaa, osa jopa omaa rahaakin. Joilakin oli oma rahoitus 100€ ja muualta tullut rahoitus kymmeniä tuhansia. Jotkut ehdokkaat ottivat lainaakin vaalityöhön.

Mutta  pääsikö rahalla läpi? Ei aina. Onko vika ehdokkaassa, puolueessa vai runsaassa samantyyppisten ehdokkaiden tarjonnasta, ettei esim. 60 000 eurolla päässyt läpi Savo- Karjalassa?

Miten on mahdollista, että jotkut pääsee läpi eduskuntaan alle kymppitonnilla ja toinen ei lähes sadalla tuhannella?

Siihen ei varmasti löydy kattavaa vastausta. Sopiva puolue, asiapitoinen kamppanja ja uskottava polittiinen työ auttaa läpimenoa pienelläkin rahalla.  Siihen ei auttanut rahan lisäksi söpö puolueenjohtaja eikä stailattu kampanja. Monestakin paistoi läpi teennäisyys kun oli mietitty kohderyhmää yms. puhetapaa myöten -jopa vaatetuskin taisi olla stylistin maun mukaan.

Haluaisin nostaa vaalirahoituksesta pari seikkaa ylös....

Miksi ay-liitot antavat vaalirahoitusta siis tukea ehdokkaille? Ammattiliitot keräävät rahaa jäsenmaksuilla. Olisi hyvin reilua, että jäsen voisi raksia kyllä/ei haluan, että ehdokkaita tuetaan ja vieläpä kysymys "kyllä" jälkeen, mitä puoluetta.

Tiedän,että vaalitukiasiatkin päätetään jossain ammattiliitton instanssissa valituilla edustajilla. Kun on näin päätetty aina ennenkin... Tai joskus on näin päätetty, niin jatkossakin.

En hyväksy minkään liiton tms vaalitukia. 

Toinen asia mikä tuli mieleen vaalirahoista, että miettiiköhän kuntalaiset miten jollakin paikkakunnilla on varaa vaalikahviloihin ja yleensä mittaviin kampanjoihin? Kunnallisista luottamustehtävistä maksetaan luottamuspalkkioita ja siitä maksetaan ns. puoluevero eli joku prosenttimäärä (10-20%) kaikista palkkioista menee kunnallisen puolueyhdistyksen tilille. Eli kuntalaisten verorahoja siellä vaaliteltoilla, kahviloissa nautitaan. Jos on paljon valtuutettuja, on paljon luottamuspaikkoja ja siitä seuraa paljon luottamuspalkkioita. Ja siitä taas paljon vaalirahaa -vaikka reippaasti tarjotta isompaa ääneen reilusti kahvia kaikille.

Kolmantena kehoitan kaikkia käymään tutkimassa vaalirahoitus sivua. Ja miettimään onko hyvä asia, että joku voi laittaa kymmeniä tuhansia rahaa.

ja joku vaikka erityisen hyvä kansanedustaja -ehdokas ei saa tukea mistään, ei saa naamansa esille (tunnettavuus) eikä saa asiaansa esille, kun ei ole rahaa. Ja ei pääse läpi.

Mietinnän paikka on, että esim. Savo-Karjalan vaalipiirissä keskusta ja sen ehdokkaat laittoivat savon sanomien mainoksiin arvioiden 200 000 €. Perussuomalaisten piiri laittoi 400 €, PS puolue 800 €,  PS ehdokkaat noin 15 000 €. Ei ole kauhian vaikea arvata kummasta edelleen kirjoitetaan postiivisempia, kattavampia ja näkyvämpiä juttuja ao. lehdessä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaalirahoitus, eduskuntavaalit, puoluetuki

Erityisiä liitoksia

Torstai 16.4.2015 - Pia P

Kolme pointtia Siilinjärvi - Kuopio - Suonenjoki "Erityisestä kuntajakoselvityksestä"

1. Lähtökohta

Valtio velvoitti erityisiin kuntajakoselvityksiin erinäisiä isojen kaupunkien ympärillä olevia kaupunkeja. Kätilönä tässä ajatuksessa oli jyväskyläläinen ministeri ja apurina kuopiolainen pätkätyöläinen (sivuhuomautuksella, hän nyt on kunta-asiantuntijana taas eduskuntavaaliehdokaana).

Samoin huonolla olevasta kuntataloudesta pääsi mukaan selvityskierrokselle.

Isot keskuskaupungit haluavat ympärillä olevat veroeurot mukaan omaan päätöksen tekoon.

Kahden selvitysmiehen palkkiot maksoi valtio. Selvityskunnat ja - kaupungit maksoivat omat luottamushenkilöiden kokouspalkkiot ja matkakorvaukset. Kokouksia oli hyvin monta eri kokoonpanoilla, joten aikaa ja rahaa kului.

2, Lopputulos

Erityisen kuntajakoselvityksen selvitysmiehet saivat lopputuloksen, että kannattaa tehdä liitos. Missään tai kukaan selvittäjä ei ole tullut vielä muuhun lopputulokseen, joten loppulauselma ei aiheuttanut suurtakaan yllätystä.

Samalla kerrottiin, että toimeksiantoon kuului valmiin sopimuksen teko, joten sekin on nyt julkaistu. Seuraavaksi sopimus kerrotaan kuntalaisia. Tämä kierros oli ensin vain "muodollisena", jossa kuntalaisten vastauksien lukemiseen oli varattu muutama päivä ja kenties sopimuksen muutosneuvotteluihin 10 min?

Selvityksessä otettiin kantaa hyvinkin tarkkoihin yksityiskohtiin, esim. terveyskeskuksiin, hammaslääkärivastaanoton päiviin ja lukioverkkoon. Se oli hyvin outoa kesken SOTE ja koulu-uudistuksein aikana. Molemmat kaatuivat. Jos auki olevat asiat eli ne asiat joiden päätösvalta ei ole nykyisten tai tulevien kuntien vallassa jätettäisiin pois, olisi selvitys hyvin ohkainen paperipino.

Selvityksen pohjalta selvitysmiehet tekivät liitossopimus -esityksen. Ensin valtuutetuille sanottiin, että se on se. Piste. Äänestä voi vain kyllä tai ei sopimukselle. Nyt ohjausryhmän kokouksessa sanottiin, että aina voi neuvotella. Silti lopputulos taitaa olla sama. Sopimus on hyvin Kuopion mieleen eli heillä ei ole tarvetta neuvotella siitä.

Itse sopimus on hyvin avoin pohja. Siinä ei oteta kantaa mihinkään vaan yhdistyshallitus tekee lopulliset päätökset. Yhdistyshallitus tehtäisiin heti valtuustojen hyväksyessä sopimuksen ja olisi olemassa kuntavaaleihin 2017 asti. Yhdistyshallitukseen olisi tulossa 7 kuopiolaista, 5 siilinjärveläistä ja 3 suonenjokelaista. Demokraattiset päätökset tehdään enemmistöllä. Kova paikka mehdollisilla suonenjokelaisilla liitoshallituslaisilla neuvotella edes jotakin Suonenjoelle.

3, Erityisen erityistä

- Virallisen kapulakielen esimerkiksi käy "erityinen kuntajakoselvitys" , joka tarkoitaa oikeasti kuntaliitosselvitystä lopputulos tietäen. Jakaminen onkin yhdistämishalua.

- Yhdistyshallitus käyttää ylintä valtaa, joka menee yli valtuustojen. Mielenkiintoinen perustuslaillinen kohta, mutta jos itse valtuustot antavat vallan pois, niin se on mahdollista. Eli jos sopimus hyväksytään valtuustossa, valtuutetut antavat oman valtansa pois. Suonenjoen päätösvaltaa käyttää sen jälkeen 3 suonenjokelaista ja 12 toispaikkakuntalaista.

- Liitoshallitus voi aloittaa liittyvien kuntien YT- neuvottelut. Eli Suonenjoen ja Siilinjärven kuntatyöntekijät voidan vaikka irtisanoa. Viiden vuoden suoja-aika alkaisi kuntatyöntekijöillä vasta 1.1.2017. Yhdistyshallituksella olisi yli vuosi aikaa "säätää" liittyvien kuntien henkilöstömäärää. Kuopiossa on tarpeeksi työntekijöitä monen kunnan alueelle aikaisempien liitoksien takia ja heillä on suoja-aikaa 2023 asti.

- Suonenjoen pitää säästää vuoteen 2017 SOTE puolelta 5 miljoonaa euroa. Se tarkottaisi koko SOTE -puolen alasajamista lakivelvotteista huolimatta. Herää kysymys, että halutaanko Suonenjokea edes tähän kolmen kimppaan -on tehty niin korkea kynnys, ettemme sen yli pääse vaikka haluaisimme?

-  Kuntavaaleissa keväällä 2017 valittaisiin uuden Kuopion valtuusto. Suonenjokelaiset saisivaat äänet keskittämällä ehkä pari valtuutettua läpi silloin. Isot saappat jollekin tiedossa.

- Moni valtuutettu ilmoitti tämän kauden alussa, että nyt oli viimeinen kausi, Eli onko ihan sama mitä tapahtuu?

- Suonenjoen kuntataloutta tulee ajamaan alijäämäiseksi mittavat purkutalkoot. Ostamme jopa purettavia kiinteistöjä, Taseessa näkyy kunnan omistamat rakennukset omaisuutena, vastapainona velalle. Nyt kun puramme rakennuksia pois, Suonenjoen velkaisuus lisääntyy. Ja taas näyttää huonommalle.

Ja siitäpä pääsemme loppuajatukseen...

Mitä jos Suonenjoen valtuusto äänestää ei syksyllä liitossopimukseen? Siitä ei seuraa mitään. Mutta meidän taloudenhoitokyvystä seuraa. Jos emme pysty parantamaan kunnan taloutta, olemme seuraavaksi valtion pakkoliitos -menettelyssä taloudellisten syiden takia. Joku joutuu ottamaan meidät  Neuvotteluita silloin ei käydä, mutta ei niitä nytkään käydä.

Vaihtoehtoja on siis kaksi: liitos nyt vapaaehtoisesti tai myöhemmin pakolla- joku muu tekee ikävät ratkaisut meidän puolesta-  tai saada itse kuntatalous kuntoon. Lopputulos on sama. Molemmat hyvin rankkoja kuntalaisille ja kuntapalveluille.

Nyt pitäisi käydä arvokeskusteluja ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Kaikkea ei voi enää saada.

Ja minun mielipide...

Minusta pitäisi odottaa tulollaan oleva SOTE -ratkaisu, Se voi ratkaista monta asiaa jos päätösvalta viedään kunnilta siinä pois. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntajakoselvitys, Suonenjoki, Siilinjärvi, Kuopio, kuntaliitos

Saako valittaa? No, ei Suonenjoella

Perjantai 12.9.2014 klo 17.18 - Pia P

Alla suora lainaus Suonenjoen kaupungin vastauksesta uuden kuntalain luonnokseen. Vastaus löytyy Suonenjoen kaupungin nettisivujen alta kohta päätökset -> kaupunginhalliitus 25.8.2014 §158

"16 luku Oikaisuvaatimus ja kunnallisvalitus

Po. säännökset eivät ole uudessa laissa muuttumassa.

Suonenjoen kaupunki esittää tässä yhteydessä harkittavaksi, voidaanko muutoksenhakua rajoittaa esimerkiksi maankäyttöön tai vastaavaan kunnan elinvoimaisuutta tukevaan toimintaan tai investointiin liittyvissä asioissa. Aiheettomat muutoksen haut aiheuttavat kohtuuttomasti viivästymisiäesimerkiksi kaavoitusprosesseissa ja samalla aiheutuu myös ylimääräisiä kustannuksia kunnalle sekä mahdollisesti hankkeiden kokonaan hautautumisia."

Suomennettuna vanha kuntalaki ja uusi kuntalaki- luonnos mahdollistuttaa valittamisen kuntapäätöksissä. Valitusoikeus kuuluu demokratiaan.

Suonenjoella kaupunki - virkamiehen esityksestä enemistö kaupunginhallituksssta- halusi ostaa ylihintaisen puolisuojellun purkukuntoisen rakennuksen yksityiseltä yritykseltä.  Tontille olisi tarkoitus rakentaa kerrostalo - ehkä, jos löytyy rakentaja-, mikäli puolisuojelumerkintä saadaan purettua ja kaava muutettua. Jos merkintää ei saada vaihdettua, niin kaupungilla on hyvin kallis entisöintiprojekti tiedossa.

Tästä kaupasta tehtiin valitus hallinto- oikeuteen. Se oli ainoa keino puuttua täysin konkurssikypsän kaupungin tuhlaavaan rahanjakopolitiikkaan. Keskusta -vetoiset pikkukaupungit tykkäävät ostella kaikkea kivaa tuolta ja tältä.

Kiinteistön kauppasumma  olisi melkein  500 000 e kun kaupan mukana annettava metsämaan arvo otetaan huomioon ja siihen vielä purku- ja kaavamuutoskustannukset. Kaupunki on näköjään maksanut oman maun mukaiset maaperätutkimukset vuosi sitten (lähde savon sanomat) kaupan tueksi. Yleensä maaperätutklmukset maksaa maanomistaja.

Nyt Suonenjoki haluaa siis rajoittaa koko Suomen kansalaisten valitusoikeutta kunnallisessa päätöksen teossa. Tai sitten Suonenjoen kaupunki haluaa valitusoikeuden muille, mutta tehdäänkö Suonenjoen pyynnöstä kuntalakiin lisäpykälä, että valitusoikeus ei koske Suonenjokea?

Alkaa olla oman navan ympärillä pyörimistä? 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntalaki, Suonenjoki

Edustuskelvoton

Perjantai 1.8.2014 - Pia P

Suonenjoen kaupunginvaltuusto valitsi 30.6.2014 olleessa kokouksessa kuntamarkkinoille lähtijät. Sisä-Savon seutuyhtymä järjestää reissun ja tänä vuonna lähtee seutuyhtymän puolelta muutama (toimistusjohtaja ja yksi keskustalainen ) ja  jopa pelkällä  hallituksen kokouksen läsnäolo-oikeudella oleva henkilö (kokoomuslainen). Suonenjoen kaupunkia lähtee mukaan reissuun edustamaan neljä keskustalaista, yksi vasemmistolainen, yksi demari ja neljä viranhaltijaa.

Mukaan lähtee tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Pielaveden ja Keiteleen edustujia.

Pelkkää katkeruutta vai kateteutta tai mitä lie voidaan tuumia, että tässäpä se Suonenjoen edustajat ovat -ydinjoukko- niin hyvässä ja kuin pahassa. Ensi viikon kirjoituksessa kerron tarkemmin Suonenjoen tämän hetken tilanteen ja tulevaisuuden. Voipi olla, että lehteenkin kirjoitan.

Miksi minä en ole reissussa? Koska en ole kaupunginhallituksen jäsen.

Ja kenties siksi, että en ole ryypännyt edellisillä reissuilla kaupungin tarjoamia  tai omia viinoja, viinejä tai salapulloviinoja. En ole edes juonut pikkurilli pystyssä skumppaa kertakäyttökuohuviinilaseista. Minua ei ole kiinnostanut tanssiminen yökaudet eikä muukaan ajanvietto ravintoloissa - olen tylsästi nukkunut yöt yksin. Ja siksi olen aamusin selvinnyt itse matkan tarkoitukseen - koko päiväksi, ilman korjaussarjoja.

Miksi minä en kelpaa reissuun? Ehkäpä siksi, että en kuvittele, että olisin jotenkin korvaamaton tai välttämätön Suonenjoen politiikassa. En ole yksin saanut aikaan mitään hyvää tai huonoakaan. En ole pystynyt  reissussa kehuamaan itseäni kovin ylivoimaiseksi. Näin ensimäisen kauden valtuutettuna en suinkaan luule olevani politiikan kaikkitietävä ja  -osaava, kuten jotkut luulevat olevan heti alusta lähtien.

Miksi olen huonoa reissuseuraa? En kerro rasistisia tai muuten huonoja vitsejä. En kerro humalapäissäni salaisuuksia.

Kuntamarkkinat ovat syyskuussa Helsingissä. Menen sinne omilla rahoilla, maksan itse matkat, syömiset ja yöpymisen. Alkoholia en tarvitse. Näin menee saamani kokouspalkkiot hyötykäyttöön. Saan ajankohtaista tietoa kuntatalolla ja onneksi jään ilman "ajankohtaista tietoa" Suonenjoen  kaupunginedustajana, esim. missä Pataässä - karaokeravintola on nykyisin ja montako nitroa kukakin on yöllä tarvinnut.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suonenjoki, kuntamarkkinat, edustaminen, alkoholi, politiikka

Perussuomalaisten jäsenvaalit

Maanantai 9.6.2014 - Pia P

Perussuomalaisten paikallisyhdistysten hallitukset valitsivat oman alueensa eduskuntavaaliehdokas-ehdokkaat

Nämä ehdokas-ehdokkaat menevät jäsenäänestykseen, joissa valitaan osa ehdokkaista. Osa valitaan ylimääräisessä yleisessä kokouksessa. Istuvat kansanedustajat saavat paikan vaaliehdokkaaksi suoraan, mikäli haluavat.

Jokainen perussuomalaisen  puolueen jäsen voi äänestää ehdokkaista kenet haluaa eduskuntavaaliehdokkaaksi. Puoluehallituksessa on osaan valintoihin vielä "viimeisen sanan mahdollisuus."

Näin demokraattinen puolue toimii. Puoluekokouksessa jokaisella jäsenellä on mahdollisuus äänestää suoraan puoluesihteeristä puolueen varapuheenjohtajista  ja puheenjohtajaksi asti.

Olen mukana kisassa: eduskuntavaaliehdokas-ehdokkaana Perussuomalaisten Pohjois-Savon piirin alueella. Vaalipiiri on Savo -Karjala ensimmäistä kertaa.

Isäni puolelta olen Savosta ja äitini puolelta Karjalasta, se antaa minulle jo hyvän alun yhteiseen vaalipiiriin. Olen asunut Helsinki -Rovaniemi akselilla, joten olen nähnyt muutakin kuin tutut pihapiirit. Muualla asumisen perusteella voin sanoa, että maaseutua ja pikkupaikkakuntia kannattaa puolustaa. Isoissa kaupungeissa on omat ongelmansa ja ilonsa. Toivoisin, että jokainen voisi asua ja tehdä töitä siellä missä "oma paras elämä" on. Tähän voi vaikuttaa politiikalla ja polittiisilla päätöksillä.

Politikkona olen tylsä: en ole julkku, olen hetero, on lapsia ja käyn töissä. En ole ajanut kännissä eikä minulla ole tuomioita mistään muustakaan.  Lapset (5) ovat 4-24v ikäisiä eli kaikkea on koettu ja kaikkea vielä  koetaan -elämän riemuja ja suruja. Olen aikoinaan lomittajana seissy paskassa, mutta olen myös  kätellyt iltapuku päällä "herroja".

Perussuomalaiset puolue on minun valintani, en ole ollut muissa puolueissa, en edes sitoutumattomana ja tämä on minun ainoa puolue. Liityin puolueeseen syksyllä 2008.

Luottamustoimiani ovat esim, kaupunginvaltuutettu, Pohjois-Savon liiton maakuntahallituksen ja kuntatalousryhmän jäsen, sosiaalilautakunnan jäsen, terveydenhuollon kuntayhtymän hallituksen jäsen ja Perussuomalaiset Naiset ry:n hallituksen jäsen.

Hyvä Perussuomalainen puolueen jäsen -käytä äänioikeuttasi!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pia Pentikäinen, Perussuomalaiset, Eduskuntavaalit

Nyt ne sit erosi....

Sunnuntai 6.4.2014 klo 12.02 - Pia P

Pääministeri ilmoitti sitten mitä on odotettukin. Hän on saanut paremman paikan jostain muualta. Eikun hän ilmoitti, että on valmis vastaamaan puhelimeen "vapaana miehenä" kun soitto tulee. Saksan täti tiukka oli varmaankin nyökännyt. Olin ensin ihan varma, että pestikutsu kolahti. Mutta sitten tuli mieleen, että ytimen kutsuja on ennenkin tulkittu reippaalla kädellä. Eli on tehty tarvittavat teot ja odotettu, että kutsu käy. Esimerkiksi Herra Pöö vei Suomen Euroon tiukalla tahdilla ja kädellä, kun hänelle oli luvattu Eu:n pressan virka. Mitä jäi käteen... Vuosien jälkeen homma pelotella telkussa ihmisiä. Pöön myötä demarit sai historian huonoinman vaalituloksensa. Ei mennyt homma ihan putkeen. Pohjatietona, että Suomi oli jo luvannut liittyä yhteisvaluuttaan heti Suomen äänestettyä EU -liittymisestä. Tätä ei muistettu tosin kertoa Suomen kansalle silloin. EU: sta äänestettiin Suomessa kesken neuvotteluiden, niinhän se on nykyisin eduskuntavaaleissa. Luvataan höttöä ja tulloo mitä tulloo. Vaalilupauksia ovat höttöä ...

Onneksi Perussuomalaiset pitivät ja pitävät sanasa. Me olemme oikeita vastuunkantajia, luvattiin, että emme hyväksy muiden maiden pankkien tukemista ja se on pitänyt. Sen voi sanoa suoraan, eikä viestitellä sukan väreillä.

Toisen kokoomusherran "onnen kyyneleet" taisivat olla ihan jotain muuta... Hän tajusi, että taitaa mennä komissaarin paikka nenun edestä. No, kyllä verkosto pitää omistaan huolen. Monta hyvää ja tosihyväpalkkaista pestiä tulee auki Eu:ssa tai Suomessa. Suomessa voidaan jopa keksiäkin sopiva virka tai homma, jos meinaa tippua taviksen tasolle leipäjonoon. Esimerkiksi eräs vihreä ex- ministeri antoi ministerinä rahaa kirkon ulkomaan avulle projektiin ja nyt hän voi laskuttaa niitä projektirahoja hyvän eläketukensa lisäksi. Meinasi kiireessä unohtua firman perustaminenkin, vaikka sopimukset oli jo tehty.

Nyt tulee tiukka ennustusosuus: Syksyllä meillä on eduskuntavaalit. Demarit ja Kokoomus uusien puheenjohtajien johdolla on taas kisassa mukana. Kukaan ei muista kahta vastuunkantajia- he ovat jossain mukavissa viroissa- ei tosin niissä mihin luulivat pääsevänsä, mutta jossain kuitenkin "maistamassa uutta elämää". Vasemmisto yrittää imuun vastuunkannolla, mutta työläisväestö (se mitään jäljellä tällä alasajolla...)ei  innostu edelleenkään hipsterimieheen. Kun taas vasemmiston johtohenkilöt haluavat mielummin edustaa henkilöitä, jolla on tonnien kello ranteessa eikä mitään lökäpöksy- rasvanahkaduunaria.

Keskustakin on taas eduskuntavaaleissa tiukasti mukana. Heidän puheenjohtaja myi SOTE -ratkaisussa maakunta- kotikuntamallin mahdollisesta hallituspaikasta. Herra itse osti taas puolueenpuheenjohtajan paikan rahalla -hän hoiti keskustan velat pois. Mutta tuo maakuntamallista luopuminen ei käy keskustalaisille. Maakunnallisessa hallinnossa on niin monta kepupaikkaa, ettei välilypsysasemasta haluta luopua. Joka portaassa, missä on luottamushallintoa voidaan lypsää 1. kotiinpäin omaksi tai läheisten eduksi 2. itselle kokouspalkkioita ja lisää luottamuspaikkoja. Tästä lypsyasemaverkosta hyötyy muutkin puolueet, muttei samassa mittakaavassa. Joka julkisen puolen hommassa on polittinen luottamushallinto. Osa sinne valituista edustajista ei ymmärrä siitä hallinnon alasta tai päätettävästä asiasta mitään eikä näköjään ei tiedä tai muista mitä on päätetty. Kaipa ne on sopivia joojoo- henkilöitä. Äänestävät niinkuin sanotaan. Mitä itua on istua kokouksissa vuosia sanomatta muuta kuin "paikalla" ? Sillä taikasanalla saa kokouspalkkion... Voipi olla, että keskustakin saa uuden puheenjohtajan, nykyinen käy paremmin muille kuin keskustalaisille.

Mutta se miksi tämä kaikki Ero- touhu? Ettei vaan heti eduskuntavaalien jälkeen tulisi EU:n ja rahoitussektorin suunnalta emäsytky? Suomen kansan se pistäisi polvilleen. Mallioppilaasta tuleekin oikeasti maksaja ja joka laitetaan ruotuun. Loputkin Suomen kansasta huomaa, että ne vakuudet olikin höttöä (kaikki ei myönnä sittenkään...)  Nyt on jo kerrottu, että Suomi saa todellakin rahaa lainoista, mutta harva muistaa kertoa, että ne tuottorahat annetaan Kreikalle ei Suomen kansalle...

Toivottavasti olen väärässä tässä laskun lankeemisessa. Mutta velat maksetaan, joko lainaaja (ei tässä tapauksessa) tai takaaja. Jos ovat eri rahoitussektorien luottotappioita, niin senkin maksaa osaltaan suomalaiset... "Täti tiukan" vakuuttelut ovat yleensä tarkoittaneet muuta eli viime aikojen puheet ovat hyvin huolestuttavia kun hän  vakuuttaa, ettei anneta lainoja  anteeksi ja Suomi ei maksa toisten velkoja. Ennen syksyä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hallitus, eduskuntavaalit, uudet vaalit, vastuunkanto

Mielenkiintoiset ajat...

Keskiviikko 19.2.2014 klo 6.47 - Pia P

Toissa viikolla valtionvarainmininisteri (sdp) sanoi, että 3 miljardin euron sopeuttaminen on jaksotettava tulevan hallituksen kaudelle asti. Hetken kakisteltuaan pääministeri (kok) oli samaa mieltä - mitäpä me sopeutetaan, seuraavat tehköön nämäkin teot. Tosiasiallinen sopeutustarvehan huitelee jo tällä hetkellä 9 miljardissa eurossa.

Pääministeri (kok) aikoi esittää kutsun oppositiolle ja oli loukkaantunut kun oppositio ei vastanut kyllä hänen ideaan. Siis ennen kuin kutsu lähti... Julisti, että oppositio ei ole kiinnostunut Suomen tulevaisuudesta.

Keskusta ilmoitti viime viikolla, että hoitakoon hallitus homman kun se on sen homma. Nyt eilen keskusta ilmoitti silmät sädehtien, että kyllä haluamme mukaan seuraavan hallituksen säästötalkoisiin nyt sovitulla tavalla. Demarit taas ilmoitti, että he eivät suostu omaan ehdotukseensa.

Mitä tapahtui?

Ollaanko nyt lähellä hallituksen hajoittamista? Onko uusi hallitus tulossa kokoomus -keskusta ja pikkupuolueet. Perussuomalaisten kantaa odotetaan eli jos nyt luvataan, ettei Ps tarvitse hyväksyä kaikille muille käyvää kreikka... ööh olkoon vitospakettia, niin Ps kelpaa hallitukseen?

Jos Ps ei hyväksy nytkään lisäaputukirahan mättämistä Saksan pankeille, niin ne jäävät nytkin hallituksen ulkopuolelle? Siis Suomen hallituksen, ei Kreikan tai muun valtion... Eikös olekin kummallisia kynnysasioita edellisissä Suomen hallitusneuvotteluissa? Luulisi, että Suomen  hallitus olisi kiinnostunut alusta pitäen Suomen asioista ja Suomen pelastamisesta, mutta eu oli ja on tärkeämpi ja me tavikset elämme tämän politiikan ratkaisuja kurjistuvassa Suomessa.

Politiikka on arvovalintoja, Haluammeko, että Euroopalla ja varsinkin Saksalla menee hyvin vai haluammeko, että Suomella ja suomalaisilla menee hyvin? Talous kasvaa muualla, muttei Suomessa. Olemme itse kohta tukipaketteja vailla - kunhan vielä eläkevarantomme on imuroitu takuu- vakuuksiin. Mutta pääasia, että euro pelastuu? Sekin tosian tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteen, mutta toivottavasti hetken huuma - ajatus koko Euroopan pelastamisesta- täyttää köyhempien ja keskituloisten ruokapussit ja lämmitää talot tai kojut... Rikkaat ovat suojaneet elämänsä myös eläkkeellä.

Tai sitten menee pupu pöksyyn ja ei tapahdu mitään julkisuudessa. Demarit ja kokoomus nokittelevat toisia, kaiken syy on oppositiossa -varsinkin perussuomalaisissa.

Kokoomuksella ja demareilla on omissa puolueissa ankara kisa seuraavasta puheenjohtajasta. Eihän siinä kerkiä miettiä Suomen tulevaisuutta kun on oma palli heiluu.

Edellisetkin kehysriihen kuntatason 3,4 milj euron leikkaukset on toteuttamista vaille valmiit. Tosin puuttuu edelleen tieto tai ajatus, mistä voi kunnilta leikata. Siis lakisääteisistä asioista.

On niin helppoa heitellä lukuja ilmaan, mutta on niin vaikea toteuttaa sitä. Kaikki tietää mitä pitää tehdä, mutta harva tietää miten se tehdään. Ja heitä ei kuunnella...

Selvyyden vuoksi, minulla ei ole mitään sisäpiirin tietoa hallitusneuvotteluista. Ihan veikkaamalla mennään : )

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, hallitus, vaalit, eduskunta

Kyllä EU:lle

Tiistai 11.2.2014 klo 15.08 - Pia P

Äänestin kyllä EU: lle vuonna 1994. Suomalaisille luvattiin ennen kaikkea ruuan hinnan aleneminen, viinan hinnan ja saatavuuden eurooppalaistuminen, autojen verotuksen lasku eurooppalaiselle tasolle ja luvattiin jopa, että markka säilyy tai siitä järjestetään uusi kansanäänestys.

Onko nämä toteutunut? Ei!

Entäs vapaa liikkuvuus? Vuonna 1989 esitin passin kun menin kanarialle ja niin tein viime vuonnakin. Viron matkallekin pitää olla ainakin kuvallinen henkilötodistus. Rahaa ei tarvitse vaihtaa, mutta harva käyttää omassa kotimaassakaan käteistä -ainakin siihen suuntaan halutaan koko ajan. Vapaa liikkuvuus ei tunnu suomalaisen elämässä, mutta negatiiviset lieveilmiöt näkyy Suomessa.

Mitä saimme EU:n myötä? Kaikki tiukennukset ja maksut mitä ikinä siellä on keksitty - lankeaa suomalaisille. Eu:ssa ei taida kukaan muu maa pitää omalle maalle huonoja asioita yhtä tiukasti kiinni kuin Suomi. Itse EU ei pidä omia sopimuksia kiinni eikä noudata perustamiskirjaa.

EU:n maksut olivat aluksi Suomelle plussan puolella. Opimme, että sieltä tulee rahaa mitä älyttömimpiin asioihin - kunhan oli byrokratia hakemista varten kunnossa. Nyt meillä on isoksi kasvunut virkakoneisto tukirahahakemuksille, mutta Eu:lta ei tipu rahaa kuin  murusia entiseen verrattuna.

Maksamme tällä hetkellä enempi kuin saamme takaisin, maksamme jopa toisten maiden puolesta jäsenmaksuja.

Meille oli jäsenäänestyksen myötä luvattu paljoan asioita, jotka nyt jälkeenpäin on selvennyt, että niistä ei oltu edes neuvoteltu. Äänestimme siis tietämättä mitä tai mistä äänestimme. Varsinaista mielikuvamarkkinointia - vai kusetusta?

Suomen maatalous sai ja saa EU -rahaa. Sen avulla tapettiin pikkutilat 1990 - luvun loppuun mennessä ja sen avulla pidetään rahasampona maita, joita ei viljellä. Sen avulla isotilalliset saavat mukavasti "taskurahaa" harrastuksesta, joka on joillekin elinkeino. Eu - rahalla ei lasketa elintarvikkeiden hintaa.

Suomen kuntauudistuskin on sovittu vuonna 1995. Se on Eu:n kertoma hallinnoimishimmeli Suomeen. Eikö olekin outoa, että jo vuonna 1995 osattiin sanoa, mitä ministeri ehdottaa vuonna 2013? Seutukuntakäsitekin on käytössä- ihan Eu:n mallin mukaan.

Miksi meillä ei voida puhua näistä suoraan?

Onko pelko, että suomalaiset alkavat miettiä mitä hyötyä tästä on ja ennen kaikkea onko nykypäivän EU mitä meille luvattiin?

Nyt avasimme sosiaaliturvamme koko EU:n käyttöön. Jos on joku Suomessa töissä (isä raksalla), niin perhe saa kaiken sosiaaliedut, esim. lapsilisän, kotihoitotuen ja työttömyysturvan vaikka esim. Viroon tai Puolaan. Työpaikka ilmoituksissa on jopa mainittu tämä - palkka huono, mutta muut edut hyvät. Eläköön vapaa työvoiman liikkuvuus! Suomalaiset työnantajat tykkäävät tästä.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tulee purkautumaan siksi, että meillä ei ole rahaa. Ei suinkaan siksi, että meillä ei ole rahaa omille kansalaisille vaan meillä ei ole rahaa maksaa kaikille sitä haluaville- jopa eri maassa asuville.

Äänestinkö kyllä EU:lle, että lopetaan tai pienetään Eurooppalaisella tasolle sosiaaliturvan- Euroopan kalleimmassa  -verotuksellisesti ja hinnallisesti - maassa?

Minua on huijattu!

En äänestäisi enää kyllä.

ps. Sveitsi äänesti. Se oli kansan mielipide. Se ei ole kaikille Suomalaisille hyvä asia. Pelottaa joidenkin puolueiden kanta demokratiaan...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, EU, kansanäänestys, hyvinvointiyhteiskunta

kaupungin tehtävät

Torstai 11.7.2013 klo 21.18 - Pia P

Kuntien rahatilanne on yksi suurinpia syitä millä kuntaremonttia perustellaan. Kunnat ja kaupungit ovat velkaantuneet. Valtionosuuksien leikkauksia ei voida kattaa menojen pienennyksillä ja/tai verotuloja nostamalla. Kuntien ja kaupunkien rahat ei riitä nykymenoon.

Nyt on alettukin miettiä, mitkä ovat kuntien ydintoimintoja- onko ne vain mitä laki ja asetukset velvoittaa? Vai pidetäänkö ne ennallaan eli kaiken lisäksi kunta harjoittaa verotulojen toivossa elinkeinopolitiikkaa, tukee erilaisilla ratkaisulla yrityksiä. Antaapa kunta yhdistysten ja järjestöjen toimintaan rahaa, ajatuksella kuntalaisten hyvinvointi ja kenties pienenmmät terveysmenot.

Uusi kuntalaki yhdentymisvelvoitteineen on lakimyllyssä eduskunnassa  ja kenties tulla tupsahtaa yleisestä vastustamisesta huolimatta voimaan. Suurin osa kunnista pyyhkäistään kartalta pois. Kuntatasolla laki merkitsee, että keskuskunnat päättävät laajoilla aloilla maakunnan asioista. Ja edelleen koko ajan pienenmillä rahoilla.

Kysymys kuuluukin, että mikä olisi nyt tärkeää tehdä? Mitä pitäisi juuri nyt tehdä, esim. Suonenjoella ennenkuin meidän asioista päätetään 60 km päästä. Luuletteko, että silloin korjataan sivupisteen eli kauimmaista terveyskeskusta? Laitetaanko silloin meidän alueen kouluihin, päiväkoteihin, vanhustenpalvelutaloihin tms. rahaa? Onko uimahallimme laatoituksen kunto ensimmäisellä tehtävien töiden listalla? Monitoimihallin suunnitelmat pölyyttyvät jonkun joskus asiaan uskovan pöytälaatikossa tulevaisuudessa.

Kysymys kuului siis mikä on nyt tärkeintä- mikä on kunnan ydintehtävät ja toiminnat?

Laitetaan ne kuntoon. Satsataan hoitoon ja hoivaan.

En ihmettele enää mihin rahat häviävät, syynä ei ole kalliit mummot ja sossumenot, vaan "aktiivinen elinkeinopolitiikka", jonka varjolla kuntien rahoja laitetaan jakoon satoja tuhansia kerralla. Suonenjoki maksaa valokuidusta yhteensä 2 miljoonaa euroa ja suunnitelma -siis suunnitelma- on yksi tiesuunta, jossa pari on ilmoittanut ottavansa sen!

ps. Vastustan suojellun rakennuksen ostamista kaupungille tonttimaaksi. Kauppa olisi pitänyt olla edes rakennuslupaehdollinen. Taas kerran myyjä sai määritellä hinnan. Satoja tuhansia!

Rakennuksen omistajaa olisi voinut vuosien varrella kehoittaa rakennuksen korjaamiseen. Siihen on jopa uhkasakkokeinotkin olemassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntauudistus, valtionosuudet, kuntien tehtävät

Perussuomalaiset

Perjantai 28.6.2013 - pia p

Tämäkin on vain minun kirjoitus, ei edusta mitään tai ole virallinen kannanotto mihinkään, niih!

Tänä vuonna on ollut jo monta puoluekokousta, jossa on puhuttu Perussuomalaisista. Monissa uutislähetyksissä puhutaan Perussuomalaisista - muut puolueet puhuvat meistä. Nettimaailma on on täynnä juttuja minkälaisia Perussuomalaiset ovat. Ehkä tai jonkun mielestä.

Tänä viikonloppuna on Perussuomalaisten puoluekokous Joensuussa. Siellä puhuvat Perussuomalaiset ja perussuomalaisuus. Meillä on suora demokratia puolue eli jokainen jäsenmaksun maksunut puolueen jäsen on oikeutettu osallistumaan puoluekokoukseen.Jäsenellä on oikeus puhua, äänestää  ja jokaisella jäsenellä on oma yksi ääni. Muissa näin isoissa puolueissa on edustuksellinen demokratia eli piiriyhdistykset valitsevat kuka puoluekokouksessa voi puhua ja äänestää.Ja määräävät vielä mistä saa edes puhua.

Suora edustus on puhtainta puoluedemokratiaa. Perussuomalaisella on oma ääni, jolla voi vaikuttaa suoraan puolueen johtoon asti.

Perussuomalaiset ovat mediakiinostavin puolue Suomessa tällä hetkellä- ulkomaita myöten.

Saanen pitää puoluekokouksessa puheen. Kannatan oikeaa ihmistä puheenjohtajistoon. Kannatuspuhe tulee julki täällä sunnuntaina.

Jos olisimme muiden puolueiden kaltaisia, voisimme puoluekokouspuheissa kertoa esim...

Tiedättekös mitä, ei oikeasti kiinnosta mitä muut tekee tai on tekemättä. Mutta ne vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Hallituspuolueiden teot vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Kiinnosti politiikka tai ei.

Joensuun kokouksessa puhuu Perussuomalaiset. Siellä valitaan puheenjotaja, puheenjohtajisto, puoluesihteeri ja puoluevaltuusto. Ja tavataan kavereita, tuttavia ja saadaan uusia kavereita.

Hieno kokous tulossa : )

ps. toiselta sivulta voit lukea ajatuksia muiden puolueiden toiminnasta, jos kiinnostaa...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vaalirahoitus, kuntaliitos, perussuomalaiset, puoluekokous

Sote- sopu

Perjantai 10.5.2013 - pia p

Jihuu, SOTE -sopu on valmis -no, melkein ainakin. No, taisi olla ihan samanlainen kun ennenkin.

Kukaan ei oikein tiedä mikä tuli, mutta hieno se on - ainakin hallituspuolueiden puolesta. No, melkein kaikiken, monta soraääntäkin on kuulunut hallituspuolueidenkin sisältä.

Puhutaan palveluiden turvaamisesta. Joka kunnasta löytyy jatkossakin terveysasema. Isäntäkunta vahvoilla hartioilla järjestää palvelut meille pikkukunnille. Kuulostaa tosi reilulta ja hyvälle.

Totuus on eri: esim. Suonenjoen kaupungilla on x summa rahaa, jolla pitää terveyspalvelut järjestää. Suonenjoki maksaa x + jotain lisää, että Kuopio järjestää palvelut. Missään ei sanota missä ne palvelut pitää olla - lakiluonnoksessa puhutaan lähipalveluista, muttei määritellä kilometrejä, aikaa tai julkisia yhteyksiä terveyspalveluihin.

Suomi on kerran päässyt luokkayhteiskunnassa ja nyt palataan takaisin siihen. Puhutaan isäntä -torpparimallista. Keskuskunnassa on palvelut ja köyhytetyiltä kunnilta säästetään ja leikataan ensimmäisenä palvelut pois.

Syrjäkuntien asukkaat maksavat enemmän kulkemisesta lääkääriin. Kelan matkakorvauksia leikataan koko ajan. Aikaa mene koko ajan enemmän. Kimppakyytien kuljetussotkuja tulee koko ajan enemmän.

Huonokuntoisemmat ja heikommat ihmmiset tippuvat pelistä äkkiä pois -se on kai tarkoituskin?

Tätä SOTE -uudistusta on tehnyt ihmiset, jotka eivät käy ikinä yleisissä terveyskeskuksissa eikä jonota lääkäriin. Heillä on työterveyslääkäripalvelut, vakuutukset ja rahaa ostaa hyvää ja nopeaa palvelua. Ja he ovat julkisen terveysalan asiantuntijoita?

Mutta miksi tämä tehdään? Kun on saatu tumpattua kaikki ihmiset keskuskaupunkien terveyskeskusjonoon tai edes puhelinjonoon, niin yksityiset terveysasemat voivat rauhassa vallata maan.  Raha tulee jatkossa määrittelään ihmisen saaman hoidon määrän ja tason entistä enemmän.

Julkisen puolen terveysmenoihin tämä ei vaikuta-  ne tulevat joka vuosi kasvamaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote, suonenjoi, isäntäkunta, torppari

Melkein pidetty puhe 25.3.13 Suonenjoen valtuustossa

Maanantai 25.2.2013 klo 19.51 - Pia P

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja muut läsnäolijat

Minulla on kunnia Suonenjoen Perussuomalaisten valtuustoryhmän ensimmäisessä ryhmäpuheenvuorossa kiittää ja vastata: kannatamme!

Moni kunta ja kaupunki on ottanut kantaa ja vastannut kuntarakenneselvitykseen. Suurin osa vastauksia on ollut: liian paljon, liian nopeasti ja liian tietämättömiä sekä huonosti valmisteltu asia.

Hallituksen kuntarakennemuutoshalu on huonosti perusteltu, missään tutkimuksessa eikä käytännön toteutuksessa ei ole kaivattuja säästöjä löytynyt, päinvastoin kuntamenot ovat kasvaneet ja palvelut huonontuneet. Samat mummot ja tarhalaiset on hoidettava lukee kunnan kyltissä vaikka Utsjoki. Ei se hoito- ja hoivataakka mihinkään häviä.Ja minusta on pöyristyttävää syyttää ikäihmisiä, että heidän takia tälläisiä kuntamyllerryksiä tehdään.

Hallitus perustelee liitoksia palveluiden turvaamisella joka kuntaan, mutta samalla menetämme lähipalvelut. Ei se meitä suonenjokelaisia lämmitä jos palvelut löytyvät Kuopion keskustasta.

Suonenjoen kaupungin kanta Kuopio kumppanuuteen on muuttunut. Suonenjoki olisi voinut ostaa Kuopion tuottamia palveluita niin kauan kun rahat olisi riittänyt, entäs sen jälkeen? Kuopiolle kumppanuus olisi ollut mieluinen, koska siinä ei olisi tullut Suonenjoen kaupungin työntekijöille viiden vuoden työturvaa.

Mutta tämäkään ei kelpaa hallitukselle. Kumppanuus ei riitä, vaan pitää aloittaa liitosselvityksen.

Suonenjokelaiset ovat nähneet miten Kuopio kohtelee liittyviä kuntia. Nilsiä viimeksi sai kokea, että liittymisneuvotteluiden aikana sovitut iltalääkäripäivystykset ja terveysasema remontit olivat olivat pelkkää kosiopuheita. Nilsiän myötäjäiset eli Tahkon isot kiinteistöverotuotot kyllä kelpasivat. Juankoski ei taas kelpaa Kuopiolle - eikä Rautalampikaan. Luulisi Kuopion vahvat hartiat kestävän Juankoski -kriiskunnan vetämisen suosta ylös, mutta eipä se kiinnosta. Kuopio haluaa rusinat pullasta. Suonenjoen ja Siilinjärven veroeurot kelpaavat, mutta siihen se jääkin.

Hallituksen haluama vahva isäntäkunta -malli on paluu torppariaikaan. Se ei ole menoa eteenpäin eikä uudistusta.

Suonenjoen Perussuomalaisten valtuustoryhmä kannattavaa aloitusselvityksen vastausta ja kiitämme sen tekijöitä. Toivottavasti suonenjokelaiset varsinkin hallituspuolueiden edustajat voivat vaikuttaa ja vaikuttavatkin omien puoluiden edustajiin siellä eduskunassa. Sanokaa heille, että nyt jäitä hattuun ja viiliä pyttyyn tai mitä hyvänsä vastaavaa. Me maaseudun kunnat ja kaupungit osaamme tehdä tarvittavat yhteistyökuviot ilman pakkoa, kunhan hallitus turvaa lain mukaisen kuntarahoituksen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, kuntarakenneselvitys, suonenjoki

Sote= sosiaali- ja terveys

Lauantai 29.12.2012 - Pia P

Nilsiän  Kuopioon liittymisen päätökseen takana oli suurinpana porkkanarahan käyttö Nilsiän terveyskeskuksen remonttiin, lääkärin iltapäivytyksen takaisin saaminen ja Tahkon alueen kehittämisen apujen saaminen. Nämä sovittiin liitosneuvottelujen aikana.

Mutta eipä porkkanarahat mene remonttiin ja eikä ole tulossa lisää päivytystä. kuopion matkailu erilaisine yhtiöineen ja järjestelyineen on täysin sekaisin eli ei taida tulla apuja Tahkolle. Kuopio ei vaikuta hyvälle sopimus/yhteistyökumppanille.

Kuopio saa Tahkon rakennuskannan kiinteistöverotuoton yms. rahaa omaan Molokin kitaansa eli pelkästään tämän vuoden 20 milj e budjetin ylittämisen rahoitustarpeeseen. Muu ei sitä kiinnosta.

Mutta mikä ajoi keskustavetoisen Nilsiän Kuopioon? Nilsiä oli liittynyt edellisen hallituksen keskustan ajaman PARAS- hankkeen takia Siilisettiin. Siilisetti on rakennettu himmeli, joka joka kuukausi ylitti budjettinsa eli nilsiäläiset joutuivat maksamaan koko ajan lisää rahaa terveysmenojen kasvun takia - ei siis parantuneen palvelun tms tai ihmisten  lisääntyneiden sairastamisen takia. Terveysmenot kasvoivat vain lisääntyneen byrokratian takia. Kysterissä on sama vika.

Nyt haliitus on antanut lakiehdotuksen, jossa  pakotetaan vähintään 20 000 ihmisen yhteenliittymiin SOTE- palveluiden järjestämiseen.

Lain mukaan pitää liittyä isonpaan kaupunkiin tai tehdä himmeli. Sisä-Savon terveydenhuolto kuntayhtymähän oli liian pieni PARAS -hankkeeseen ja siksi se purettiin. Vesanto ja Tervo liittyivät kysteriin ja Rautalampi ja Suonenjoki jäivät roikkumaan ilmaan, koska Kuopio ei suostu ottamaan Rautalampea mukaan. Tosin rautalampilaiset eivät edes halua Kuopion alaisuuteen. Laki pakottaa Rautalammen Kuopion alaisuuteen. Suonenjoki menee kumppanuussopimuksella Kuopion SOTE -alaisuuteen jo tehdyn sopimuksen mukaan v 2015.  Kuntayhtymän jämä on toiminut ihan hyvin eikä ole edes ollut kallis. Lääkäriin on päässyt ja hoitoa saatu. Hallituksen mielestä tämä ei ole mahdollista.

Uutena valtuutettuna olen mukana antamassa lausuntoa keväällä  SOTE- yhteistyön tekemisestä ja syksyllä toista lausuntoa, että minkä kaupungin tai yhteenliittymän kanssa liitytään. Ensi vuotena ihan oikeasti päätetään Suonenjoen tulevaisuutta.

Huomasitteko, että kirjoitan sekaisin pakkoliitoksen ja SOTE - palveluiden järjestämisen. Hallitus on tehnyt päätöksen kuntien vähentämiseksi, mutta ei itsekään tiedä miten. Siitä pitäisi antaa lausunto. SOTE- lailla pakotetaan osa kuntien palveluista yhteen. Pikkukunnilta ja -kaupungeilta loppuu rahat palveluiden ostamiseen eli käy kuten Nilsiälle. Hallitus leikkaa kuntien valtio-osuuksia roimasti tällä hallituskaudella ja lisää pakkomenoja. Esimerkiksi ambulanssipäivystyksen muutos maksaa kunnille paljon.

Raha ja sen puute pakottaa kaupungit ja kunnat liittymään. Pakkoliitoksethan eivät ole lain mukaan mahdollisia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote, suonenjoki, pakkoliitos, kunta

Vihreä lappu yhteistyölle

Torstai 22.11.2012 klo 13.34 - Pia P

Sisä-Savon Lehti ja kansalaisopisto järjesti suuren vaalipaneelin 8.10.2012.

Siellä kysyttiin esim. että haluatteko lisätä yhteistyötä Rautalammin kanssa? Olin paneelisteista ainoa, joka ei nostanut kyllä -vihreää lappua. Tästä oli uutinenkin Sisä-Savon lehden verkkosivuilla.

Miksi en halunut lisätä yhteistyötä? Koska se on hyvällä tasolla. Terveydenhuollon kuntayhtymä (Rautalampi ja Suonenjoki) ja Sisä-Savon seutu kuntayhtymä toimivat hyvin

Nyt muut puolueet näyttävät, miten he lisäävät yhteistyötä. Maanantaina Suonenjoen kaupungin valtuustokokouksessa käsitellään terveydenhuollon kuntayhtymästä irtisanoutumista.

Kokouksessa voitanee nähdä mitä suonenjokelainen yhteistyön lisääminen tarkoittaa. Monen päättäjän vihreä lappu vaihtuu valtuustossa "ei lisätä, vaan lopetetaan" -vaihtoehtoon.

Kuntauudistus tulenee voimaan 2017. Hallituspuolueiden päätöksellä olemme silloin osana jossain isommassa kompleksissa. Vaikka Suonenjoella jopa hallituspuolueiden edustajat vastustivat sitä kuntavaalikampanjassa.

Suonenjoen päättäjät haluavat tämän valtuustokauden viimeisinä tekoina, että Kuopio tuottaa terveyspalvelut mahdollisemman nopeasti. Näin lukitsemme vastauksen, että ainoa liittymissuunta on Kuopio.

Arvon rautalampilaiset, luotan Teihin. Älkää suostuko Suonenjoen eroon terveydenhuollon kuntayhtymästä ennen aikojaan. Tämä yksipuolinen ero tulee voimaan vasta 1.1.2018, jos ette muuta halua.

Olisiko nyt aikalisän paikka ja yritetään edes miettiä vaihtoehtoja Kuopiolle? Sitä miettiessä käykää tutustumassa, mitä kuuluu paljon kehutulle EKSOTUKselle. Siinäpä tulevaisuuden kuva pikkupaikkakunille!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntayhtymä, liitos, rautalampi, suonenjoki

vaalit ohi...

Sunnuntai 18.11.2012 klo 16.00 - Pia P

... Ja niin loppui esitys.

Kuntapuhdistus tulee. Vuoden 2017 alusta Suomi näyttää ihan erilaiselta. Suonenjoenkin kohdalla lukee jotain muuta. Väestöpohjamme mukaan meidän täytyy aloittaa neuvottelut ja vuonna 2017 olla mukana jossain isommassa. Laki ei tunne -vielä- pakkoa, mutta taloudellisella ohjauksella pystyy saamaan paljon aikaan. Valtionosuuksia leikataan tällä hallituskaudella jo niin paljon, että lakisääteisten palveluiden turvaamiseksi pitää katsella jo vieraisiin pöytiin.

En oikeasti ymmärrä, miten köyhistä tulee paremmin voivia yhdessä. Vai voiko liitosasiassa olla takana se, että kun pienemmältä viedään palvelut, niin isompi edes saa jotain? Kun Suonenjoen palvelut ajetaan alas, niin edes Kuopio saa jotain. Kuulostaa tosi reilulta näin suonenjokelaisen näkökulmasta. Mutta palvelut löytyvät joka kunnasta -jopa 100 km päästä näin Savossakin.

Mutta kaikki nämä kuulemiskiertämiset ja jopa hallituspuolueen paikallisten ehdokkaiden "ei Kuopioon" ovat teatteriesityksiä.

Suomen liittyessä EU:hun Suomi jaettiin Eu:n tilastotoimiston mukaisiin alueihin - tilastointia, tukipolitiikkaa ja hallinnointia/byrokratiaa varten.

Suomi on siis jaettu EU- luokittelun mukaisiin alueisiin. Entiset läänit ovat korvattu maakunnnilla. Maakunnat on jaettu seutukuntiin.

Seutukunnat ovat useamman kunnan muodostamia alueita, jotka on muodostettu työssäkäyntialueiden ja kuntien välisen yhteistyön perusteella. Suomi jakaantuu 87 seutukuntaan. Seutukunnat muodostavat EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin käyttämän LAU-1.

Siis mitä? Vuonna 1995 osattiin jo ennustaa mitä Suomen hallitus käyttää vuonna 2012 ihan omana keksimänsä kuntauudistuksen perusteluina? Vai voisiko olla niin, että tässä nyt ajetaan läpi sovittua "tilastoyksikköä"= seutukuntaa.

Eu:ssa ei osattu ennakoida, että heidän karttaharjoitukset ei mene ihan suoraan läpi. Esimerkiksi Sisä-Savon seutukunta ei näillä näkyvin onnistu, koska savolaiset ovat niin "itepäisiä".

Miksi tämä teatteriesitys on niin suuren luokan kusetusta? Keskusta allekirjoitti Suomen liittymisen ja on näin kaikkien aluejakojen takana. Kaikki nykyiset hallituspuolueet ovat tämän hyväksyneet.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntauudistus, lau, liitos

Vahvat hartiat!

Maanantai 24.9.2012 klo 17.24 - Pia P

Kuopion tämän vuoden budjettivaje on nyt 23 miljoonaan euroa. Säästöjä aletaan repiä "yllättäen" kyläkoulujen lakkauttamisesta, terveydenhuollosta ja pakotetaan naapurikuntia kantamaan vastuuta Kuopion vetovoimasta. Taikasanat ovat vastuunkantaminen hyvinvointiyhteiskunnasta...

Jos leveät hartiat - Kuopion talous on retuperällä järjettömien kalliiden hankkeiden (esim. toriparkki ja saaristokaupunki) ja tulossa olevan infraremontin takia, niin miten se voi maksaa osan meidän menoista. Meillehän markkinoidaan Kuopio- liitosta sillä, että Kuopio maksaa osansa meidän mummojen ja pappojen hoidon kustannuksista.

Kuopion kaupunginjohtaja lupasi, että meillä säilyy mansikanviljely, Jihuu! Luulin, että se on yrittäjien- mansikanviljelijöiden- yritystoimintaa eikä kaupungin. Pääministeri on luvannut meille terveysbussit! Jihuu, pitää vaan muistaa, ettei ala vahingossa väärässä linjurissa heittämään paitaa pois...

Liitoksessa voidaan panostaa lähidemokratiaan. Totuus on, että tähän asti lähidemokratiakokeilut ovat loppuneet rahan loppumiseen, jäljelle on vain jäänyt päätösvalta, että montako kukkasipulia istutetaan minnekin.

Kukaan ei ole kertonut, mikä on sopiva tai enin kilometrimäärä lähipalveluun tai vaikka neuvolaan?

Vahvat kunnat onnistuu vain jos kaikki kunnat ovat samalla viivalla. Nyt pönkitetään velkaisia keskuskaupunkeja tyhjentämällä ja lopettamalla palvelut kehyskunnista. Raha kelpaa keskuskaupungille, mutta siihen loppuu mielenkiinto pikkukuntiin.

Jos suuruus on autuaaksi tekevä, niin voisihan kaikki Suomen kunnat ja kaupungit lopettaa. Olisi vain Suomi!

Henkilökohtaisena mielipiteenä ehdotan vaihtoehtona Kuopio-pakkoliitokselle, että perustetaan Savon kaupunki. Hajautetaan palvelut ympäri Savoa. Vain näin saamme tasapuolisesti asuttavan ja työpaikkoja tarjoavan kaupungin koko maakunnan alueelle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vaalitärppi, Savo, kuntavaalit

vaalilupauksia

Maanantai 3.9.2012 - Pia P

Sydämeni lähellä on

  • vanhukset
  • nuoret
  • lapsiperheet
  • vähävaraiset
  • sairaat
  • vammaiset
  • asuminen
  • liikenneyhteydet
  • terveyskeskukset
  • eläimet
  • peruskoulu
  • jatko-opiskelupaikat
  • päiväkodit
  • nuorisotilat
  • kylät
  • kadut, tiet
  • pari katuvalastusta
  • kuntapalvelut
  • valtion palvelut (poliisi, kela, työkkäri, verotoimisto)
  • elinkeinopolitiikka
  • kuntatalous
  • ei -kuntien pakkoliitoksille

Näyttäkää minulle ehdokas, jolle nämä eivät tärkeitä!

Hallitus määrää pitkälle kuntien ja kaupunkien tulevaisuutta määrärahoin, asetusten ja lakien kautta. Tällä hetkellä kokoomus, SDP, vihreät, vasemmisto, kristilliset ja RKp on sitoutunut hallitusohjelmaan ja budjettiin. Hallituspuolueet leikkasivat kuntien määrärahoja huomattavan summan (3,4 miljardia euroa vaalikaudella)- joten miten palveluja parannetaan tai edes pidetään tällä tasolla? Polttoaineen ja sähkön verotuksella rangaistaan suomalaisia. Jo muutama vuosi sitten  kuulin, että vanhuksia istuu pimeässä ja kylmässä kun sähkö maksaa niin paljon.

Kunnilla ei ole rahaa korjata homekouluja, hoidattaa sairaita, korjata teitä tai antaa toista lyijykynää koululaisille...

Ihan oikeasti, kun seuraavan kerran luet tai kuulet  kuntavaalilupauksia niin mieti mitä Suomen hallituspuolueet tekee Suomella ja suomalaisille.

Kuntien rahat leikataan ja kunnat pakkoliitetään sekä poliisi ja maanpuolustus alas - siinä näiden kuuden hallituspuolueen tavoite kuntavaaleissa.

Kyllä se näkyy täälläkin -vaikka asiasta ei saa edes puhua!

1 kommentti . Avainsanat: kuntavaali, vaalilupaukset

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »