Yhteystiedot


pia.pentikainen@gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:686115 kpl

Pikakysely

Tuoko hyvinvointialue parenpaa SoTea?

Eduskuntavaaliehdokkaita

Tiistai 29.5.2018 klo 18.01 - Pia P

Perussuomalaisten Pohjois-Savon piirihallitus asetti eduskuntavaaliehdokkaita 27.5.2018 kokouksessa.

Eduskuntavaaliehdokkaaksi valittiin

Grönlung Tiina, Varkaus

Kärkkäinen Ilpo, Sonkajärvi

Punkki Pia, Kuopio/Maaninka

Reijonen Minna, Kuopio/Nilsiä

Uljonen Henri, Siilinjärvi

Voutila Samuli, Kuopio.

Aivan loistavia, päteviä ehdokkaita. He ovat hyvin sitoutuneita työhön Savo-Karjalan ja savokarjalaisten sekä koko Suomen hyväksi.

Maakuntavaalien siirto ennustettiin jo etukäteen. Pohjois-Savossa Perussuomalaiset on maakuntavaaleihin valmiina, jos ne joskus tulevat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pohjois-Savo, Perussuomalaiset, eduskuntavaalit

Mikä olen...

Torstai 15.6.2017 klo 18.42 - Pia P

Minulle on soitettu ja kerrottu, että olen halla- aholainen. Minulle on soitettu ja kerrottu, että olen soinilainen. Kyliltä olen kuullut, että äänestin Sampoa. Toisesta kaupungista kuulin, että äänestin Jussia. 

Yhdeksän lehti-ihmistä on tivannut ketä äänestin Puoluekokouksessa puheenjohtajaksi. No se on ihan vaalisalaisuus, ei kuulu kenellekään!

Minun nimeni kuulemma löytyy joltain listalta. Ihan kiva juttu - onkohan se hyviksien vai pahiksien lista ja mistä suunnasta katsottuna?  Onkohan rekisterin pitäjä muistanut lain vaatimat ilmoitukset ja tarkastusmahdollisuudet? Kerron  nyt totuuden: olen Perussuomalainen. Olen aina sanonut, että tämä puolue on ensinmäinen, ainoa ja viimeinen puolue. Jos en ole Perussuomalainen, en ole sitten enää polittiikassa. En liity muuhun puolueeseen.

Olen ollut ja olen nytkin Perussuomalainen. Jos meno äityy hurjaksi, esim kuhelot ottaa vallan toiminnassa tai rasistiset kirjoitukset ovat hyväksyttäviä, niin minun on helppo sanoa heippa. En tosin usko tälläiseen. Olen ollut vuodesta 2008 jäsen ja olen nähnyt ja kokenut paljon puolueessa.

Minun Perussuomalaiset ovat tasa-arvoinen, oikeamielinen, suvaitsevainen, ihmisten olojen ja toimeentulon parantamiseen pyrkivä sekä verotusta keventävä  ja byrokratiaa poistava puolue. Minun Perussuomalaiset on maahanmuuttokriittinen ja EUn järkevämpää suuntaa vievä - ei liittovaltioita, ei taakanjakoa, ei yhteisvelkaa eikä rahan siirtoa muihin maihin.

Minulle on tärkeää, että ihmisillä on mahdollisuus oman elämän laadun ja taloudellisen tilanteen parantamiseen. Työn tekeminen pitää olla aina kannattaa. Yhteiskunnan pitää huolehtia silloin kun itse ei pysty. Tukiverkko lamaannuttaa oman toimeliaisuuden ja siitä on vaikea päästä pois. Toisaalta sosiaaliturvaverkko on harva ja siitä tippuu helposti pohjalle. Siinä vaiheessa onneksi edes kolmas sektori pelastaa. Arvostan  todella paljon vapaaehtoistyöntekijöitä.

Olen siis nyt oppositiopuolueen edustaja. Tiedän todella paljon SoTe- ja maakuntauudistuksesta ja tiedän todella mikä niissä on vialla. Nyt ei enää tarvitse pidätellä vaan saa kertoa huonotkin jutut. 

Minun elämän ohjeeni on ollut, että valehdella ei saa, mutta kaikkea ei tarvitse kertoa.

Perussuomalaisten Pohjois-Savon piiri tipahti syliini tiistaina 13.6.2017. Piirin puheenjohtajan eron takia vetovastuu siirtyi minulle, 1. varapuheenjohtajalle. Puolueen eduskuntaryhmän kaaos aiheutti ison mediamylläkän myös maakuntiin.

Pohjois-Savon piirin vuoden 2016 puheenjohtaja vetäytyi kesken kauden ja hän erosi myös paikallisyhdistyksestä. Varapuheenjohtaja paikkasi loppuvuoden. Vuoden 2017 puheenjohtaja erosi paikalta  6 kk jälkeen. Tämä ei ole helppo paikka, mutta onneksi saan paljon tukea ympäri maakuntaa ja puolueelta.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perussuomalaiset, uv, loikkaus, ero, kahtia jakautunut

Nokkosruoskintaa....

Keskiviikko 21.9.2016 klo 11.14 - Pia P

Viime päivien puheenaihe on ollut katumus. Media- televisio ja lehdet ovat järjestäneet ohjelmia ja lööppejä kuinka pahoillaan nämä ihmiset ovat. Some on täynnä paheksujia ja harva antaa myötätuntoa. Koko Suomi on samaa mieltä. Näin ei voida jatkaa, on aika laittaa poikki!

Vihreiden puheenjohtaja, vasemmiston ex- puheenjohtaja sekä muut entisetkin ministerit kokoomuksesta ja rkp:stä ovat pyytäneet anteeksi ja harrastaneet itseruoskintaa, oi miksi ei. Miksi emme toimineet silloin kun meillä oli hallitusvalta ja mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Miksi annoimme asian olla, vaikka tiesimme, että meidän piti toimia. Anteeksi, kun emme toimineet silloin jo, olisimme voineet estää tähän kuolemaan johtaneen kehityksen.

Anteeksi.

-----

No, eihän se näin mene. Se kuuluisa Pihtiputaan mummokin tietää nyt, että syyllinen  Helsingin asema-aukiolla tapahtuneeseen kuolemaan on Suomen vastarintaliike. Harva tiesi kyseistä SVL ennen tätä median rummutusta. Minkään järjestön varat ei riittäisi tälläisen tunnettavuuskampanjan tekemiseen minkä media ja jotkut puolueet tekevät ilmaispalveluna tälle järjestölle.

Natsijärjestöksi itsensä ilmoittanut Suomen vastarintaliike SVL on perustettu 2008. Vastuuministeri arvio vuonna 2012, ettei ole tarpeen kieltää järjestöä. Kukaan sen ajan hallituksen ministeristä ei ollut vaatimassa liikkeen lopettamista, kukaan ei ilta toisen jälkeen hokenut liikkeen rasimia. Nyt he hokevat.

Kun hallituksessa on perussuomalaiset, on kaikki heidän syytä - myös SVL olemassa olo. Suomalainen potkaisee kumoo suomalaisen, on se poliittista väkivaltaa ja rasismia. Potkaistun väriä tai taustaa ei saatu muutettua, mutta hänen maailman kuva oli ehkä kenties sopiva suvaitsevaiseksi eli rasismin vastustajaksi- tälläisellä aasinsillalla siitä saatiin rasismiteko. Se, ettei asia kiinnostanut vihreitä, vasemmistoa, demareita ja rkp silloi kun heillä oli valta vaikuttaa lakiin, saa asian mielenkiintoiseksi. 

Sallittiiko natsijärjestön olla olemassa kun heidän avulla voidaan vuodesta toiseen lailla keppihepan laukata perussuomalaisten kimppuun?  Hyödyllinen pahis? Tutkitaan valokuvia, naaman ilmeitä, sanomatta jättämisiä, sanomisia, kulmakarvan asentoa, osasanomisia eli mitä tahansa, että saadaan perussuomalaiset jotenkin syylliseksi eli pois häiritsemästä oman aatteen tekoa ja levittämistä?

Mitä jos perussuomalaiset pyytäisivät anteeksi olemassa oloaan ja kömpisivät sinne kiven alle puskan taakse piiloon ja häviäisivät olemasta? Olisko maailma sen parempi, Suomesta häviäisi rasismi, rikollisuus ja pahat puheet?  Suomi avaisi ovet: tervetuloa tänne- meillä on tilaa. Kaikki saisivat turvapaikan ja perheen tänne. Kukaan ei saisi kyseinalaistaa ei-kantasuomalaisten rikoksia, tappoja, raiskauksia, ryöstöjä yms koska se olisi jäänne rasismista. Toki hyviäkin asioita on, mutta nythän halutaan kieltää huonoista asioista puhe. Suomi tarjoaa kaikille laajat oikeudet ja tuet. Ihmisarvoihin kuuluisi asunto Suomen isossa kaupungissa ja Suomen sosiaaliturva (vaikkei asuisi Suomessa). 

Asiaan liittyvänä sivuhuomautuksena, demareiden kuntavaaliehdokassuostumus on tähän sitouttava. Ei saa sanoa, kommentoida tms yhtään mitään maahanmuuttoon liityvää negatiivistä asiaa. Kaikki maahanmuuttoon, turvapaikanhakijoihin jne on sitten ihanaa ja mahtaa tai et ole demari- ehdokas. Aika karua sananvapauden riistämistä. Demarit haluavat nyt ajaa oikeasti maan rajat ylittävää sosiaaliavustusta suomalaisten rahoilla.

Ilman perussuomalaisia olisi svl ja sen kaltaisten aatteiden ihmiset olisivat edelleen olemassa. Moni suomalainen olisi maahanmuuttovastainen ja siten mölisi ja pöhköilisi netissä ja kaduilla.

Koska perussuomalaiset ei ole svl tms edustajia eikä rasisteja! Vaikka emme ruoski media ja osan puolueiden vaatimuksesta itseämme päivittäin, niin emme ole. Piste. 

En hyväksy väkivaltaa minkään toimesta missään muodossa. En hyväksyä rasismia.  Enkä suomalaisten enkä minkään ihmisen kohtaamaa syrjintää, väkivaltaa yms vaikka sitä ei käsitellä lakitermin rasismina. Jokainen turha kuolema on väärin.

Miksi minun perussuomalaisena pitäisi julkisesti ruoskia vaikka nokkosilla itseäni rasismin takia? Ai jos joku aikaisempi hallitus ei ole halunut kieltää tietämäänsä järjestöä? Siksi, että kaikki on meidän syytä?

Median karhunpalvelus SVL tunnettavuuden lisäämisen myötä tulee toinen asia. Kaikki tietää, etä ISIS on terroristijärjestö, silti sinne suomalainen "jouni" (lehden muuttama nimi) lähtee sotimaan. Kaiki tuomitsevat koulusurmat, silti sellaisesta näköjään haaveillaan. Pahis moottoripyöräjengit saa koko ajan innokkaita jäsenehdokkaita, valmiina rikoksia tekemään, että pääsee mukaan toimintaa. Miksi nostetaan julkisuuteen joku järjestö- näin siihen liittyy porukkaa? Miksi media edesauttaa jäsenhankintaa? Miksi jotkut puolueet ratsastaa rasismilla, vaikka lopputulos tulee olemaan järjestön kiinnostavuuden lisääminen? Ennen piti toimia maanalla ja etsiä tietoa, nyt voi lukea kaikki "tieto" lehdestä. Edesvastuutonta.

Nyt hallituksen pitäisi sorvavata lain, joka kieltäisi ääritoiminnan, mutta sallii esim äärivasemmiston ja anarkian jatkavan rikollista toimintaansa? Eikö kaikki väkivalta ole jo lailla kiellettyä? Seuraukset siitä  tulee kaikille. Vai oliko tässä syy, miksi ei aikanaan puututtu järjestöön tai saatu kielto- lakia aikaan? Se olisi kieltänyt kaiken ääritoiminnan? Helppo tapa on kieltää esim svl - tunnukset. Miksi ei tehty jo edellisen hallituksen aikana-  esim vihr &vas toimesta tätä? 

Moni media ja puolue tosin toivoisi nykyisen pääministerin sanovan, että persut ei sovi hallitukseen vaan olisi parempiakin hallituksia - viis siitä miten Suomen kansa äänesti. Sehän tässä svl- jutussa on takana?

Mietipä oikeasti minkälainen Suomi olisi nyt ilman perussuomalaisia? Niinpä, perussuomalaiset vaikuttavat parlamentaarisin keinoin moneen asiaan. Huutosakit ei saa/ ei saannut lakimuutoksia aikaan...

Onneksi on perussuomalaiset. Luovutan nokkoset jollekin muulle...

ps. Terroristitekojen jälkeen julkistettiin etukäteen varmuuden vuoksi inhoa, miten joku politisoi tapahtuman. Nyt ihmisen kuolema valjastettiin hyvän maun vastaisesti törkeästi poliittiseen käyttöön. Tanssiiko nyt rasismin hokijat haudalla?

2 kommenttia . Avainsanat: SVL, rasismi, perussuomalaiset, irtisanoutuminen, media

Kyläkoulun lakkauttaminen

Torstai 19.11.2015 klo 22.46 - Pia P

Suonenjoen Lempyyn kyläkoulun lakkauttamista kaupungin säästöjen takia on paljon puhutta ja se on silti hyvin vaiettu asia. Moni kuntalainen puhuu koulun kohtalosta, mutta päättäjät eivät. 

Olen itse koululautakunnan varajäsenenä kokouksessa esittänyt, että koulun lakkauttamista selvitetään. Ehdotustani kannatettiin ja siitä myös jätettiin eriävä mielipide. Tätä ei ole kirjattu pöytäkirjaa, koska se oli esityslistan mukainen. Koulun lakkauttaminen on siis virallisesti esillä, kuten paikkalehdestäkin on voinut lukea.

Suonenjoen valtuuston päättäessä ettemme liity Kuopio- Siilinjärvi liitokseen tiesi päätös kovia ratkaisuja -säästöjen, leikkauksien ja korotusten piirissä. Minusta päätöksen seurausta ei oikein ymmärretty kun asialle taputettiin valtuustossa. Suonenjoen kaupungilla on menneiltä hyviltä vuosilta velkaa ja kattamatonta alijäämää huomattava summa. Tämä alijäämä pitäisi saada pois, ettemme ole kriisikuntamenettelyn takia taas selvityksessä, että ottaako joku kunta meidät - kun itse emme osaa hoitaa kaupungin taloutta.

Suonenjoella on ollut hyvät ajat ja silti velkaisuus on huipussa ja tuloverotuskin tapissa ja mittavat investoinnit on tehty vasta viime vuosina. Kysyn vaan miten onnistuttu hupuloimaa rahat ja tehty silti velkaa? 

Olen ajatellut, ettei mikään ole pyhää ettei siitä saa keskustella tai ehdotella - kaikki kivet ja kannot pitää kääntää säästöjen takia ja koko ajatus- ja toimintamalli pitää muuttaa kuntataloudessa, koska huonot ajat jatkuvat. Tästä syystä esitin Lempyyn koulun jatkon miettimistäkin, kaikesta pitää saada ja uskaltaa puhua. Lisäksi esim koulun lakkauttamisen todelliset säästöt pitää laskea oikein ja kertoa avoimesti. Ei ole enää tuhlattavaa rahaa kunnan käytössä. Enää ei ole rahaa ostaa purettavia rakennuksia. 

Suonenjoen kaupunki tarjoaa tällä hetkellä paljon ei lakisääteisiä palveluita ja etuuksia kaupunkilaisille. Ja tulee jatkossakin tarjoamaan. Mitäpä virkaa on kunnalla, joka on vain pakollisten eli lakisääteisten asioiden hoitaja - tyyliin minimiopetus koulussa ja jonkinlainen terveydenhuolto. Kadut olisi kinttupolkuja, ei hiihtolatuja, ei puistoja, ei kulttuuripalveluja, ei uimarantoja jne. Niissäkin liikkuvat suuret rahat. Osa avustuksista hyödyttää avoimesti kaikkia ja osa vain suppeaa ryhmää. Avustuksista ja ei lakisääteisistä palveluista löytyisi vielä huomattava summa säästettävää tai paremmin kohdennettavaa. Moni asia on vain imagollisesti tai ilmeisesti päättäjille henk.koht niin tärkeä, ettei haluta lopettaa jonkun tukemista.

Iisveden koulu on menossa remonttiin, joten koululaiset tarvitsevat väistötilan. Vaikka nämä turvapaikanhakijat lähtisivät ennen koulupaikkaansa, niin vaikka viikon päästä voi olla missä vaan minkä kokoinen hätämajoituskeskus ja siellä lapsia, joille on järjestettävä opiskelutilat. Turvapaikanhakijalapset on otettava huomioon koulutilamietinnöissä. Asiasta puhumattomuus ei ratkaise tai hävitä tosiasiaa, vaikka osa Suonenjoen päättäjistä luulee niin.

Valtionosuuksissa kunta saa koululaisista tukea per oppilas rahaa, jolla opetus pitää järjestää - koululaiset eivät siis ole pelkästään "kunnan kukkarolla". 

Mistä saadaan samanlaiset siis samanarvoiset säästöt kuin koulun lakkauttaminen? Esimerkiksi huonosti hoidetun  kilpailutuksen takia koulukyydistys maksaa nyt 150 000 € enemmän kuin aikaisemmin. Samoin sosiaalipuolen lakisääteiset kuljetukset kistannukset ovat nousussa. Panostetaan lakisääteisten kuljetusten kilpailutuksiin, järkeistämiseen ja hoitamiseen. Se vaatii osaamista. Tätä taustaa nähden Lempyyn koululaisten kyydityskustannusarviota toiseen kouluun voi miettiä onko se realistinen arvio.

Suonenjoen työttömistä maksettavasta "sakkomaksusta" saadaan myös säästöä kun asia hoidetaan . Myöntämällä, ettei kaikille ole töitä ja kaikki ei pysty töihin. Kuntouttavaa työtoimintaa pitää lisätä ja sillä saadaan valtiolle meneviä rahoja takaisin omaan käyttöön.

Suonenjoen Perussuomalaiset ovat miettineet kantaansa Lempyyn koulun jatkosta. Vaakakupissa on kaupungin säästöpaineet, koulun huono kunto ja toisessa vaakakupissa on Lempyyn kyläläisten tahto ja innostus ja ylpeys omasta kyläkoulusta ja Suonenjoen muutostilasssa oleva koulutilakysymys.

Olemme avoimia ja kerromme reilusti kantamme Lempyyn koulun lakkauttamiseen.

Suonenjoen Perussuomalaiset ja valtuustoryhmä eivät ole lakkauttaneet yhtään kyläkoulua ja emme halua lakkauttaa nytkään. Vastustamme Lempyyn koulun lakkauttamista.

3 kommenttia . Avainsanat: Lempyy, kyläkoulu, Suonenjoki, perussuomalaiset

Perussuomalaisten jäsenvaalit

Maanantai 9.6.2014 - Pia P

Perussuomalaisten paikallisyhdistysten hallitukset valitsivat oman alueensa eduskuntavaaliehdokas-ehdokkaat

Nämä ehdokas-ehdokkaat menevät jäsenäänestykseen, joissa valitaan osa ehdokkaista. Osa valitaan ylimääräisessä yleisessä kokouksessa. Istuvat kansanedustajat saavat paikan vaaliehdokkaaksi suoraan, mikäli haluavat.

Jokainen perussuomalaisen  puolueen jäsen voi äänestää ehdokkaista kenet haluaa eduskuntavaaliehdokkaaksi. Puoluehallituksessa on osaan valintoihin vielä "viimeisen sanan mahdollisuus."

Näin demokraattinen puolue toimii. Puoluekokouksessa jokaisella jäsenellä on mahdollisuus äänestää suoraan puoluesihteeristä puolueen varapuheenjohtajista  ja puheenjohtajaksi asti.

Olen mukana kisassa: eduskuntavaaliehdokas-ehdokkaana Perussuomalaisten Pohjois-Savon piirin alueella. Vaalipiiri on Savo -Karjala ensimmäistä kertaa.

Isäni puolelta olen Savosta ja äitini puolelta Karjalasta, se antaa minulle jo hyvän alun yhteiseen vaalipiiriin. Olen asunut Helsinki -Rovaniemi akselilla, joten olen nähnyt muutakin kuin tutut pihapiirit. Muualla asumisen perusteella voin sanoa, että maaseutua ja pikkupaikkakuntia kannattaa puolustaa. Isoissa kaupungeissa on omat ongelmansa ja ilonsa. Toivoisin, että jokainen voisi asua ja tehdä töitä siellä missä "oma paras elämä" on. Tähän voi vaikuttaa politiikalla ja polittiisilla päätöksillä.

Politikkona olen tylsä: en ole julkku, olen hetero, on lapsia ja käyn töissä. En ole ajanut kännissä eikä minulla ole tuomioita mistään muustakaan.  Lapset (5) ovat 4-24v ikäisiä eli kaikkea on koettu ja kaikkea vielä  koetaan -elämän riemuja ja suruja. Olen aikoinaan lomittajana seissy paskassa, mutta olen myös  kätellyt iltapuku päällä "herroja".

Perussuomalaiset puolue on minun valintani, en ole ollut muissa puolueissa, en edes sitoutumattomana ja tämä on minun ainoa puolue. Liityin puolueeseen syksyllä 2008.

Luottamustoimiani ovat esim, kaupunginvaltuutettu, Pohjois-Savon liiton maakuntahallituksen ja kuntatalousryhmän jäsen, sosiaalilautakunnan jäsen, terveydenhuollon kuntayhtymän hallituksen jäsen ja Perussuomalaiset Naiset ry:n hallituksen jäsen.

Hyvä Perussuomalainen puolueen jäsen -käytä äänioikeuttasi!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pia Pentikäinen, Perussuomalaiset, Eduskuntavaalit

Vaalikentiltä terveisiä

Sunnuntai 25.5.2014 klo 9.47 - Pia P

Perussuomalaiset ovat koko vuoden ajan kentällä- toreilla, tapahtumissa ja markkinoilla. Olemme Suomen ahkerin ja eniten esillä oleva puolue. Ilman kalliita mainostoimiston "korva" - höpötyksiä kuuntelemme ihmisiä.

Mitäpä ihmiset ovat kertoneet EU- vaaleista?

- Ei huvita äänestää

- En tiedä ketä äänestää

- En tunne ketään

- Ei ole meidän paikkakunnalta ehdokasta

- Sama paska jatkuu, vaikka mitä äänestäisi

- En nyt äänestä, mutta ihan varmasti äänestän eduskuntavaaleissa

- Mitä sillä on väliä, eihän tämä meitä koske

- Protestoin jättämällä äänestämättä

- Erotaan EU:sta, ei mennä enää sinne ollenkaan

- Suomen vaikutusmahdollisuudet ovat niin pienet, ettei kannata osallistua mihinkään

- Liian hyvä keli, olen mökillä, en löydä äänestyslappua...

Kaikkiin ylläoleviin sanomisiin olemme löytäneet vaihtoehdon. "Pahin" vastustaja ei olekaan EU vaan ihmisten välinpitämättömyyden näyttävä alhainen äänestyprosentti.

Hyvät ihmiset, käykää äänestämässä ja ottakaa kaveri mukaan!

Onpa torilla sanottu:

- ihan varmasti äänestän

- Ihan varmasti äänestän teitä

- Teillä parhaat ehdokkaat

- Teillä on paras ohjelma, sen jopa ymmärtää

- Te olette olleet ja olette nytkin oikeassa

- Muita puolueita ei olekaan näkynyt, siksi äänestän teitä

- Olen äänestänyt ennen toista puoluetta, nyt teitä

- Olen toisen puolueen jäsen ja äänestän nyt Perussuomalaista

Vain annettu ääni lasketaan!

Tänään sunnuntaina klo 20.00 jälkeen saamme nähdä miten hyvin olemme onnistuneet kenttätyössä. Ehdokkaat ovat loistavia! Puolueen ja puoluetoimiston väen tuki työlle on ollut hyvin mahtavaa.

On meillä hieno porukka : )

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perussuomalaiset, EU-vaalit, äänestys, vaalityö

Vastuuta kannetaan tai sitten ei...

Keskiviikko 26.3.2014 klo 9.11 - pia p

Viime eduskuntavaalien jälkeen vasemmisto ilkkui ja moitti Perussuomalaisia takinkäännöstä kun PS kävi isomman puolueen - kokoomuksen - juttusilla hallituksen muodostamiseksi. Kynnyskysymys oli muiden maiden aputukipakettien hyväksyminen. Useimmat puolueet, mukana myös vasemmisto ja Ps, olivat luvaneet vaalitaistossa Suomen kansalle, etteivät hyväksy rahan mättöä muille maille. Pelkkä neuvottelu tulevan ja siis nykyisen pääministerin kanssa oli vasemmiston mielestä takinkääntöä.

Mutta kukapa siellä hallituksessa istuu ja hyväksyi miljardien aputukipaketit? Ja nyt kun on maksujen aika (Suomessa eletty yli varojen), niin sanotaan, ettei se vastuu kiinnosta.

On vastuullista mennä hallitukseen ja on vastuullista lähteä hallituksesta? Se on vastuullista sille, jolla on eniten raitoja sukissa?

Muistin virkistämiseksi kopio linkki selaimeesi ja ihastele kuinka puheet ovat totetuneet

http://youtu.be/FI9qHASYvI4

Vasemmistoministeriä taitaa nyt vain harmittaa, että VIP -liput, esim. futiksen kisoihin jää saamatta.Toista vasemmistoministeriä harmittaa, ettei saanut vietyä läpi kansalaisten seurantalakia, jonka kehitteli Ollila ja maksaja olisi suomalaiset autoilijat. Suomen rikkaat hyötyvät kalliiden autojen hinnan laskusta ja köyhemmän väen häviämisestä tieliikenteestä ja vasemmisto tykkää seurata ja kontroiloida kansaa- hyvä diili molemmille? Ideologisesti ääripuolueet ajavat samaa asiaa eri syistä?

Ajokortti- ja autoilun hinnoilla saadaan muuten myös maaseutua tyhjennettyä ja köyhemmät pysymään kotona. Mutta sitten ne pakotetaan kolmen tunnin työmatkan päähän töihin, josta ei saa palkkaa. Taas kerran hyvä yhteinen diili - vasemmisto haluaa kaikki töihin "yhteiskuntatakuulla"" syrjääntymisen estämiseksi" "työharjoitteluun" ja oikeisto haluaa kaikki -paitsi rikkaat, omista äänestäjistä ei niin väliä - palkattomiin töihin.

Varsinaista oikeisto- vasemmistoa - kaikki töissä ja yhteiskunta maksaa "palkan" ja yritykset jakaa tuoton omistajilleen. Isommat yritykset saavat toimintaansa tukirahaa, että voivat jakaa voittorahaa omistajilleen.

Paras kuitenkin oli kehysriihen "innovaatiotuki" lehdistölle. Ihan siksi, että jaksavat vielä kirjoittaa hallitusmyönteistä "asiaa".

Saas nähdä, miten käy vihreiden. Jaksavatko uskotella itselleen, että ovat päätöksen teossa mukana vai huomaavatko viimeistään ydinvoimaluvan kanssa, että roikkuvat laidan ulkopuolella? Vasemmisto ei tule paukkuja säästämään arvostellessaan entistä hallituskumppania ydinvoima-asian kanssa - molemmathan ovat sitä vastaan ja vain toinen joutuu nyt sanomaan kyllä.

Mutta yksi asia on varma, tämä tuo uutta potkua EU - vaalitaistoon! Mikä puolue on sanojensa mittainen ja mikä puolue lyö hanskat tiskiin kesken leikin....

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vasemmisto, hallitus, perussuomalaiset, kehysriihi

Miljardi sinne tänne.... muttei Suomeen

Perjantai 21.3.2014 klo 7.39 - Pia p

Viime eduskuntavaalien aikaan ja sen jälkeen nähtiin Suomessa virallinen kusetusnäytelmä nimeltään Suomen kasvuennuste ja lainanottotarve sekä velkaisuus. Jos oltaisiin rehellisesti kerrottu missä mennään, olisi ollut vaikeampi saada läpi rahan antamista ja lainanvakuus-takuuksia Saksan pankeille. Euron pelastamistalkoilla pelastimme Suomea. Muu puhe oli pölhöpopulismia. Suomi on nyt virallisesti lamassa. Ja pitkään ja osa rahoista jossain muualla.

Nyt sitten kuulemme lähestyvien vaalien takia uudet höttöpuheet. Pääministeri ilmoitti, että leikkaustarve on 3- 4 miljardia ja toisen puolueen edustaja - rahaministeri- kertoi, että pitää kiristää vain (?) 3 miljardia. Eroahan siinä on tuhat miljoonaa eli pikkutarkennus vain? nollissa.  Todellisuus on, että säästöjä pitäisi löytää 9 miljardia ja nyt venäjäpakotteiden takia kohta 15 miljardia.

Kukapa tuollaista haluaa sanoa ääneen? Tai kuka murehtii, että Kreikan lainoja on pakko antaa anteeksi - nyt kun sijoittajat ovat saaneet omansa takaisin. Outo pelastaminen -Kreikalla on nyt velkaa huomattavasti enemmän kuin ennen kuin sitä aloitettiin pelastaa- päälle vielä myyty valtion omaisuutta ja kurjistettu maan kansa. Onneksi Kreikalla on ollut varaa ostaa Saksalta sotakalustoa yms. Suomelle Kreikka on tärkeä - joidenkin mielestä todella tärkeä - kauppakumppani, ostammehan me sieltä ainakin oliiveja. Ja käymme lomalla.

Suomessa ei murehdita, että Kreikka saa lisää lainaa - Suomi on mukana sponsoriryhmässä. Uusi Kreikka- paketti ei puhuta hallituspuolueita. Suomessa ei murehdita, että pankkiunioni tiivistyy ja suomalaiset pankkiasiakkaat todennäköisesti joutuvat maksamaan heikommassa hapessa olevia Euroopan pankkeja ja niiden riskisijoituksia. Suomessa ei murehdita, että USA:n ja Euroopan välisellä kauppasopimuksella mahdollistuttamme, että Suomen valtion korvausvelvollisuus alkaa mitä mitä ihmeellisempiin asioihin, esim. menetetyn tuoton korvaukset jos rajoitamme esim. kaivosteollisuutta ikävillä ympäristöluparajoitteila. Hallituspuolueita ei murehdita miten saamme maksettua kaikki sosiaaliturva Suomen ulkopuolella asuville (esimerkiksi Suomessa työssäolevan virolaisen miehen perheelle Viroon Suomen lapsilisä ja kotihoidontuki) tai miten paljon maksaa tarjota koko maailman paperittomille Suomen terveydenhuolto. Siitä on tulossa terveysturismia - Suomen maksamana.

Ilmeisesti suomalainen saa jatkossa helpommin, varmemmin ja parempaa terveydenhuoltoa Suomessa syömällä ensin passinsa?

Nyt ollaan siinä pisteessä, että saamme huomautuksia velkaantumisasteesta. Me, jotka tunnetaa täti tiukan kansana ja olemme sormi pystyssä muita neuvomassa!

Mutta mistä leikataan? Ei ainakaan supereläkkeistä, ei ainakaa suurista tuloista enempi veroja, ei ainakaan omaisuusveroa takaisin, ei ainakaan ammattiliitonmaksuvähennestä pois verotuksesta jne. Sitten ei saa puuttua verotuksellisesti kivihiilenkäyttöön tai muihin tuontienergioihin -pyhä asia näin päin.

No mistä leikataan - vihjettä on tullut, että lapsilisät menisi verolla, ruuan ja lääkkeiden arvonlisäveroa nostetaan ja muita perinteisiä -köyhiltä roposetkin pois tyyliin.

Ja mitä gallupit keroo? Kokoomukset EU - vaalimenestystä povataan eli suomalaiset haluavat edelleen jatkaa näyttämistä komialta ja rikkailta edes ulkomaille. Sen näyttämisen maksajat eli oma kansa voivat jo huonosti.

Mikä meitä suomalaisia vaivaa? Itse äänestän Perussuomalaista - ainoa vastavoima tälle pöllöydelle!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU, vaalit, kehysriihi, tukipaketit, perussuomalaiset

Mielenkiintoiset ajat...

Keskiviikko 19.2.2014 klo 6.47 - Pia P

Toissa viikolla valtionvarainmininisteri (sdp) sanoi, että 3 miljardin euron sopeuttaminen on jaksotettava tulevan hallituksen kaudelle asti. Hetken kakisteltuaan pääministeri (kok) oli samaa mieltä - mitäpä me sopeutetaan, seuraavat tehköön nämäkin teot. Tosiasiallinen sopeutustarvehan huitelee jo tällä hetkellä 9 miljardissa eurossa.

Pääministeri (kok) aikoi esittää kutsun oppositiolle ja oli loukkaantunut kun oppositio ei vastanut kyllä hänen ideaan. Siis ennen kuin kutsu lähti... Julisti, että oppositio ei ole kiinnostunut Suomen tulevaisuudesta.

Keskusta ilmoitti viime viikolla, että hoitakoon hallitus homman kun se on sen homma. Nyt eilen keskusta ilmoitti silmät sädehtien, että kyllä haluamme mukaan seuraavan hallituksen säästötalkoisiin nyt sovitulla tavalla. Demarit taas ilmoitti, että he eivät suostu omaan ehdotukseensa.

Mitä tapahtui?

Ollaanko nyt lähellä hallituksen hajoittamista? Onko uusi hallitus tulossa kokoomus -keskusta ja pikkupuolueet. Perussuomalaisten kantaa odotetaan eli jos nyt luvataan, ettei Ps tarvitse hyväksyä kaikille muille käyvää kreikka... ööh olkoon vitospakettia, niin Ps kelpaa hallitukseen?

Jos Ps ei hyväksy nytkään lisäaputukirahan mättämistä Saksan pankeille, niin ne jäävät nytkin hallituksen ulkopuolelle? Siis Suomen hallituksen, ei Kreikan tai muun valtion... Eikös olekin kummallisia kynnysasioita edellisissä Suomen hallitusneuvotteluissa? Luulisi, että Suomen  hallitus olisi kiinnostunut alusta pitäen Suomen asioista ja Suomen pelastamisesta, mutta eu oli ja on tärkeämpi ja me tavikset elämme tämän politiikan ratkaisuja kurjistuvassa Suomessa.

Politiikka on arvovalintoja, Haluammeko, että Euroopalla ja varsinkin Saksalla menee hyvin vai haluammeko, että Suomella ja suomalaisilla menee hyvin? Talous kasvaa muualla, muttei Suomessa. Olemme itse kohta tukipaketteja vailla - kunhan vielä eläkevarantomme on imuroitu takuu- vakuuksiin. Mutta pääasia, että euro pelastuu? Sekin tosian tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteen, mutta toivottavasti hetken huuma - ajatus koko Euroopan pelastamisesta- täyttää köyhempien ja keskituloisten ruokapussit ja lämmitää talot tai kojut... Rikkaat ovat suojaneet elämänsä myös eläkkeellä.

Tai sitten menee pupu pöksyyn ja ei tapahdu mitään julkisuudessa. Demarit ja kokoomus nokittelevat toisia, kaiken syy on oppositiossa -varsinkin perussuomalaisissa.

Kokoomuksella ja demareilla on omissa puolueissa ankara kisa seuraavasta puheenjohtajasta. Eihän siinä kerkiä miettiä Suomen tulevaisuutta kun on oma palli heiluu.

Edellisetkin kehysriihen kuntatason 3,4 milj euron leikkaukset on toteuttamista vaille valmiit. Tosin puuttuu edelleen tieto tai ajatus, mistä voi kunnilta leikata. Siis lakisääteisistä asioista.

On niin helppoa heitellä lukuja ilmaan, mutta on niin vaikea toteuttaa sitä. Kaikki tietää mitä pitää tehdä, mutta harva tietää miten se tehdään. Ja heitä ei kuunnella...

Selvyyden vuoksi, minulla ei ole mitään sisäpiirin tietoa hallitusneuvotteluista. Ihan veikkaamalla mennään : )

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, hallitus, vaalit, eduskunta

Kyllä EU:lle

Tiistai 11.2.2014 klo 15.08 - Pia P

Äänestin kyllä EU: lle vuonna 1994. Suomalaisille luvattiin ennen kaikkea ruuan hinnan aleneminen, viinan hinnan ja saatavuuden eurooppalaistuminen, autojen verotuksen lasku eurooppalaiselle tasolle ja luvattiin jopa, että markka säilyy tai siitä järjestetään uusi kansanäänestys.

Onko nämä toteutunut? Ei!

Entäs vapaa liikkuvuus? Vuonna 1989 esitin passin kun menin kanarialle ja niin tein viime vuonnakin. Viron matkallekin pitää olla ainakin kuvallinen henkilötodistus. Rahaa ei tarvitse vaihtaa, mutta harva käyttää omassa kotimaassakaan käteistä -ainakin siihen suuntaan halutaan koko ajan. Vapaa liikkuvuus ei tunnu suomalaisen elämässä, mutta negatiiviset lieveilmiöt näkyy Suomessa.

Mitä saimme EU:n myötä? Kaikki tiukennukset ja maksut mitä ikinä siellä on keksitty - lankeaa suomalaisille. Eu:ssa ei taida kukaan muu maa pitää omalle maalle huonoja asioita yhtä tiukasti kiinni kuin Suomi. Itse EU ei pidä omia sopimuksia kiinni eikä noudata perustamiskirjaa.

EU:n maksut olivat aluksi Suomelle plussan puolella. Opimme, että sieltä tulee rahaa mitä älyttömimpiin asioihin - kunhan oli byrokratia hakemista varten kunnossa. Nyt meillä on isoksi kasvunut virkakoneisto tukirahahakemuksille, mutta Eu:lta ei tipu rahaa kuin  murusia entiseen verrattuna.

Maksamme tällä hetkellä enempi kuin saamme takaisin, maksamme jopa toisten maiden puolesta jäsenmaksuja.

Meille oli jäsenäänestyksen myötä luvattu paljoan asioita, jotka nyt jälkeenpäin on selvennyt, että niistä ei oltu edes neuvoteltu. Äänestimme siis tietämättä mitä tai mistä äänestimme. Varsinaista mielikuvamarkkinointia - vai kusetusta?

Suomen maatalous sai ja saa EU -rahaa. Sen avulla tapettiin pikkutilat 1990 - luvun loppuun mennessä ja sen avulla pidetään rahasampona maita, joita ei viljellä. Sen avulla isotilalliset saavat mukavasti "taskurahaa" harrastuksesta, joka on joillekin elinkeino. Eu - rahalla ei lasketa elintarvikkeiden hintaa.

Suomen kuntauudistuskin on sovittu vuonna 1995. Se on Eu:n kertoma hallinnoimishimmeli Suomeen. Eikö olekin outoa, että jo vuonna 1995 osattiin sanoa, mitä ministeri ehdottaa vuonna 2013? Seutukuntakäsitekin on käytössä- ihan Eu:n mallin mukaan.

Miksi meillä ei voida puhua näistä suoraan?

Onko pelko, että suomalaiset alkavat miettiä mitä hyötyä tästä on ja ennen kaikkea onko nykypäivän EU mitä meille luvattiin?

Nyt avasimme sosiaaliturvamme koko EU:n käyttöön. Jos on joku Suomessa töissä (isä raksalla), niin perhe saa kaiken sosiaaliedut, esim. lapsilisän, kotihoitotuen ja työttömyysturvan vaikka esim. Viroon tai Puolaan. Työpaikka ilmoituksissa on jopa mainittu tämä - palkka huono, mutta muut edut hyvät. Eläköön vapaa työvoiman liikkuvuus! Suomalaiset työnantajat tykkäävät tästä.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tulee purkautumaan siksi, että meillä ei ole rahaa. Ei suinkaan siksi, että meillä ei ole rahaa omille kansalaisille vaan meillä ei ole rahaa maksaa kaikille sitä haluaville- jopa eri maassa asuville.

Äänestinkö kyllä EU:lle, että lopetaan tai pienetään Eurooppalaisella tasolle sosiaaliturvan- Euroopan kalleimmassa  -verotuksellisesti ja hinnallisesti - maassa?

Minua on huijattu!

En äänestäisi enää kyllä.

ps. Sveitsi äänesti. Se oli kansan mielipide. Se ei ole kaikille Suomalaisille hyvä asia. Pelottaa joidenkin puolueiden kanta demokratiaan...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, EU, kansanäänestys, hyvinvointiyhteiskunta

Suonenjoen politiikkaa...

Lauantai 18.1.2014 klo 12.59 - Pia p

Suonenjoen politiikassa on viime aikoina kuohuttanut kaksi asiaa ja on  kaksi muuta  asiaa mitä me Perussuomalaiset vastustamme ja muut päättäjät eivät ymmärrä - moni kaupunkilainen kyllä ymmärtää...

Puhutuin asia numero1.

Suonenjoen pakolaiset.

Kaupungin valtuusto päätti joulukuussa 2013 tiukassa äänestyksessä hyväksyä vanhamäki-säätiön ja Suonenjoen kaupungin välisen sopimuksen, jossa Suonenjoelle otetaan pakolaisia. Keskustalaiset vastustajat hävisivät jopa omassa ryhmässä äänestyksessä, joten en oikein ymmärrä näitä "hyvän miehen kahveja" - jos ei saa edes omia puolilleen. Helppoahan se on vastustaa, kun tietää häviävänsä jo omilleen.Valtuuston äänestykseen keskustalainen ei ottanut edes varaa, koska vara olisi äänestänyt erilailla kuin esijäävännyt.

Ymmärrän hyvin pakolaislasten puolustajia, mutta kyllä tosiasiat pitäisi olla hallussa. Moni tekee päätöksiä tunteella ja mielikuvilla. Oli meillä päätöksen teon tukena kaupunginjohtajan virkavastuulla tekemä laskelma miten paljon ne lapset tuottavat Suonenjoelle - yli 100 000 e. Pidän  huolen, että tämä laskelman todennäköisyys tarkastetaan ajan kuluessa ja voipi olla, että virkavastuutakin kysellään...

Runnomistaktiikalla pakolaisasiaa ajanut on nyt vanhamäkisäätiön hallituksen puheenjohtaja. Ymmärrän hänen inhimillisen hädän ja huolen pakolaislapsista, jos hän ilmoittaa, ettei ota mitään palkkiota hallituksen puheenjohtajuudesta ja sitoutuu muutaman lapsen omaohjaajaksi. Kyseinen henkilö kun leimasi  ei -äänestäjät rasisteiksi.

Missään vaiheessa ei ole vielä selvennyt maksajaa. Puhutaan, että ELY maksaa, mutta yhtään paperia en ole siitä nähnyt. Tällä sopimuksella Suonenjoen kaupunki ostaa Suonenjoen asukkaiden, jotka ovat pakolaislapsia, asumisen ja hoidon kalliilla hinnalla vanhamäkisäätiöltä. Piste.

Puhutuin asia numero 2

Huonekalutehdas

Pakkosaada- kauppa. Erilaisia näkökulmia on heitelty ilmaan- on kuulemma ruma, estää näköalan junasta, kaupungin pitää saada purkaa rakennus ja siivota saastunut maaperä, on vaarallinen ja me nyt se vaan ostetaan ja pakko saada lisää asuinrakennusmaata.

Ja mikä on todellisuutta: Rakennus on puolisuojeltu eli sitä ei noin vain pureta, Rakennus on teollisuustontti eli ei siihen noin vain rakenneta asuintaloa. Suonenjoella on tyhjiä valmiiksi kaavoitettuja tontteja valmiina rakentamiseen. Rakennuksen voisi korjata ja puhdistaa maaperän ihan nykyinen omistaja. Ja tosiasia numero yksi: meillä ei ole varaa tälläiseen. Pelkkä käyttökelvoton kiinteistä maksaa yli 400 000 e, siihen päälle auki oleva piikki kaikille muille kustannuksille.

Kaipa tässä on jonkun jotenkin hyödyttävä eikä pelkästään myyjän vai miltä kuulostaa?

3 ja 4 Perussuomalaisten "valitukset"

Luottamuspalkkioiden nostaminen ja laajakaista kaupungin omilla varoilla. Nostetaan omia palkkioita ja laitetaan ensimmäiseen erään laajakaistan rakentamiseen velkarahaa 700 000e ja samalla kerrotaan, että kaupunki alkaa irtisanomaan työntekijöitä... Ja me olemme valittajia kun emme hyväksy tälläistä?

JK. Budejttivaltuustossa joulukuussa 2013 Suonenjoen kaupunginjohtaja sanoi, että kaupungin työntekijöiden pitää arvostaa sitä, ettei ketää irtisanota tai lomauteta. Tammikuussa 2014  kaupunginhallituksen puheenjohtaja kertoo maakunnallisessa lehdessä, että kaupungin työntekijöistä on irtisanottava 25 henkilöä.

Pieni ristiriita?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, pakolaiset, suonenjoki

Suonenjoen Pakolaiskeskustelu - pitämätön puheenvuoro

Tiistai 10.12.2013 - Pia P

Puhe jäi pitämättä, kun oli jo niin monta puhetta pidetty.

Äänestys tulos, jonka keskustalainen tiesi jo etukäteen menevän läpi...

Keskusta ilmoitti antavansa vapaat kädet- kyllä 7 ja ei 3

Kd kyllä 2, 

kokoomus kyllä 3, ps ei 2, vasemisto ei 2 ja ryhmäsopimusta rikkoen ! kyllä 2, sdp ei 5,  poissa yksi.

102§

Arvoisat puheenjohtaja, syykin selvisi, miksi meidän muiden piti jäähdytellä päitä kesäkuusta asti kun jäähdyttelijä on nyt joulukuussa esteellinen.

Tämä on ilmeisesti sitä runnomispolitiikkaa, jauhetaan asiaa niin kauan, että saadaan mieleinen lopputulos. Keväällä lautakunnista asia lähti sosiaalilautakunnasta ei ja koululautakunnasta ihan sama, jos ei tule kustannuksia ja kaupunginhallituksesta ei ja taas ollaan asian parisssa. Kaupunginhallituksen enemistö saatiin kääntymään ja valtuustolta odotetaan näköjään samaa.

Nyt ollaan taas hyvän bisneksen äärellä. Minua etoo, miten hädässä olevilla lasten ja nuorten mukana tulevalla rahalla halutaan paikata heikosti menevää ja kuulemma huonosti hoidettua yritystä, joka on pohjiltaan säätiö. Ihan oikeasti, jos tämä on rahan tuoja, niin otetaan saman tien vaikka sata tai tuhat lasta, niin meidän kaupunkikin pelastuu rahallisesti. Kysyn vaan, miksi muut kunnat ei ole halunut - suorastaan kiistele - kuka nämä talouden paikkaajat saavat. Päin vastoin -muut kunnat lopettavat pakolaisten vastaanottamisen yleisen taloudellisen tilanteen takia.

Arvoisa puheenjohtaja, kysyn miten virkavastuu toteutuu,  jos tämä ei tuotakaan näin paljon rahaa?

Talousarvioesitys käsitellään tänään. Tälläiset asiat, jotka ovat olleet koko vuoden tiedossa, olisi pitänyt ottaa huomioon siinä. Päätöksen teon halventamista on tuoda seuraavalle vuodella ohi talousarvion lisämenoja ja lisätoimia aiheuttavia esityksiä. Lautakunnat olisi pitänyt olla mukana suunitelussa.

Suositusten mukaan kotouttamissuunnitelma olisi muuten pitänyt käsitellä talouasarviossa.

Mutta mistä me nyt päätetään? Nämä alle 18- vuotiaat lapset ja nuoret muuttavat Suonenjoella ja asuvat hoidossa Vanhallamäellä. Kotipaikka tarkoittaa, että he ovat siis suonenjokelalaisia. Piste. Myös sen jälkeen kun valtion tuki loppuu. Oppivelvollisuus ikäiset eli nyt vielä alle 16- vuotiaat ovat peruskoulussa, jossa heille ei ole muuten edes luokkatilaa. Mitäköhän nämä 16- 18 vuotiaat lapset tekevät? Ei oikein selvennyt suunnitelmasta.

Lapsetkin ikääntyvät eli 18 -vuotiaat pullahtavat Vanhaltamäeltä kaupungin syliin eli jäädessään tänne, tarvitsevat asunnon yms.

Perheenyhdistäminen koskee lapsia, jotka saavat siitä päätöksen ennenkuin he täyttävät 18 -vuotta. Meillä on varmaan otettu huomioon tämä?

En vastusta Suomen pakolaisten vastaanottosopimuksia ja niiden noudattamista. Olemme sitoutuneet kansainvälisiin sopimuksiin ja kannamme vastuun niistä. Mutta pakolaislasten kauppaaminen rahantuojana sekä asia huonosti valmisteltuna ja informotuituna päätöksen tukena ei ole oikein.

Näin turhan pitkän puheen pohjalta kannatan esitystä, että emme käynistä yhteistyötä Vanhamäkisäätiön kanssa. Kiitos.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suonenjoki, valtuusto, Perussuomalaiset, pakolaiset, vanhamäki

Tiedote

Maanantai 14.10.2013 klo 13.34 - Pia P

Perussuomalaisten Suonenjoen valtuustoryhmä

Suonenjoen sosiaalilautakunnan kokouksessa 26.9.2013 tehtiin paljon lain vastaisia päätöksiä. Esityksessä oli jo virheitä ja lautakunta päätti leikata ja lopettaa lakisääteisiä ihmisten perusoikeuksiin kuuluvista asioista loppuvuodeksi 2013.

Korostamme, että lautakunta teki äänestyspäätöksen, jossa lainvastainen päätös meni läpi enenmistön tuella ja muut lainvastaiset kohdat meni koko lautakunnan hyväksynnällä läpi. Suonenjoen kaupungin sivuilta löytyy ko. kokouksen pöytäkirja.

Suonenjoen Perussuomalaisten valtuustoryhmä pyytää anteeksi omalta osaltaan aiheuttamaa haittaa ja toivomme, että lainvastaiset esim. toimeentulotukipäätökset on oikaistu pikaisesti. Teimme kantelun AVIin lautakunnan ja viranhaltijoiden lainvastaisesta toiminnasta.

Vaadimme, että jatkossa kaikkien lautakuntien  esitykset, toiminta ja päätökset ovat lain mukaisia.

Perussuomalaiset eivät kannata sosiaalietuuksien leikkauksia vaan huolehdimme myös kaikista heikommassa asemassa olevista ihmisistä ja perheistä.

Kannamme omalta osaltamme poliittisen vastuun ja Suonenjoen sosiaalilautakunnan Perussuomalainen jäsen erosi lautakunnasta.
Valitsemme uuden jäsenen lautakuntaan.

Toivomme, että muutkin puolueet miettivät lautakunnan viranhaltija- esittelijän, puheenjohtajan ja jäsenten  asiantuntemusta ja tekevät omat johtopäätökset tai ainakin järjestävät heille koulutusta.

Pia Pentikäinen
Perussuomalaisten Suonenjoen
valtuustoryhmän puheenjohtaja


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suonenjoki, toimeentulo, säästö, leikkaus, perussuomalaiset

Perjantain aatoksia

Perjantai 5.7.2013 - pia p

Muutama sananen Perussuomalaisten puoluekokouksesta- olinhan minäkin siellä yli 1500 muun kanssa.

Kokouksessa äänestettiin sähköisesti henkilövalinnoista. Me vanhanaikaiset käytimme ensimmäisenä suomalaisena puolueena sähköistä äänestystä. ja se toimi hienosti.Äänestyksessä tarkistettiin joka kerta ja joka kierroksella äänioikeus ja henkilötodistus. Itse äänestys oli anonyymi. Äänestyskoppeja oli 64 eli siitä voi päätellä kokouksen mittasuhteet.

Puolue tarjosi iltajuhlan ruokineen. Illallinen oli suomalainen herkkubufee. Eikä ruoka loppunut kesken, kuten eräiden kokouksessa. Meillä ei tarvinnut maksaa ilmapiiristä, kuten eräillä.

Perussuomalaisilla on ainutlaatuinen suorajäsenyys. Puoluedemokratiaa puhtaimmilaan -jokaisella jäsenellä on oma ääni puoluekokouksessa.

Hyvät henkilövalinnat ja paras puoluesihteeri - Riikka Slunga-Poutsalo!

Ihania ihmisiä ja mikä aatteen palo. Tästä on hyvä jatkaa!

Mitäs muuten Suomessa?

Talvivaaran osake tippui ja Suomen valtio isompana osakkeenomistaja pääsee ilmeisesti maksamaan massiiviset ympäristötuhot. 

Hehkutettu vanhuspalvelulaki astui voimaan heinäkuun. Mikään ei muutu, paitsi hoitajien määrää voidaan tiputtaa. Suositus on 0,5 ja  90% kunnista noudataa tätä. Suonenjoellakin mitotus on 0,6 ja 0,74. Eli uudenlain mukana tulleilla suosituksilla (sitähän ei saatu kirjattua siihen) voidaan tiputtaa hoitajien määrää. Minimistä tulee maksimi. Ennen lakia jo tehtiin hoitosuunnitelmia. Mikä muuttui - ei mikään, mutta historiallista ja fantsua laki oli. Kukaan ei taida edes huomata, että demarien suurin saavutus tuli voimaan. Toinen suuri saavutus, ALV:n noston kyllä kaikki huomasi.

Koko hallituksen touhu on fantsua ... En vaan enää osaa sanoa kenen mielestä kun kaikki hallituksen osapuolet häpeävät toimintaansa.

Me reippaat PerusNaiset olemme viikonloppuna Sonkajärvellä Eukonkannon MM -kisoissa. Haastoimme muiden puolueiden naisjärjestöt mukaan, mutta he eivät edes viitsinyt vastata. Olisi joutunut rahvaan pariin?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, äänestys, eukonkanto

Puoluekokous 29.6.13 kannatuspuhe Outi Virtaselle

Sunnuntai 30.6.2013 - pia p

Arvoisa puheenjohtaja ja kokousväki,

Perussuomalaisten suurin voima vara on jatkuva kenttätyö. Olemmme ihmisten parissa koko ajan, emme pelkästään vaalien alla.

Perussuomalaisten teltta on mukana monessa tapahtumassa, olemme kansan keskellä. Yksi näistä ahkerista tekijöistä on Outi Virtanen.

Outi Virtanen on Etelä-Savon piirisihteeri, Perussuomalaisten Naisten kenttävastaava ja vt. toiminnanjohtaja. Lisäksi hänellä on suuri määrä kunnallisia luottamustehtäviä.

Arvoisa kokousväki, moni meistä on saanut apuja ja tekoja Outi Virtaselta. Outi on työ- ja yöntuntejakin säästämättä tehnyt paljon asioita mitä hänen ei tarvitse tehdä. En ole ikinä kuullut, että Outi sanoisi, ettei asia hänelle kuulu tai ettei kiinnosta.

Tarvitsemme tekojen ja kentän asiantuntijan puheenjohtajistoon. Kentän ääni - kehut ja kehitystarpeet- pitää kuulua myös puheenjohtajistossa. Emme saa kadottaa arjen kosketusta.

Perussuomalaiset näkyvät ensi viikonloppuna taas maailman tiedotusvälineissä, olemme mukana Eukonkannon MM -kisoissa. Outi Virtanen osaa hoitaa mediasuhteita, esimerkkinä olkoon hesarin yli neljän sivun juttu.

Tarvitsemme myös jäsenistön asiantuntijaa puheenjohtajistoon.

Outi Virtaseen luotetaan ja häntä kuunnellaan.

Arvostan ja kunnioitan Outi Virtasen aatteen paloa ja sitoutumista puolueeseen.

Siksipä ehdotan, arvoisa kokousväki, että äänestämme puheenjohtajistoon todellisen Perussuomalaisen- Outi Virtasen.

Kiitos!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, outi virtanen

Perussuomalaiset

Perjantai 28.6.2013 - pia p

Tämäkin on vain minun kirjoitus, ei edusta mitään tai ole virallinen kannanotto mihinkään, niih!

Tänä vuonna on ollut jo monta puoluekokousta, jossa on puhuttu Perussuomalaisista. Monissa uutislähetyksissä puhutaan Perussuomalaisista - muut puolueet puhuvat meistä. Nettimaailma on on täynnä juttuja minkälaisia Perussuomalaiset ovat. Ehkä tai jonkun mielestä.

Tänä viikonloppuna on Perussuomalaisten puoluekokous Joensuussa. Siellä puhuvat Perussuomalaiset ja perussuomalaisuus. Meillä on suora demokratia puolue eli jokainen jäsenmaksun maksunut puolueen jäsen on oikeutettu osallistumaan puoluekokoukseen.Jäsenellä on oikeus puhua, äänestää  ja jokaisella jäsenellä on oma yksi ääni. Muissa näin isoissa puolueissa on edustuksellinen demokratia eli piiriyhdistykset valitsevat kuka puoluekokouksessa voi puhua ja äänestää.Ja määräävät vielä mistä saa edes puhua.

Suora edustus on puhtainta puoluedemokratiaa. Perussuomalaisella on oma ääni, jolla voi vaikuttaa suoraan puolueen johtoon asti.

Perussuomalaiset ovat mediakiinostavin puolue Suomessa tällä hetkellä- ulkomaita myöten.

Saanen pitää puoluekokouksessa puheen. Kannatan oikeaa ihmistä puheenjohtajistoon. Kannatuspuhe tulee julki täällä sunnuntaina.

Jos olisimme muiden puolueiden kaltaisia, voisimme puoluekokouspuheissa kertoa esim...

Tiedättekös mitä, ei oikeasti kiinnosta mitä muut tekee tai on tekemättä. Mutta ne vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Hallituspuolueiden teot vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Kiinnosti politiikka tai ei.

Joensuun kokouksessa puhuu Perussuomalaiset. Siellä valitaan puheenjotaja, puheenjohtajisto, puoluesihteeri ja puoluevaltuusto. Ja tavataan kavereita, tuttavia ja saadaan uusia kavereita.

Hieno kokous tulossa : )

ps. toiselta sivulta voit lukea ajatuksia muiden puolueiden toiminnasta, jos kiinnostaa...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vaalirahoitus, kuntaliitos, perussuomalaiset, puoluekokous

Pimppini on valloillaan -paneeli

Keskiviikko 13.3.2013 klo 13.53 - Pia P

Osallistun Savo NYTKIKSEN puheenjohtajana paneelikeskusteluun Minnan päivänä 19.3 Kuopiossa.

Koko illan teema on "Pimppini on valloillaan". Mediaseksikäs aihe, mutta siinä käsitellään naisiin kohdistuvaa seksuaalista vallankäyttöä.

Valtaa voidaan käyttää naisiin eri tavoilla eri tilanteissa, mutta hukkuuko itse asia näinkin raflaavan otsikon alle?

"Pimppini on valloillaan" -niminen teos julkistettiin vuosi sitten. Naistutkimuksen tuotoksia tms julkistetaan koko ajan ja eikä niitä saada muuten revittyä otsikkoihin kuin mitä kohauttamilla nimillä ja julkisuusteoilla. Tämänkin kirjan markkinointiin liitettiin teoksen toisen kokoojan raiskausyritysilmoitus, josta ei tainut löytyä epäilyjä tutkittavaksi.

Meneekö lapsi pesuveden mukana? Ollaan niin räväyttäviä, räävittömiä, epäsäädyllisiä, että ajatukset ovat ihan jossain muualla kuin itse aiheessa: naisiin kohdistuvassa vallankäytössä. Alennutaanko tässä samalle tasolle kuin alistajat ja latistajat?

Eikö kukaan kuuntele asiallisesti käytävää keskustelua? Pitääkö naispolitiikon kulkea oikeasti "Vittu haisee hyvälle" - merkki rinnassa, että hänet huomataan tarpeeksi? Entäs jos se rintamerkki onkin miehen rinnassa?

Olen siis NYTKIKSEN puheenjohtaja paneelissa. Sanomani on, että naiset yhteistyössä, puolueista välittämättä, voi taistella seksuaalista vallankäyttöä vastaan. Pidetään toistemme puolia, eikä haukuta tai latisteta toisiamme eikä ketään muitakaan. Eikä edes miehiä.

Ei arvostella ihmisen ulkomuotoa, ulkonäköä tai mitään muutakaan. Kiistelllään tarvittaessa asioista ja näkökulmista ja silti hyväksyen toisten mielipiteet. Ja pidetään ne pimpit ja muut kalut pöksyissä tai hameen alla!

Perussuomalaisten imago äijäpuolueena herättää välillä keskustelua. Olen oikein tyytyväinen kohteluuni, en keittele kahvia - jos en halua ja olen saanut melkein kaiken mitä olen halunut.

Ps. Olen lukenut feminismi- naistutkimiskirjoja ja  -tutkimuksia 15 -vuotiaasta asti, joten aihepiiri on minulle läheinen. HIenoa päästä mukaan paneeliin!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NYTKIS, perussuomalaiset, kuopio

Pakolaiset

Keskiviikko 6.3.2013 - Pia P

Mikä?

Yritys

Missä?

Suonenjoki

Miksi?

Yrityksellä menee heikosti ja tyhjääkin ois...

Mitä?

Pakolaisia. Pakolaislapset vielä parempi.

Millä keinolla?

- Julkistetaan asia ensin lehdessä.

- Vedotaan rahaa ja työllisyyteen.

- Sysätään yrityksen haluama asia kaupungille ja pistetään kaupunki maksajaksi... Hups, ei näin saa sanoa....

Ei kerrota faktoja?

Juuei. Mutta googlen taikakanava kertoo esim. Lieksasta faktoja.

Pakolaisten vastaanottokeskuksen kulut korvataan sopimuksen mukaan täysimääräisesti, kunhan keskuksen toiminnan kustannusarvio on etukäteen hyväksytetty valtionviranomaisella. Turvapaikanhakijalasten koulunkäynnin kustannukset jäävät kunnan vastuulle.

Kun pakolainen on muuttanut kuntaan, valtio maksaa kolmen vuoden ajan laskennallista korvausta yli 7-vuotiaasta 1900 euroa ja sitä nuoremmasta 6223 euroa vuodessa, mikä on Kuntaliiton laskelmien mukaan vajaat 50 % todellisista kustannuksista.

Tämän lisäksi valtio maksaa kolmelta vuodelta pakolaisten toimeentulotukimenot sekä rajoittamattomalta ajalta pitkäaikaisen sairauden kustannuksia, mikäli henkilö on ollut hoidon tarpeessa jo Suomeen tullessaan. Lisäksi maksetaan tarpeelliset tulkkikustannukset. Kaupunki maksaa  täällä diagnosoitujen tai sairastettujen sairauksien menot.

On huomattava, että kotikuntaoikeuden saaneiden korvausten maksun päätyttyä kustannukset jäävät kokonaisuudessaan kaupungin maksettaviksi.

Onko meillä varaa ja "pitääkö/voiko" kaikki mitata rahassa?

Suonenjoen kaupungilla ei ole varaa tarjota omille koululaisille toista lyijykynää vuodessa. Kaikki uusi toiminta torpataan ja vanhoja toimintoja ajetaan alas sanoilla, että ei ole varaa.

Tässä pyydetään kaupunkia osamaksajaksi valtion lisäksi, verorahoja kaikki. Jos ei rahalla mitata, niin pyhä henki tai kaunis ajatus ei vielä tähän asti ole taloutta pyörittänyt.

Suonenjoki elää velaksi, otammeko lisälisävelkaa?



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suonenjoki, pakolaiset, perussuomalaiset

Melkein pidetty puhe 25.3.13 Suonenjoen valtuustossa

Maanantai 25.2.2013 klo 19.51 - Pia P

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja muut läsnäolijat

Minulla on kunnia Suonenjoen Perussuomalaisten valtuustoryhmän ensimmäisessä ryhmäpuheenvuorossa kiittää ja vastata: kannatamme!

Moni kunta ja kaupunki on ottanut kantaa ja vastannut kuntarakenneselvitykseen. Suurin osa vastauksia on ollut: liian paljon, liian nopeasti ja liian tietämättömiä sekä huonosti valmisteltu asia.

Hallituksen kuntarakennemuutoshalu on huonosti perusteltu, missään tutkimuksessa eikä käytännön toteutuksessa ei ole kaivattuja säästöjä löytynyt, päinvastoin kuntamenot ovat kasvaneet ja palvelut huonontuneet. Samat mummot ja tarhalaiset on hoidettava lukee kunnan kyltissä vaikka Utsjoki. Ei se hoito- ja hoivataakka mihinkään häviä.Ja minusta on pöyristyttävää syyttää ikäihmisiä, että heidän takia tälläisiä kuntamyllerryksiä tehdään.

Hallitus perustelee liitoksia palveluiden turvaamisella joka kuntaan, mutta samalla menetämme lähipalvelut. Ei se meitä suonenjokelaisia lämmitä jos palvelut löytyvät Kuopion keskustasta.

Suonenjoen kaupungin kanta Kuopio kumppanuuteen on muuttunut. Suonenjoki olisi voinut ostaa Kuopion tuottamia palveluita niin kauan kun rahat olisi riittänyt, entäs sen jälkeen? Kuopiolle kumppanuus olisi ollut mieluinen, koska siinä ei olisi tullut Suonenjoen kaupungin työntekijöille viiden vuoden työturvaa.

Mutta tämäkään ei kelpaa hallitukselle. Kumppanuus ei riitä, vaan pitää aloittaa liitosselvityksen.

Suonenjokelaiset ovat nähneet miten Kuopio kohtelee liittyviä kuntia. Nilsiä viimeksi sai kokea, että liittymisneuvotteluiden aikana sovitut iltalääkäripäivystykset ja terveysasema remontit olivat olivat pelkkää kosiopuheita. Nilsiän myötäjäiset eli Tahkon isot kiinteistöverotuotot kyllä kelpasivat. Juankoski ei taas kelpaa Kuopiolle - eikä Rautalampikaan. Luulisi Kuopion vahvat hartiat kestävän Juankoski -kriiskunnan vetämisen suosta ylös, mutta eipä se kiinnosta. Kuopio haluaa rusinat pullasta. Suonenjoen ja Siilinjärven veroeurot kelpaavat, mutta siihen se jääkin.

Hallituksen haluama vahva isäntäkunta -malli on paluu torppariaikaan. Se ei ole menoa eteenpäin eikä uudistusta.

Suonenjoen Perussuomalaisten valtuustoryhmä kannattavaa aloitusselvityksen vastausta ja kiitämme sen tekijöitä. Toivottavasti suonenjokelaiset varsinkin hallituspuolueiden edustajat voivat vaikuttaa ja vaikuttavatkin omien puoluiden edustajiin siellä eduskunassa. Sanokaa heille, että nyt jäitä hattuun ja viiliä pyttyyn tai mitä hyvänsä vastaavaa. Me maaseudun kunnat ja kaupungit osaamme tehdä tarvittavat yhteistyökuviot ilman pakkoa, kunhan hallitus turvaa lain mukaisen kuntarahoituksen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, kuntarakenneselvitys, suonenjoki

kiitos ei ja iso kiitos!

Maanantai 29.10.2012 klo 10.18 - Pia P

Kiitos ei!

Suonenjoen kuntavaalien äänijakauma kertoi sen suoraan: meitä ei kiinnosta Kuopion luihut hartiat ja reppuselkään emme halua.

Hallituksen Suomipuhdistus innostaa vain hyötyjäkaupunkeja, maakunnat tajusivat kohtalonsa. Tulla vastuunkantajiksi isojen kaupunkien velkoihin ja investointeihin.

Yhteistyö, jossa molemmat osapuolet hyötyvät, on reilumpi kumppanuus.

Iso kiitos!

Kiitos äänestäjät, mykistävä äänisaalis näin ensikertalaiselle. Lupaan jatkaa heikommassa olevien ja "heikkoäänisten" äänenä. Kaupungin päätöksien pitää olla tasapuolisia ja tasa-arvoisia. Ja niistä pitää kertoa avoimesti.

Onnittelut kaikille valituille ja varahenkilöille!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suonenjoki, vaalitulos, perussuomalaiset

Vanhemmat kirjoitukset »