Yhteystiedot


pia.pentikainen@gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:687264 kpl

Pikakysely

Tuoko hyvinvointialue parenpaa SoTea?

Vauva- tehdas

Tiistai 2.2.2021 klo 18.23 - Pia P

Suomen valtiolle kallein toimittaja, vaikka hän saa palkkarahat YLEstä, on keksinyt uuden kohteen.

Aikaisemmin Värisevällä äänellä hän kertoi All-Holin leiristä ja siellä olevista suomalaisista. Siitäpä se ajatus lähti, mammat ja muksut pitää saada vankileiriltä Suomeen. Operaatio on maksanut tähän mennessä 350 000 euroa suomalaisille veronmaksajille.

Nyt kohteena oli Ukrainan vauvabisnes. Koronan takia tilattuna vauvoja ei päästä hakemaan. Ulkomaalaiset eri syitä käyttää esimerkiksi ukranalaisia naisia tekemään vauvoja keinohedelmöityksellä. Ukrainassa ei ole säätävää lakia, ns vuokrakohduista.

Toimittaja otti hyvin voimakkaasti kantaa miten väärin on käyttää "sijaiskantajia" ja oli pettynyt, että asia ei kiinnosta EU niin paljon, että kieltäisi sen.

Ajatellanpa toistepäin... Naiset saavat 10 vuoden palkan hommasta. Ukrainan keskiansio on todella matala ja hyvin ymmärtää, että roima palkka kiinnostaa.

Ja pitää muistaa, että vauvan tilannut saavat hyvässä lykyssä heidän omilla sukusolulla olevan lapsen. Eli lapsi muistuttaa vanhempiansa, jollekin se voi olla tärkeä asia - ei pidä ulkopuolisten arvioida sitä tunnetta ja halua.

Suomalaisten on niin helppo osoittaa ylemmyyttä, koska meillä on niin toimiva lapsettomuushoitojärjestelmä, halvimmillaan pelkillä polimaksuilla. Suomessa yksinäiset naisetkin yksityispuolella saavat rahalla hedelmöityshoitoa. Muumi- mukin avulla jotkut saavat vauvan siemeniä. Homopariskunnat voivat käyttää naista sijaissynnyttäjää ja adoptoida vauva molempien miesten nimiin. Meillä on avarat ja laajat lait ja käytännöt. Niin ei ole joka maassa ja siksi Ukraina kiinnostaa.

Todisteena naisten huonosta mielestä käytettiin itkevää naista, joka oli luovuttanut vauvan eteenpäin. 
Moni synnyttänyt nainen tietää, että hormoonimyrskyssä voi itkettää kaikki, vaikka vauva olisi sylissä.

Minä en suorilta tuomitse vauva- bisnestä, koska siinä on paljon iloa ja onnea tuottavia asioita- vauva ja onnelliset vanhemmat. Ja vauvakin saa varmaan hyvän elämän toivottuna ja rakastettuna.

Mikä olisi vaihtoehto naisen keholla tienaamiseen... Aivan. Ei ei. Ja värisevä ääninen toimittaja ei esitä, että nämä naiset pitäisi tuoda Suomeen, hän haluaa vain lopettaa rahan ansaitsemisen. Vauva-touhu menisi varmaankin "maan alle" ja olisi vielä karumpaa naisille.

Ei kannata olla heti tuomitsemassa, jos ei kulje vauvaa haluavan tai talouskurjuudessa elävän "saappaissa"! Paitsi jos on suomalainen setämies?

2 kommenttia .

Moottoriurheilua

Torstai 28.1.2021 klo 12.16 - Pia P

Opetusministeriö on tukenut nuorta moottoriurheiluharrastajaa 6 000 eurolla. Nuorella on tarkoitus päästä ajamaan Formuloita.

Eikös ole jännä juttu, että milloinkaan tai edes silloinkaan, kun puhutaan ralleista, formuloista ja autokisoista, niin koskaan ei ole puhe ilmastomuutoksesta? Sitä ei ole kun ajetaan rallivehkeillä!

Ajatelkaas formula sirkusta! Rekkaa ja lentokonetta tarvitaan mahdoton määrä kun kisat kiertävät maasta toiseen. Sitten ajetaan rinkiä porukalla kisan ajan. Voittaja on etukäteen selvillä tai ainakin sovittu. Sitten taas kamat kasaan ja toiseen maahan. Ilmasto kiittää.

Mutta jos suomalainen ajaa autolla töihin, kauppaan tai harrastuksiin, on se kauheaa! Sukulaisten luona käyminen pitäisi ainakaan lopettaa. 

Tietulleja! veronkorotusta! Romutuspalkkiota!! Polttoaineen hinnan nousua! Sähköautoa! Polkupyörää! Joukkoliikennettä! Kävele prkl!  Näin torjutaan ilmastomuutosta!

Kumpaa pitäisi ensin rajoittaa - moottoriurheilua vai tavallisen ihmisen liikkumista? 

Kommentoi kirjoitusta.

Suonenjoki2

Keskiviikko 27.1.2021 klo 18.14 - Pia P

Luottaako Suonenjoen kaupunginvaltuusto tarkastuslautakuntaan ja tilintarkastajaansa?

Kaupunginhallitus käsitteli "Kokoomuksen äänestyspöytäkirjan tallentamisen"-  valtuustoaloitetta 25.1.2021. Aloitteen sisältö meni läpi ja ohjeistuksessa lautakuntiin ja sitä aloitettiin heti noudattamaan.  Valtuustoaloitteet käsitellään valtuustossa huhtikuun loppuun mennessä ja silloin kerrotaan, onko aloite käsitelty loppuun ja onko mahdollisesti tehty mitä. Huhtikuun loppu ei siis ole aika hyväksyä tai hylätä vuoden aikana tulleet aloitteet vaan ne käsitellään silloin.

Asia siis hoidettu ja kunnossa...

Suonenjoen tarkastuslautakunta alkoi omien sanojen mukaan selvittää lehtijutun (SS 5.1.2021) perusteella Suonenjoen äänestyskäyttymistä. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja on myös vastannut oman puolueen valtuusryhmän puheenjohtajan ominaisuudessa joulukuussa 2020 valtuustoaloitteeseen, joka koski äänestyskäyttäytymisen kirjaamista pöytäkirjaan. 

Nyt herää kysymys miksi tai mitä varten tarkastuslautakunnalle tuli niin kiire ottaa äänestyspöytäkirjan puuttuminen käsittelyyn? Kaupunginhallituksen kokoukseen (joka oli 25.1.2021) esitetty kysymys ( joka tehtiin 25.1.2021) ei tullut, koska tulleet kirjeet merkitään ensin esityslistan tiedoksiannot kohtaan. Hallituksen jäsenillä ja kuntalaisilla on oikeus tutustua etukäteen saapuneisiin kirjeisiin yms. Ja sen jälkeen ne lähtee asianmukaiseen käsittelyyn. Kokouksessa käsitelttiin mm. Valtuustoaloitetta eli tarkastuslautakunnan kirje ei ollut esityslistan asioihin.

Nyt herää kysymys miksi ja mitä varten tarkastuslautakunnalle tuli niin kiire, että rikottiin kuntalakia ja kaupungin hallintosääntöä? Tarkastuslautakunnan kokous 25.1.201 päätti olevansa laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Eipä ollut.

Lautakunta, jolla oli niin kiire jostain syystä alkaa kyselemään jo hoidossa olevaa asiaa ei huomannut itse olevansa kokouksessa, joka ei ollut laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Pöytäkirjakaan ei ollut hallintosäännön mukainen.

Annan tässä lautakunnan jäsenille synninpäästön - esittelijän sanaan pitäisi luottaa ja paikalla on aina tilintarkastaja, joka edustaa vahvaa osaamista.

Savon Sanomissa oli juttu 26.1.2021 kaupunginhallituksen päätöksestä ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajan haastattelu. Samoin jutussa oli viittaukset kuntaliiton sähköposteihin sisältöihin, jota ei ole julkistettu. Mistäpä toimittaja saa sähköpostit, mitä ei olle vielä julkistettu? Toimittaja varmaan kirjoittaa uuden jutun, jossa kerrotaan, että tarkastuslautakunnan kokous olikin laiton. "Lainvalvontaa laittomasti" - voisiko olla otsikko?

Netissä on uusi tarkastuslautakunnan esityslista ja kokouskutsu http://www.suonenjoki.info/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=202163-3

374E7944-4D42-4329-A455-217DE0324F34.jpeg

Epäilin jo aikaisemmassa kirjoituksessani, että lautakunta, joka pitäisi neutraalisti ja sidosvapaasti tarkistella ja ohjata kaupungin taloutta ja hallintoa, on nyt politiikan teko välineenä. Miksi?

Äkkiä lusikka soppaan, että sitä soppaa voidaan vielä jatkaa ja käyttää hyväksi?

* Tarkennus tekstiin. Kyseinen toimittaja sai sähköpostit kaupungilta tietopyyntönä

Kiitos tarkennuksesta!

1 kommentti .

Suonenjoki -

Keskiviikko 27.1.2021 - Pia P

Suonenjoen viime päivien puhutuin -ainakin joidenkin- aihe on ollut puuttuva äänestyspöytäkirja.

Suonenjoen kaupunginhallituksen ja lautakuntien äänestyskäyttäytymistä ei ole tallennettu muuten kuin lukumäärä "kyllä ja ei"- äänille. Valtuuston kokouksissa pidetään äänestyspöytäkirjaa, mutta sitä ei ole julkistettu netissä liitteenä.

Tämä tapa on ollut Suonenjoella vuosikymmenien ajan, valtuutetut ovat vaihtuneet (ja osa ollut samoja) ja ketään asia ei ole haitannut niin paljon, että asia olis vaadittu muutosta. 

Kukaan ei ole sen enempää syyllinen tai syytön. Joka vuosi on tullut vastuuvapaus. Jokainen päätös on saanut lainvoiman. Joka vuosi tarkastuslautakunta tai tilintarkastaja ei ole löytänyt hallinnosta moitittavaa.

Kunnes nyt! Kokoomus teki syksyllä 2020 valtuustoaloitteen äänestyspöytäkirjan pitämisestä. Valtuustoryhmät eli puolueet kannattivat sitä. Asia päätettiin 25.1.2021 kaupunginhallituksen kokouksessa. 
 
Tässä välissä oli Savon Sanomien toimittaja kirjoittanut lehteen äänestyspöytäkirjan puuttumisesta, joka tuli ilmi kun jutteli minun kanssa Lempyyn koulun päätöksestä - kun kerroin vain oman äänestykäyttäytymiseni.

Asiahan ei toki mennyt näin helposti, ei suinkaan. Normaalisti kun huomataan virhe, se korjataan. Piste. Ja jatketaan elämää.

Mutta Suonenjoella siitä tehdään politiikkaa! Demari kirjoitti paikallislehdessä 21.1., että he ovat voimakkasti vastustaneet tätä laittomuutta. Varsinaista salatouhua, koska mistään ei kuulunut pihaustakaan asian julkituomiseksi tai korjaamiseksi. Vastasin hänelle lehdessä 26.1. ja ihmettelin, että miksi kukaan heistä ei tuonut asiaa julki jos ovat vastustaneet äänestyspöytäkirjan puuttumista.

Eikä vielä tässä kaikki! Suonenjoen tarkastuslautakunta kokoontui 21.1. ja esityslistalla oli  äänestyspöytäkirja! Esityksenä oli, että tarkastuslautakunta kysyy kuntaliiton lakimiehiltä miten asia on.

Saman kokouksen pöytäkirjassa oli myös päätös, että seuraava tarkastus ltk kokous on 18.2.

No eipä ollutkaan! Vastoin kaikkia hallintosääntöjä, kuntalaisten tiedonsaanto- oikeutta esityslistasta, tarkastuslautakunta oli pitänyt kokouksen aamulla 25.1. josta ilmestyi vain pöytäkirja nettiin. Ja päätös oli, että kysytään kaupunginhallitukselta miksi ei pidetä äänestyspöytäkirjaa! Siis kysymys päätettiin lautakunnassa samana päivänä kun hallitus päätti asian. 

Mistä tämä jumalaton kiire ja asiaan puuttuminen, kun ei ollut vuosikymmeniin aikaisemmin haitannut?

Epäilen siksi, että nyt osa sotkee aidat ja seipäät. Keskustelussa on vedetty äänestyspöytäkirjan puuttuminen yleiseksi laittomuudeksi kaikkeen toimintaan. Kun yksi laittomuus löytyi, niin se on merkki, että kaikki on laitonta.

Vielä suurempi syy tähän vellontaan on lähestyvät kuntavaalit, jotkut (demarit) haluavat nostaa itseään ja puoluettansa "asioiden ylimpänä oikeellisuuden valvojana". Tosin itse ovat hyväksyneet käytännön vuosikymmenien ajan. Jopa ihan samainen lautakunta, joka nyt kiiruuulla kokoontui hallintosäännön vastaisesti, siinä on demari puheenjohtajana . Eikö mene jo politiikan tekoon? 

Väännetään vielä rautalangasta! Suonenjoen kaupungin hallintosäännöstä puuttuu kuntalain mukainen "äänestyspöytäkirjan pitäminen." Mutta jos se puuttuu hallintosäännöistä, niin silloin emme ole rikkoneet omia sääntöjä.

Kuntalaki ei määritä pöytäkirjan mallia tai tekstisisältöä eli pöytäkirjat ei ole rikkoneet kuntalakia. Ei voida vaatia jotain, mistä ei ole lakia.

Miten kuntalainen on kärsinyt tästä? Jos olisi halunnut tietää mitä "oma valtuutettu" äänesti, niin on pitänyt kysyä sitä suoraan häneltä eikä lukea netistä. Kenties muidenkin äänestyskäyttäytyminen on voinut kiinnostaa, mutta vuosikymmenien aikana ei ole yksikään kuntalainen sellaista kysynyt. Eli eli ei olla tiedetty jotain, mitä ei olle osattu edes kaivata. Ilmeisesti Suonenjoen epäviralliset tiedotuskanavat (juorut tms) on sangen tehokkaita, mutta luotettavuudesta ei aina tietoa.

Toinen missä olisi pitänyt tietää kuka äänesti mitä, olisi ollut mahdollinen syyte laittomasta päätöksestä tai vahingonkorvaus. Silloin olisi pitänyt tietää kuka äänesti mitä, mutta... Suonenjoella ei ole yksikään asia mennyt tuohon pisteeseen.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että julkinen äänestyspöytäkirjaa on pidettävä ja hyvä, että asia on kunnossa.

Ja eihän tämä tähän loppunut! Facebuukissa on julkinen Suonenjoen puskaradio- ryhmä, jossa käsitellään asioita laidasta laitaan, kuten myös nyt tätä äänestyspöytäkirja- puutetta. Julkisessa ryhmässä demari kirjoittaa, että -kuten epäilin aidat ja seipäät sekaisin-, että he ovat vuosien ajan yrittäneet korjata jotain ( ei kerro mitä) ja äänestystulos on ollut (kaupunginhallituksessa) 7-2. Ja VASTAPUOLELLA on ollut verorahoin palkattu lakitoimisto, joka ei reagoinut laittomuuksiin.

Tämäkin asia on hyvä avata... Demarit esitti vuosia sitten, että Suonenjoen kaupungille palkataan oma lakimies. Muut puolueet ei innostunut asiasta, koska sellainen on hyvin kovapalkkainen eikä tarve ole jatkuva. Tarvittavat lakipalvelut ostettiin ja hankintahintakin on ollut avoimesti päätöksissä mukana, kuntalaiset näkivät miten kallista touhua oli ja on valitusten käsittely. Hyvä lakitoimisto olikin, koska kaikki hallinto- oikeudet ja valituksien päätökset olivat Suonenjoen kaupungin hyväksi. Eli ilmeisesti demarien mukaan oli huono lakimies kun Suonenjoen kaupunki oli oikeassa? Olen aikaisemmin kirjoittanut julkisista pöytäkirjoista huomioita (noin neljä vuotta sitten)  eli kyllä kyllä kuntalaisetkin osaavat niitä lukea. 

Kenen etuja kaupunginhallituksessa ajetaan? Kuntalaisten ja kunnan vai yksittäisten jäsenten tai heidän sukulaisten? Mikä on vastapuoli hallituksessa? Mihinkä käytetään politiikkaa? Vaikeuttamaan vuosikausien ajan virkamiesten työtä ja asioiden eteenpäin viemistä? Luottamushenkilöiden aika menee kokouksissa kymmenien valitusten käsittelyyn ja niistä äänestämiseen? 

Politiikka on välillä suoraan sanottuna hanurista. Minä en vaan hyväksi oman edun ajamista tai paskan puhumista.  Joskus on tullut mieleen, että kostetaanko tässä jotain vai vedetäänkö vaan mutkia suoraksi oman halun mukaan?

Pitäisi muistaa, että asiat riitelee, ei henkilöt. Mutta eikös olekin hienoa, että Suonenjoen suurin ongelma on äänestyspöytäkirja! Meillä on todella hyvin asiat!


Toisella sivulla on mainitut mielipidekirjoitukset.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Lempyyn koulu

Maanantai 16.11.2020 - Pia P

Olen kirjoittanut 19.11.2015 Lempyyn koulusta, Kannattaa selata polkeva sinne asti. Perussuomalaiset saivat silloin isot haukut kun emme pysyneet säästöohjelman suunnitelmissa ja hyväksyneet sitä kokonaisuutena sekä sen ohella Lempyyn koulun lopettaminen. Vain yhtenä säästötoimena ja vain yhtessä lauseessa säästösuunnitelmassa. Ilman keskusteluja, aika karua.

Taas ollaan samassa vaiheessa, säästöohjelmaa tehdään ja kouluverkkoa mietitään. Moni luulee, että kouluja halutaan lopettaa säästetyt eurot silmissä. Oikea syy on siinä, että Suonenjoella lapsimäärät romahtavat. Tällä hetkellä lapsia syntyy Suonenjoella vuosittain noin 38 -ja allekin - piiperöä ja heille on neljä ala-astetta.

Koulutoimi käyttää jo nyt yli tuhat euroa per jokainen oppilas enenmän rahaa kuin keskimäärin Suomessa. Käytetyillä rahoilla on saatu pienet luokkakoot, paljon koulunkäyntiavustajia ja monta pienluokkia sekä henkilökohtaiset avustajat. Tuskinpa vähemmän rahaa käyttävä kunta on huono koulun pidossa. 

Säästöpuheet on muutenkin outoja. Joka vuosi koulutoimen budjetti on ollut isompi kuin edellinen ja joka vuosi budjetti on ylitetty eli käytetty enempi rahaa kuin ennen. Joka vuosi per oppilas menee rahaa yli tonni verrattuna keskimäärin muihin kuntiin. Missä kohtaan se säästö löytyy? Sama on varhaiskasvatuksessa, aina vaan enempi rahaa on mennyt ja silti säästetty koko ajan kaikesta. Pitäisköhän lopettaa säästäminen tai edes puheet siitä, niin tulisiko säästöjä?

Eli meillä on jo paljon rahaa käyttävä koulujärjestelmä ja kun rahaa tulee valtiolta per oppilas valtionosuuden muodossa, tippuu tulevat rahat lasten määrän vähentymisen myötä. Tämä on tosiasia.

Olen ajanut ja ajan edelleen avoimuutta. Minulle lapset ja juuri heidän kasvatus, opetus tai apu ovat tärkeimpiä kuin aikuisten halut betonoida oma tai kaverin työpaikka jos sitä enää tarvita (Kun ei ole ryhmään tai luokkaan lapsia) Mikään tai kukaan ei saa olla tarkastelun ulkopuolella.

Pohdin jopa koulutuslautakunnan lopettamista, mutta sen tuoma säästö on pieni - alle 5 000 euroa vuodessa ja hoidamme kuitenkin monia lakisääteisiä asioista.

Kerroin jo lehdessä, että jos minä saisin päättää, niin yhtenä hyvänä taloudellisesti jörkevänä ratkaisuna olisi yksityinen päiväkoti ja kunta vuokraisi siitä tilat eskarista kolmoseen. Koulu toimisi yhdellä opettajalla ja yhdellä koulunkäyntiavustajana. Moni Kuopiossa työssä käyvä olisi tyytyväinen kun lapsi olisi päivähoidossa lähellä työmaata - loppuisi kilvan ajo kelloa vastaan. Toki tämäkin vaihtoehto tyrmättiin heti! Ei ole kaavoitettua maata! Kaupunki voisi hoitaa tämän "ongelman" jos olisi halua.

Ajatuksia kannattaa palloitella, tahtoa ilmeisesti löytyy, rahan puute on hidaste!

Nykyinen Lempyyn koulu jatkukoon niin pitkään kun pystyy. Ennen rakennuksen elinkaaren loppua pitää löytyä järkevä ratkaisu. 

Tiedoksi: Lempyyn alakoululla on noin 30 oppilasta ja kaksi opettajaa sekä yksi koulunkäynninohjaaja ja yksi keittäjä- lämmittäjä (koululla on pönttöuuneja, jota lämmitetään pakkasilla). Koulu on vanha puurakennus Suonenjoki - Kuopion tien puolessa välissä. Lempyy kylä on Suonenjoen viimeisiä aktiivisia kyliä.

Tuskin missään muualla Suomessa edes keskusteltaisiin tämän kokoisen koulun tulevaisuudesta.

Suurin kysymys Lempyyn alueella tulee olemaan monen kovasti haluama tuulivoimalaitos -rakennusalue. Kukaan ei tiedä miten Lempyyn asukkaat viihtyvät tuulimyllyjen melussa, välkkeessä, maatärinässä, infraäänissä yms. Jos alue tyhjenee asukkaista, niin mihin sitten koulua tarvitaan?

1 kommentti .

Murskaus ja junttaus- Suonenjoki

Lauantai 7.11.2020 klo 12.03 - Pia P

Moni ohiajaja on ihmetellyt vanhan jätevedenpuhdistamolla olevaa isoa paalutuskonetta ysitien vieressä. Pienen selvitystyön jälkeen selvisi, että kuopiolainen Junttan oy on tehnyt sopimuksen jonkun kanssa (ei selvennyt kenen), että saavat kokeilla myytäviä porapaalutuskoneita Suonenjoen vanhalla jätevedenpuhdistamon alueella. Luvan antanut virkamies on Kuopiossa, koska he päättävät Suonenjoen ympäristöasioista. Lupa on voimassa yli vuoden. Virkamiehespäätös on nähtävillä Kuopiossa ilmoitustaululla.

.

Porapaalutus alueella menee 15-20 metrin syvyyteen ja siinä apuna voidaan käyttää huuhteluaineitta. Suojamaa on noin kolmen metrin paksuinen. Ja sen alla on vaikka mitä kivaa ja vähemmän ”kivaa”.
Kyseessä on todellinen ympäristöriskipaikka. Maahan on vuosien aikana haudattu ja hautaantunut ympäristölle vaarallisia aineita liejuun ja tiiviiseen savipatjaan sidottuna. 
Lupa perustuu siihen, ettei se aiheuta ympäristölle vaaraa. Tässä tapauksessa vaara on jo siellä ja porapaalutus saa sen pintaan ja leviämään. Porauspaikat ei saa olla saastepaikoilla ja jos siellä porataan, niin se on puhdistettava ensin. Ööh, kuka uskoo?
Eli parempi pysyä vain muutamalla ”puhtaalla” alueella. Suonenjoelle tulee uusi luontoääni... Jumps, jumps, jumps. Lähimmissä taloissa kahvikupit hyppii pöydällä.
.
Jäteveden puhdistamon alueelle on haettu monen vuoden ajan rakennusjätteiden murskaamon lupaa. Lupa on ollut hakuvaiheessa, vaikka alueella on jo murskattu monen Suonenjoen rakennuksen tiilet  ja betonirakenteet. Nyt haetaan ihan uutta lupaa ja onneksi olkoon Suonenjoki! Alue sai luvan 5.11.2020 - alueelle on jo ajettu monen puretun rakennuksen betonia ja tiilet.
Saatu lupa on tiukempi kuin mitä haluttiin, esim muut toimijat ei saa tuoda purkujätettä alueelle.
.
Alueelle on ensin tehty koirapuisto  ja sitten koirien sijaan junttakoneet tulee harjoittelee sinne! 
Mitäs seuraavaksi keksitään? Pitää seurata Kuopion ilmoitustaulua! Ja kuunnella juoruja?


1 kommentti . Avainsanat: murskaus, junttaus, Suonenjoki, melu, lupa, ympäristö

Vaaleja

Torstai 29.10.2020 klo 23.44 - Pia P

28.10. oli kuntavaalit - vuosi oli 2012. Ne oli viimeiset kuntavaalit, jotka pidettiin syksyllä.
Ja ensinmäiset, jossa olin ehdolla ja pääsin läpi. 
.

8 vuotta taaksepäin tuntuu lyhyelle ajalle, silti paljon hyvää on saatu Suonenjoella aikaa, mm. Uusi jätevedenpuhdistamon, uusi koulu, toisen koulun remontti, ratapiharemontti, laskettu kuntaveroa, pelastettu kaupungin itsenäisyys, saatu talous tasapainoon, kohta valmistuu mahtavan hieno monitoimihalli (uima- ja liikuntahalli) jne.

.


Plus, että mukana on on ollut ja on monta mukavaa henkilöä, joiden kanssa vaikeatkin asiat saatu läpi. Tai ainakin yritetty : )

Kommentoi kirjoitusta.

Ennustus

Tiistai 30.6.2020 - Pia P

Minulla on kristallipallo, josta voi katsella tulevaisuuteen. Se voi toteutua tai sitten ei.

Tässäpä tämän päivän ennuste, joka koskee keskustaa...

Syksyn puoluekokouksessa Saarikko voittaa kisan -myös Kulmunin, jos on edes ehdolla. 

Vaikka Kulmunin erovaatimukset lisääntyvät, niin maakunta- uudistus on pakko runnoa läpi. Viime hallituskauden 18 maakuntaa on saatu nyt muutamalla lisättyä, aika moinen saatuvutus kun järkevä ja riittävä olisi viisi maakuntaa. 

Kommentoi kirjoitusta.

Päivän pohdintoja

Perjantai 5.6.2020 - Pia P

Suomen hallitus on ottanut tänä vuonna velkaa 20 miljardia euroa. Kaksi kertaa enempi kuin uusien hävittäjien hinta. Moni politiikko sanoo, että ei pidä ostaa uusia lentokoneita, koska sillä rahalla voi esim maksaa parempaa palkkaa hoitajille. Nyt siis ei ole tuplamäärä hävittäjiä eikä isoja palkankorotuksia.

Varsinkin vasemmisto hehkuttaa kuinka nyt pidetään köyhästä huolta heidän ansiosta. Antaako vasemmisto omasta kukkarosta lisää rahaa? Lisäraha tulee tällä hetkellä lainana. Olisiko parempi kehua, että neljännen lapsen lapsilisän korotuksen maksaa tulevat polvet? Jaamme velkaa ja kehumme itseämme siitä miten reiluja olemme? Vasemmisto suunnittelee työttömien laittamista luonnonsuojelija joukoksi, ehkäisemään ilmaston lämpiämistä. Eli siis mitä? Työttömät pakotettaisiin ajamaan fillarilla jonnekin istuttamaan metsään? 

Hallituksen suhtautuminen työttömiin näkyy siinä, että halutaan, että puolet suomalaisista olisi korkeakoulun käyneitä ja lisätään maahanmuuttoa. eli jonkinlainen luokkayhteiskunnan teko menossa? Suomalaiset olisi herrakansan ja ulkomailta tulijat olisi työntekijöitä? Tällä hetkellä esim Helsingissä ulkomaaperäisten ihmisten työttömyys kasvoi 85 prosenttia! Eli hallituksen mukaan pitää lisätä maahanmuuttoa!

Usassa poliisi tappaa ihmisen ja täällä mielenosoituksessa maataan naama katukivessa pyytäen anteeksi? Sitä, että aikaisemmat sukupolvet ovat tehneet töitä ja maksaneet helkutisti veroja kaikesta. Aikaisemmat sukupolvet ovat saaneet meille suomalaisille maan, jossa on erinomaista elää myös köyhänä ja maahanmuuttajana. Täällä kaikki saa kaiken tasapuolisesti, oli lähtökohta tai ihonväri mikä tahansa. Nykyiset työssäkäyvät ja veronmaksajat tarjoavat tämän. Ja meidän pitäisi kokea maailman tuskaa siitä, että elämme niin hyvin? Vai pitäiskö tuntea maailman tuskaa siitä, että muut eivät tarjoa lähellekään yhtä paljon kaikkea kivaa vaikka heti kun astuu Suomen rajan yli ja sano:" turvapaikka".

Voin vain kuvitella minkälainen yhteisöllisyyden tunne siellä miekkarissa on. Entäs jos moraaliposeeramisen sijaan antaisi oikeasti kaikki varansa ja tulonsa sekä kotinsa ulkomaalaiselle? Se olisi oikea teko henkilöille, joka kärsii omasta ihon väristä ja siitä, että saa opiskella viisi vuotta ilmaiseksi yliopistossa? 

Samaan aikaan Kajaanissa ulkomaalainen tappoi ihmisen pyörätielle, mutta kukaan ei marssi sen väkivallan takia, jota Suomessa kohdataan? Usan asiat on tärkeinpiä, ollaan pöhnässä mukana.

Siitä päästiin ulkomaille! Suomi osallistuu Koronan takia EU: n tukipakettiin. Ah, korona mikä ihana tekosyy pelastaa taas pankkeja ja holtittoman talouden pidon maita!
Rahaa on siis taas liikkeellä ja siitä seuraa, että Espanja tekee perusturvan (Suomella ei varaa sellaiseen), Italia saa 77 miljardia (Suomi maksaa 8,5 miljardia euroa)  ja Saksa laskee arvonlisäveron 16 prosenttiin (Suomessa 24%). Reilua peliä? Ja luuletteko, että se tänä loppuu? Aina löytyy joku syy rahan mättämiselle, koska mikään ei muutu.

Tässä EU: n liittovaltiokehityksessä ja Suomen velkaantumisesta on se hyvä ( no ei ole) puoli, ettei tarvitse kovinkaan pitkää kärsiä hyväosaisuuden taakasta. 
Suomi kerää lisää veroja esim. kilometriverotus ja ruuhkamaksut ovat kovaa vauhtia tulossa!

Jk. Sivistysmaissa hallituksen jäsen eroaisi jos on joutunut poliisi tutkintaa tai maksattaisi omia menoja valtiolla- Suomessa homma jatkuu entisellään... 

Kommentoi kirjoitusta.

Korona kriisi

Perjantai 29.5.2020 - Pia P

Suomi maksaisi ja takaisi velkoja miljardeja korona kriisin runnomassa EU :ssa.

Perusteena on korona- talousongelmat EU:ssa ja Euroopassa on ollut jo ennen koronaa ja tulevat olemaan jatkossakin. EU:n maat ovat hyvin erilaisia- veronkierto ja harmaa talous on jossakin maissa arkipäivää, jopa kehuttava asia. Italian velka on 1000 miljardia, ennen koronaa jo. Siis tuhat miljardia hyvään hauskaan. Velan antajia ovat Saksan ja Ranskan pankit, joten rahanjakoa on ajamassa Saksa ja Ranska.

Suomen osuus on 8;6 miljardia euroa. Suomen osuus on kasvavat itsemurhaluvut, pitenevät leipäjonot ja  työpaikkojen häviäminen. Hoivakodissa vanhukset nukkuvat lattialla kun ei ole henkilökuntaa nostamaan heitä sänkyyn jos kaatuvat yöllä. Koulut, päiväkodit ja muut julkiset rakennukset ovat homeessa kun ei ole rahaa maksaa korjauksia. Tiet ovat kuoppaisia kun ei ole varaa niitä korjata. Veroja nostetaan. Hinnat nousee. Vuokrat nousevat.

Kun halutaan ottaa velkaa ja antaa rahaa muille maille, niin miettiikö kukaan meidän tulevia polvia? Lapsia, lapsenlapsiamme ja siitä edessäpäin. Heillä ei ole enää sosiaaliturvaa, ilmaista koulutusta eikä eläkkeitä. eikä pohjavettä ilmaiseksi (joku ylikansallinen monopoli omistaa sen) 

Koska meidän sukupolvi halusi tuhota tulevien elämä- olemalla eurooppamyönteinen. Haluamme tasata tuloeroja antamalla suomalaisilta verotettuja rahoja ja lainarahaa maille, jotka eivät kurjista samalla tavalla omaa kansaa. Ja olemme ylpeitä siitä!

Näiden päivien "parasta" eli kaikista ikävintä teatteria on kuinka hallituspuolueiden edustajat esittävät olevansa tiukkoja, vaativia ja Suomen etua ajavia. Höpö höpöä. Hallituksessa on hyvin eurooppa myönteiset puolueet. Keskusta ajaa kaksilla rattailla. Demarit ovat innoissaan kun saavat pelastaa etelä- Euroopan "köyhiä" maita. Vihreät ja vasemmisto ei edes ymmärrä ajatusta, mimsi Suomen rahoja ei annettaisi muille maille. Tottakai ne kuuluu muille. 

Vihreiden tämän päivän tärkein asia oli, että kuukautissuojien arvonlisävero pitää laskea. Suomi maksaa muille maille 8,6 miljardia - se ei kiinnosta (on PS jankutusta), mutta libressen alv on paljon kiinnostavampi asia!

Meidän pitää olla huolissaan eli antaa rahaa Espanjaan kun siellä on nuorisotyöttömyys kasvamassa- no, ihan sama ongelma täällä. Ja aikuisetkin ovat työttöminä tai lomautettuna.

Ajatelkaa edes lapsia, minkälaisen velkakurimuksen teette. Seuraava kriisi on oven takana. Ei nämä tukipaketti lopu tähän. Ja miksi Etelä-Euroopan maat muuttaisi mitään kun aina saa rahaa?

Kommentoi kirjoitusta.

Pörpätystä

Perjantai 15.5.2020 - Pia P

Suonenjoen kuulumisia...

Nyt on nähty tai siis luettu julkisesta pöytäkirjasta, mitenkä luottamushenkilö ei sitoudu valtuuston päätöksiin. Suonenjoen valtuusto päätti joulukuussa 2019, että sosiaalilautakunnan alaiset hoivan puitesopimukset kilpailutetaan. Sosiaalilautakunnan kokouksessa x- puolueen edustaja on monta kertaa esittänyt, ettei valtuuston päätöstä laiteta täytäntöön. 
Irtiotosta ei tule kurinpalautuskeskustelua, koska ... joku hyötyy siitä.

Avaan koko kuvion selkokielellä myöhemmin.

Eduskuntakuulumisia...

Turvapaikkahakijat pitää saada heti alkutuotannon töihin. Siis uudet hakijat tai jotka eivät ole vielä olleet karenssiaika. Mahtava idea, esim Espoon vokissa (vastaanottokeskus) on korona joka kolmannessa. Mahtava idea muutenkin, jota kokeiltiin vuonna 2016 hernepellolla. Juu, ei- vokissa olemalla sai paremman palkan kuin pellolla. Kuka hullu nyt Suomeen töitä tulee tekemään kun järjestelmä paapoo tulijoita hellässä huomassa vuosia ja jopa loppuelämän ja tulevat polvet.

Mansikkapelto ongelma ei ratkea turvapaikanhakijoilla. Raskas työ vaatii motivaatiota (palkalla elää lähtömaassa) ja kuntoa sekä sen, ettei Suomen sosiaaliturva tukahduta työn intoa.

Milloin meistä on tullut tälläinen herraskansa, että meille ei kelpaa Alkutuotannon työt? Suomessa on satoja tuhansia työttömiä ja lomautettuja, luulisi heistä jonkun kykenevän kyykistymään työn ääreen...

Jos se on mahdotonta, niin toivon todella pelloille henkilöitä jotka tekevät töitä. 

14.5 Eduskunnan kyselytunnilla kysyttiin hallituksen panostusta mielenterveysongelmiin. Vastaus oli, että tärkeä kysymys ja panostamme siihen. Toinen ministeri vastasi, että siksi kirjastot avattiin. Eli kun saat kirjastosta kirjoja pussissa, niin ongelmat on ratkaistu? Hyvä hallitus, se on mahtava ratkaisu!

Suomen kuulumisia...

Viime aikoina on tapahtunut poikkeuksellisen paljon vauvasurmia. Mikäli olisi oikeistohallitus vallassa, niin syyhän olisi hallituksen ja sen kurjistamispolitiikan. Nyt vasemmalle kallellaan olevan hallituksen perään ei kukaan kysele. Todella vähen on puhuttu näin kamalasta asiasta ja syistä ja varsinkin miten ei tule enää yhtään uhria.

Hallitukselle vain pakolaisleirillä olevat pallerot ovat tärkeitä. Suomeen tuodaan lapsiteemalla Kreikan leiriltä 17- vuotiaita (ovat itse ilmoittaneet iän) miehiä ja 30 aikuista, joiden orpolapset ovat jo Suomessa sekä kaksi tyttöä. 
Allholin leiriläisten kotiutus vaikeutui siitä kun he eivät halua Suomeen. Jos vaikka "toivemaa" nouseekin Koronan keskeltä.

Italiaan lähti 800 000 euroa, parempi siellä kuin suomalaisen perheongelmaisen auttamiseen , eikös vaan?
Lisäksi on autetettu Löhi-idässä amiskaopiskelua, venetsuekan vesinäyte ottoa, Afrikan homoseksuaaleja löytämään itsensä yms. 

Millon on Suomen ja suomalaisten vuoro? Ai niin, ollaan me maksajia!

Kommentoi kirjoitusta.

Piipitystä jälleen

Tiistai 12.5.2020 klo 12.43 - Pia P

Olen ollut kirjoittamatta, koska ajattelin, että korona-aikana on tärkeimpiä asioita, esim ihmisten terveys ja turvallisuus. Meikäläisen höpinät eivät kuulu niihin.

Nyt hallitus on vapauttamassa uuden linja mukaan koulut, ravintolat, julkiset tilat yms.

Linja on testaa, hoida, eristä ja jäljiltä. Muuten hyvä, että testejä ei tehdä vieläkään tarpeeksi. Jäljittäminen on todella työlästä ja vaikeaa. 

Koulut avataan, että saadaan virus liikenteeseen. Asian möläyttänyttä virkamiestä varmaan nuijitaan nurkan takana silläaikaa kun ministeri vakuttaa töllössä, ettei näin asia ole. Ehkä. Voipi olla. Ei ihan varmaa.

Ja suomalaiset ovat kuulemma niin tyhmiä, etteivät osaa kasvomaskia pukea! Kiitos hallitus tästä älykkyyden arvioista!

Tosin taitavat oppia kun niitä maskeja on Suomessa, ensin muutama milli rahaa koijareille.

Eli palaan kehiin- joka perjantai uusi juttu. Kiitos kun olette olleet ja olette mukana!

Kommentoi kirjoitusta.

.

Perjantai 10.4.2020 klo 5.21 - Pia P

Rauhallista Pääsiäistä!

Kommentoi kirjoitusta.

Velkaa ja velkaa

Perjantai 10.4.2020 klo 5.20 - Pia P

Hallituksen toimet korona- panepidemian hoidossa on herättänyt monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Hallituspuolueiden kannattajat ihastelevat asioiden hoitoa ja varsinkin pääministerin tahtotilaa.

Loppu osa suomalaisista ihmettelee ja kauhistelee asioiden hoitoa. Siis ihan normaalit suomalaiset, jolle ei riitä, että joku on nainen ja nuori sellainen. Sukupuoli ei tee päteväksi vaan kokemus ja osaaminen.

THL antoi pitkään lausuntojaja, että virus ei tule Suomeen. Hallitus lällätteli eduskunnassa näiden ohjeiden mukaan valmiudesta kyselijöille, että luodaan paniikkia ja huolta turhaan. Silloin oli helmikuun alkua.

Hiihtolomilla ihmiset hakivat taudin Suomeen ja se levisi nopeasti matkailijoiden mukana. Maaliskuun puolessa välissä teeveessä räkivä ja hikoileva THL pääjohtaja kertoi, että pelkkä käsien pesu riittää ja kasvomaskissa on enempi haittaa kuin hyötyä virusta torjuessa.

Sitten rytisi. Koulut, ravintola, Uusimaa kiinni. Rajat kiinni, paitsi erikseen mainittuna ideologian mukaan vihreiden sisäminksteri sanoi rajat olevan auki turvapaikanhakijoille. 

Tässä tämä hallituksen ongelma onkin. Ihanteet ja asenteet. Virustestauksiin  ei voi ottaa apua yksityiseltä puolelta, koska ne ovat yrityksiä. Asianmukaisia kasvosuojaimia ei voinut ostaa luotettavan ja turvallisen yrityksen avulla, koska se on yritys. Vain julkinen on kyllin hyvää. Ja ilmeisesti hämäräveikot.

Sosialismi on päivän sana . Valtio hoitaa kaiken.  Rahaa luvataan ihan minne vaan. Ja paljon. Valtion velkaa otetaan kymmeniä miljardeja. Lama- ajan lapset (pääministeri ja valtionvarainministeri) eivät halua elää uudestaan puolitetuilla pyyhekumilla 90- luvun lamaa. Siksi ilmainen peruskoulu halutaan 18 - vuotiaaksi asti. Se on jo muutakuin puolitetut kumit!

Kokoomuksen yrittäjyys on tänä päivänä: valtio maksaa tappiot ja sijoittajaa saa voitot. 

Iloista antajaa rakastaa moni. Harva miettii kuka sitä velkaa maksaa ja kuka maksaa korkoja... Hallitus jakaa siis velkarahaa, jonka  maksaa kansalaiset.  

Suomi sitoutui juuri takaamaan EU: n lainanottoa. EU tukee sitten suomalaisia yrityksiä ostamalla niistä siivun, esim kojamoa (vuokrataloja), joka jakaa omistajille (ammattiliitot) miljoonia osinkoja . Ei kuulosta sille, että pitäisi tukea?

Onko meillä 30-vuoden päästä pääministeri, joka sanoo, että olisi halunnut erilaisia päätöksiä  2020-luvun lamassa - jota maksetaan vielä silloinkin. Ja silloin 2020 Suomi oli vielä itsenäinen valtio, jolla oli eläkevarannot ja pohjavedet omassa omistuksissa. 

Muuten, miksi kehuaikana tiedotustilaisuus pullistelee ministereitä ja sitten selittelyn hoitaa virkakoneisto.?

Kommentoi kirjoitusta.

Gallup tulos

Tiistai 31.3.2020 klo 22.42 - Pia P

Alman gallup 31.3.2020 on puhuttanut monia. Demarit hyppäsivät suurimmaksi puolueeksi - ohi perussuomalaisten. Eduskuntavaaleissa demarit oli suurin puolue ja on sitä seuraaviin vaaleihin. Pitää muistaa, että kannatus mitataan vain vaaleissa ja pitäisi tarkastella samoja vaaleja keskenään.

Tutkimus oli tehty 20.-27.3. eli juuri koronakriisin alkutoimissa kun Suomea alettiin laittaa kiinni ja päämisteri Marin oli koko ajan mediassa.

Kyselyitä tehtiin reilu tuhat ja vastauksia oli 861 kpl eli 80%.

Siis gallup tulos oli 861 suomalaisen mielipide ketä äänestäisi nyt eduskuntavaaleissa. Ja suurimman kannatuksen sai pääministeri Marin.

Suurin kysymys onkin mistä demarit saa edustavia nuoria naisia ehdokkaaksi kuntavaaleihin kun tarjolla on vain vanhempia miehiä (siis reippaasti korona-karanteeni iän, 70v, ylittäneitä).

Jos kannattaa sannaa, niin joutuukin vain  pöö- paavoa äänestää? Paavon vaimo Päivi julisti, että onneksi demarit on vallassa ja eivät tule rajoittamaan liikkumista. Se oli päivää ennen rajojen sulkemista.

No, onneksi minun ei tarvitse huolehtia demareiden naisista. Perussuomalaisissa kaikki, ikään ja sukupuoleen katsomatta ovat yhtä arvokkaita. 

Kommentoi kirjoitusta.

Kaikkea sitä...

Sunnuntai 15.3.2020 - Pia P

Tammikuun lopussa THL (terveyden ja  hyvintivointi laitos) kertoi, että maailmalla jylläävä corona ei tule Suomeen.

Nyt maaliskuun puolessa välissä coronan takia moni maa on laittanut rajansa kiinni ja rajoittanut liikkumista. Suomessa suorassa lähetyksessä THL pääjohtaja niistää kangasliinaan ja pyyhkii sitten sillä räkärätillä silmänsä ja otsansa. ja laittaa sen räkärätin kiertämään mikrofonin ympärillä toimittajille. Tiedotustilaisuuden aihe oli corona tilanne. Ilmeisesti oli tarkoitus opettaa mitä ei saa tehdä!

Eurooppa on kiinni, paitsi Suomi. Sen voisi tehdä heti sisäministeri Ohisalo (vihr). No ei hän laita rajoja kiinni, koska kaikkien pitää päästää tänne Euroopan perukoille hakemaan turvapaikkaa. Tai muuten vaan siirtoloitumaan. 

Suomi ottaa valmiuslain käytön vasta kun luvatut 175 plus x määrä enempi on haettu pakolaisleireiltä.
Al-holilaiset pystytään hakemaan senkin jälkeen kun heillä on Suomen kansalaisuus.
Pakolaisleirien evakointipyyntö menee nyt kaiken edelle Suomen hallituksella. 

Turkki painaa päälle. Se vapauttaa vankeja, jota siirretään suoraan Kreikan rajalle. Se siirtää pakolaisia suoraan rajalle. Turkki pitää sotaharjoitukset merellä. Turkin sotilaat purkavat Kreikan tekemiä rajaesteitä. Turkin presidentti on sanonut jo monta kertaa, että Turkki valloittaa heikon Euroopan.  

Kreikka jätettiin yksin pakolaisaallon kanssa. Vaikka Suomen media ei kerro tällä hetkellä mitään, niin rajakahakka on siinä pisteessä, että kohta ammutaan ihmisiä. Euroopan rajalla siis. 

Palataan takaisin Turkkiin ja sen uhkauksiin. Mites Eurooppa on heikko? Corona on hyvä vastaus. Italian pankit tulevavat kaatumaan Euroopan keskuspankit syliin. Koko Euroopan talous syöksyy pohjalukemiin. Suomi on jo siellä. Onko mutasarjasta vielä alempi luokitus?

Mutta eihän se pakolaisten tulo ole mitään muuta kuin syyrialaisten lapsparkojen pelastamista.

Palataan takaisin Suomeen! ECDC (Euroopan tautiehkäisy- ja valvontakeskus) on todennut, että tehokkaimpia epidemian ehkäisykeinoja on, että päiväkodit ja peruskoulut suljetaan pariksi viikoksi.

Siksipä Suomi ei laita niitä kiinni!? Yliopistot, ammattikorkeat yms ja jopa vassareiden puoluetoimisto laitettiin kiinni. Ilmeisesti opetusministerin (vas) mukaan puoluetoverit ovat arvokkaampia kuin ekaluokkalaiset?

Muutenkaan logiikka ei oikein pelaa- torilla ulkona markkinat kiellettiin ja isot kauppakeskukset saa olla auki.

Corona testejä ei haluta ottaa ja jos otettaisiin, niitä ei keretä/ pystytä tutkimaan, koska labratutkimus on keskitetty liian pieneksi. Ihan  kilpailuttamalla ja säästösyistä. Todennäköisesti sairastuneita on Suomessa paljon enempi kuin viralliset luvut.

Hyvät ihmiset, käyttäkää järkeä. Pelkää käsiä ja varsinkin- älkää levittääkö tauteja. Oli ne mitä hyvänsä!

Kommentoi kirjoitusta.

Uusi ratkaisu

Keskiviikko 11.3.2020 klo 0.47 - Pia P

EU:lta odotetaan ratkaisua pakolais-, siirtolais- ja turvapaikanhakijakriisissä. On odotettu jo monta vuotta.

Suomi nykyhallituksen ideologiapoliktiikan takia ottaa 175 ... Ööh, ensin ne oli syyrilaisia pikkuisia orpolapsia Kreikan pakolaisleiriltä, nyt he ovat jo lapsia ja perheitä monen eri maan leireiltä. Harva Euroopan maa on innostunut taakanjaosta eli siirroista suoraan leireiltä maihin. Kuulemma nihkeys on oikeistopopulistisen syy. Syynä ei ilmeisesti voi olla, että Turkki käyttää ihmispoloisia  politiikan teko välineenä (kiristää vapaakauppasopimukisa, lisää rahaa ja viisumivapautta sekä lupaa edelleen tappaa kurdeja rauhassa) tai se, että syyrilaisena markkinoidut lapset olikin marokkolaista aikuisia miehiä...

Kun (vielä) ollaan luhistuvassa ja arvovallan menettäneensä EU: ssa, niin pitäisi siitä saada jotain hyötyä, eikös vaan? Kaikista hölmöintä olisi olla vaatimatta mitään EU:lta kun ollaan (vielä) siinä. Maksettaisiin vain?

Minun ehdotus EU:lle on, että sovitaan ensin turvapaikkahakijoiden saavat taloudelliset hyödyt ja hoiva kaikille EU maille yhtenäiseksi. Sillä tavalla loppuisi elintasoshoppailu ympäri Eurooppaa.

Kaikki tulijat pitää ensin tallentaa yhteis- Eurooppalaiseen rekisteriin: nimi, kuva ja sormenjäljet. Sen jälkeen oli mikä maa tahansa turvapaikkahakuprosessi olisi samanlainen. Eli asumisentaso olisi määritelty, vastaanottoraha olisi määritelty, ruokailukerrat per päivä olisi määritelty, hakuprosessin kesto ja päätöksen tekoaika olisi määritelty, valitustapa ja kerrat olisi määritelty, palautukset olisi sovittu ( esim kehitysmäärärahoilla voidaan vauhdittaa palautussopimusta- jos ei sopimusta, niin ei yhtään rahaa lähtömaahan). terveydenhoidon taso olisi sama joka maassa.

Eli "tulija" saisi saman standartikohtelun ja rahamäärät oli hän käsittelyssä missä maassa vaan. Mikä tasa- arvo! Hakumaan sosiaaliturva ei enää vaikuttaisi turvapaikkahakijoiden tukiin vaan kaikkia kohdeltaisi samalla tavalla.

Tärkeää olisi saada paperittomat pois Pohjoismaista. 

Etelä- Euroopan maatilat ei pyörisi ilman paperittomien työntekijöiden armeijaa... Ja ne työolot ja palkkaus on kuulkaas ihan orjamaista! Harva miettii, että Espanjan tomaatin on voinut kerätä paperiton henkilö. Eli osallistumme riistoon.

Pienenpiä tukija nyt maksavat maat tuskin suostuvat nostamaan. Eli silloin moni maa laskisi omaa hoivan- ja rahanjaon tasoa. Suomi varsinkin. Puuro on pahaa olisi jatkossa "onpa kiva saada edes puuroa."

Tämän Eurooppalaisen tasa-arvoisen ja tasapuolisen ehdotuksen tyrmäävät vihreät, vasemmisto ja demarit. Demarit ovat nyt niin Afrikassa oman komissaarin kanssa, että antaa olla vaan siellä... 

Asuinpaikoista tulee pulaa jos hallituksen kaavailemat sadat tuhannet lennätetään Suomeen. Eikös olis eri reilua, että asian kannattajat ottaisi kotiin vaikka per viisi vapaata neliö yhden pakolaisen. Jonossa eturivissä olisi ottamassa omaa pakolaismiestä pikkuisten villasukkien neulojat ja silakkaliike facesivujen 28 000 tykkääjää... Ajatelkaas miten monta kotipaikkaa olisi siinä.

Lopuksi coronasta. Ikävintä nykyajassa on, että Italian pankkikriisi taitaa laueta Euroopan pankkien syliin. Siitä on varoiteltu vuosia. Suomi ja suomalaiset pääsevät taas maksamaan!

Kommentoi kirjoitusta.

Corona

Torstai 27.2.2020 klo 12.57 - Pia P

Moni meistä syö epäterveellisesti ja sen takia lihoaa ja sitten sairastuuverenpainetautiin, diabetekseen, rasvamaksaan yms. Vaarat tiedämme ja varoitukset kuulemme ja silti tungemme pitsaa nassuun.

Moni meistä polttaa tupakkaa. Jokainen tietää tupakoinnin vaarat- keuhkosyöpää, suusyöpää jne. Ja silti käsi hamuaa tupakkaa ja laittaa sen huulille.

Vuosittain noin 800 tekee itsemurhan. Riski on iso masentuneille, syrjääntyneillä, huonosti kipuja hoidetuilla, yksinäisillä. Silti moni ei hoida itseään hakeutumaan hoidon piiriin tai kerro aatoksia, että edes voitaisiin hoitaa. Taloudelliset murheetkin ajavat epätoivoisiin ratkaisuihin. synkällä hetkellä moni ei tajua, että huominen tulee ja aurinko nousee vaikka olisi luottotiedoton.

Liikenne on myös vaarallista, kolareissa kuolee vuosittain alle 300. Loukkaantuneita on huima määrä. 

Vuosittain noin 2000 kuolee influenssaan ja sen jälkitauteihin. Silti pärskimme toisia päin ja kehomme miten urheasti olemme töissä - tartuttamaan toisia. Kättelemme toisiamme eli levitimme. Oven kahvat, liukuportaat käsihihnat, vessan pöntön nupit- Ah, mitä pöpöpesiä- mutta käsiä emme pese.

Aikoinaan oli hullun lehmän - taudin kohu. Ihmiset heittivät jääkaapista jogurtteja roskiin, koska niissä oli liivatetta ...

Kymmenen vuotta sitten ihmiset tappeli rokotusjonossa saadakseen sikapiikin, koska koko Suomi oli lamaantumassa influenssan takia.

Näkkileipä sairastutti syöpään. Kananmuna oli ja ei ollut epäterveellistä. Ruokaa syömällä kuolee ja syömättä vasta kuoleekin.

On niin helppo vouhkata coronasta verrattuna siihen, että pitäisi tehdä omille elintavoille jotain.

Nyt on kaupan hyllyt tyhjiä säilykkeitä ja käsideistä sekä hengityssuojista- koska corona leviää!

Muut maat pistävät rajoja kiinni ja Suomi esim lennättää porukkaa Suomeen suoraan pakolaisleireiltä, missä jyllää kaikki taudit. Suomalainen haluaa matkustaa tautialuilla, koska rajojen laittaminen kiinni on kauhian kamalaa...

Tälläisenä aikana korostuu kaksi ääripäätä. Osa ihmisistä linnoittuu kotiin säilykepurkkien kanssa ja osa haluaa pitää rajat auki kaikille tulijoille. Järkevä keskitie ei onnistu. 

Nyt ei ole pakko matkustaa tautikeskittymä aluille (jokuhan sen tuo tullessaan...) ja peskää käsiä ja älkää sorkkiko silmiä, nenää tai suuta. Suurinman osan tartuntataudeista laitamme itse kehoomme omin käsin.

Elämisen kuolleisuus on 100%. Jospa kuitenkin elettäis järkevästi?

Kommentoi kirjoitusta.

Pelastetaan lapset!

Lauantai 22.2.2020 - Pia P

Teeveessä pyörii mainos. 10 000 lasta etsii sijaiskotia. Lastensuojelussa on kädet täynnä, lapsia ja nuoria on sijoitettuna kodin ulkopuolelle koko ajan enenmän. Varhainen puuttuminen on kaunis sana ja kaukana todellisuudesta. Nuorten huumekuolemamäärät ovat räjähtäneet. Yhä nuoremmat käyttävät huumeita ja myyvät niitä toisille. Koulu ei pärjää oireilevien lasten ja nuorten kanssa. Poliisi ja ambulanssiväki on tuttu vieras kouluissa. Lasten ja nuorten psykiatrinen hoito on lääkeresepti, lääkettä jota ei suosistella alle 18- v.
Suomen osan lasten ja nuorten elämä, todellisuus ja tulevaisuus on karu. Suurin osa ihmisistä ymmärtää tämän ja osa yrittää ratkaista. Mutta se raha puuttuu! Kunta ja valtion taloudessa rahan puute näkyy säästöinä, toimimattomuutena, lakkautuksena ja henkilöstön väsymyksenä.
Silti meillä on asiat hyvin. Emme elä sodan, luonnonkatastrofin, konfliktin tms keskellä. Meillä on toimiva sosiaaliturva.
Maailmassa ainakin 357 miljoonaa lasta elää konfiltialueella, heistä elää sodan keskellä 165 miljoonaa siis lapsia! 
357 000 000 lasta. 
Ensin meille näytetään kuvia pakolaisleiriltä, jossa pikkulapsi istuu kuralammikossa.
Sitten halutaan pelastaa orpoja pikkuisia lapsia Kreikan leiriltä- vedotaan tunteisiin.
Lopputulos on, että hallitus päättää ottaa 175 ENSIJAISESTI alaikäisiä ja yksinhuoltajaperheitä eri maiden leireiltä eri kriisimaista..
Lapset ovat itse ilmoittaneet ikänsä. Tutkimuksissa on aikaisemmin todettu 70 % näistä onkin täysi- ikäisiä.
Annamme viestin, että kannattaa maksaa (tai vielä jäädä velkaa...) salakuljettajille ja laittaa lapsi (tai aikuinen, joka on ihan varmasti 17- v) matkaa Eurooppaan. Aina löytyy joku vastuunkantaja -maa, joka sitten hakee loppuperheen perheenyhdistämisen nojalla.
Tulijat ei näin lopu. Kannattaa pyrkiä Euroopan rajale ja sisään leirille. Joku aina jonkun pelastaa. 

------
Mitä tämä hallituksen päätös tarkoittaa?
- Suomeen haetaan 17-vuotiaita nuoria miehiä. Muita ei ole tarjolla, koska suurin osa alaikäisistä leirillä on juuri tätä ikäluokkaa ja juuri tätä sukupuolta. Saa siinä pressa esittää toiveensa pikkutytöistä.

- Toimintaansa alasajavia ja irtisanomisia tehneet alaikäisten vastaanottokeskuksia nostetaan taas jaloille. Valtio siis maksaa kaiken tämä: vuorokausi on 250-470€/ vrk. Plus terveydenhoito yksityisellä (myös hammashoito); koulupaikkaa, harrastukset, tukihenkilöt (saavat korvaukset), tulkkipalvelut, erikositason terapiapalvelut, viranomaiskulut käsittelyistä, oikeuskulut ja valituskulut sekä asianajajat. Koko homma alkaa hakemisella yksityiskoneella, jossa on hakijahenkilöstö mukana. Sitä ennen tietysti delegaatioita tutustumassa ja valitsemassa.
- Osa näistäkin ehkä tekee rikoksia, koska on liian vähän rahaa käytetty, persut on aina kaikkeen syyllisiä, kukaan ei ole muistanut kertoa, että yksinkulkeva tyttö ei tarkoita innokkuutta seksiin... Aina löytyy syitä. 
Tuomio saa varmemmin pysymään sijoitusmaassa.
- Perheenyhdistyksen ansiosta näille nuorille miehille löytyy perhe, joka tuodaan Suomeen.
Kuralammikossa istuva orpolapsi olikin jotain muuta...
Jos perhettä ei saada heti Suomeen, niin alaikäisetkin saavuttavat täysi-ikäisyyden ja sitten pääsee muuttamaan Helsinkiin omaa kämppään. Siellä voi suomalaiset käydä katsomassa rautatieasemalla miten hyvin on kotouduttu.
Olenko liian kyyninen? Kaipa. Yksi asia on varma - Suomen turvapaikkabisneksessä mukana olevat ovat riemuissaan. Rahan tuloa ei voi estää... Kyllä kelpaa äänestää taas vihreitä, vasemmistoa ja demareita!

Kommentoi kirjoitusta.

Iso kiitos!

Torstai 20.2.2020 - Pia P

Suonenjoen sosiaalidemokraatit nostivat esiin huolensa Suonenjoen vanhustenhoidon tilasta.

Huoli on ollut ja on aiheellinen. Haluan kuitenkin kiittää Suonenjoen virkakoneistoa, työntekijöitä ja luottamushenkilöitä nopeasta toiminnasta kun yksi hoivayritys lopetti toimintansa.  Poikkeusoloissa toiminta, laki ja venyminenkin testataan. Lain mukaan kaupunki järjestää tarvittavan hoidon ja hoivan. Kuten on tekikin.
Luottamushenkilöiden tehtävä on päättää lisäpaikoista ja mahdollisesta lisärahoituksesta ja tukea viranhaltijoita ja työntekijöitä. Luottamushenkilöiden tehtävä on tehdä järkeviä päätöksiä kokouksissa, pelkkä lehdissä kirjoittelu ei muuta asioita. Toivoisin, ettei luoda turhaa epävarmuutta tai huolta vanhuksiin, omaisiin ja työntekijöihin. Tosiasia on, että Suonenjoki tarvitsee julkisia ja yksityisiä hoivapalveluita sekä valvoo niitä. Laki määrittelee mm paikkojen määrä, hoivan tasoa ja hoitajamitoitusta - inhimillisyys ja hätä ei aina näy lain vaatimuksissa.
Aina on varaa parantaa, joten ehdotan kaikkien yhdessä panostavan päätöksen tekoon, että Suonenjoki on paras paikka elää ja asua kaikille. Iso kiitos kaikille kaiken ikäisten hoiva- ja hoito- alan työntekijöille ja omaishoitajille!

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »